Talous

Verkkokauppa Alibaba teki entisestä englanninopettajasta yhden maailman rikkaimmista ihmisistä – Nyt Jack Ma jää eläkkeelle 54-vuotiaana, kertoo The New York Times

Jack Man omaisuuden arvo on noin 35 miljardia euroa.

Kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jack Ma aikoo jäädä eläkkeelle, kertoo The New York Times.

Man arvioidaan keränneen noin 35 miljardin euron arvoisen omaisuuden, mikä tekee hänestä yhden Kiinan rikkaimmista ihmisistä. Talouslehti Forbesin listauksessa Ma on maailman 20. rikkain ihminen. Listan kärkisijaa pitää yhdysvaltalaisen verkkokauppa Amazonin perustaja Jeff Bezos lähes 100 miljardin euron omaisuudella.

The New York Timesin tietojen mukaan Ma aikoo jättäytyä sivuun yhtiöstään jo maanantaina ja keskittyy jatkossa hyväntekeväisyyteen. Hän täyttää samana päivänä 54 vuotta.

Päätös työelämän jättämisestä Man iässä on harvinaista Kiinassa. Uutistoimisto AFP:n mukaan vaikutusvaltaiset liikemiehet johtavat yrityksiään usein yli 80-vuotiaiksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aiemmin tällä viikolla Ma kertoi Bloombergille haluavansa perustaa hyväntekeväisyysjärjestön Microsoftin perustajan Bill Gatesin tapaan.

Bill ja Melinda Gatesin säätiö on yksi maailman suurimmista avoimesti toimivista hyväntekeväisyysjärjestöistä.

”Voisin oppia paljon Bill Gatesilta. En voi koskaan tulla yhtä rikkaaksi, mutta ainakin voin jäädä eläkkeelle aiemmin”, Ma kertoi lehdelle. Gates jätti Microsoftin hallituksen puheenjohtajan tehtävät 58-vuotiaana vuonna 2014.

Ma kertoi myös palaavansa ehkä opetuksen pariin, mikä saattaa tosin viitata hyväntekeväisyyteen opetuksen parissa.

Englanninopettajaksi valmistunut Ma oli perusti Alibaban ystävänsä antaman runsaan 50 000 euron lainan avulla vuonna 1999.

Hän on kertonut ennustaneensa internetin potentiaalin jo kokeilleessaan sitä ensimmäsen kerran.

”Kosketin näppäimistöä ja tajusin, että tässä on jotain – tämä muuttaisi maailman ja Kiinan”, Ma kertoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.

Yhtiö on sittemmin laajentunut voimakkaasti myös ulkomaille ja noussut 420 miljardin dollarin eli noin 360 miljardin euron arvoiseksi.

Alibaba kuuluu maailman suurimpien verkkokauppayhtiöiden joukkoon ja se on yksi maailman arvokkaimmista yrityksistä.

Yhtiö ei ole virallisesti ilmoittanut Man lähtemisestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Verkkokauppa
  • Kiina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    7. 7

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    8. 8

      Krp: Kotietsinnät sujuneet Turun saaristossa hyvin, operaatio saadaan näillä näkymin päätökseen sunnuntaina

    9. 9

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias puukirkko tuhoutui tulipalossa täysin – ”Korvaamaton ja järkyttävä juttu, ihmiset ovat todella surkeina nyt”

    10. 10

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    2. 2

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    6. 6

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    7. 7

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Krp: Kotietsinnät sujuneet Turun saaristossa hyvin, operaatio saadaan näillä näkymin päätökseen sunnuntaina
    3. Anthony Joshua puolusti raivokkaasti mestaruuttaan Aleksandr Povetkinia vastaan – voitti teknisellä tyrmäyksellä: ”Tiesin, että hänen päänsä kestää iskuja”
    4. Iran syyttää Yhdysvaltoja, Saudi-Arabiaa, Persianlahden maita, EU:ta, Tanskaa, Hollantia ja Britanniaa Isisin tekemästä terrori-iskusta
    5. Espoolainen Janne Lehto virittää Ryder Cupissa peliareenaa Tiger Woodsille ja muille huippugolffareille
    6. Huippusuositun Tatu ja Patu -sarjan tekijät jättäisivät nykyään yhden kirjansa tekemättä ja paljastavat, miksi hahmot saattavatkin olla naisia
    7. Aloitimme autoilun Pekingissä, vaikka siinä ei ole järkeä: Kadut täyttyvät, ilma saastuu, ja siksi autollamme ei saa nyt ajaa ollenkaan perjantaipäivisin
    8. Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista
    9. Tunti sitten
    10. ”Tatu ja Patu ovat hauskoja, koska he eivät oikein ymmärrä, miten maailma toimii” – Tatun ja Patun lukijat kertovat kirjasarjan suosion syyt
    11. Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana  Tilaajille
    12. Kiihtelysvaaran 250-vuotias puukirkko tuhoutui tulipalossa täysin – ”Korvaamaton ja järkyttävä juttu, ihmiset ovat todella surkeina nyt”
    13. Näytä lisää