Talous

Teollisuudelle virtaa yhä uusia tilauksia kovaa tahtia – Kaikilla päätoimialoilla voimakasta kasvua

Tilauksien määrät heittelevät voimakkaasti kuukaudesta toiseen isojen kauppojen mukaan.

Suomen perinteisen tehdasteollisuuden lähitulevaisuus näyttää valoisalta, mikäli tuoreimpia teollisuuden uusista tilauksista kertovia lukuja on uskominen. Heinäkuussa teollisuus sai Tilastokeskuksen mukaan uusia tilauksia yli 12 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Teollisuuden tilausluvut heittelevät voimakkaasti kuukaudesta toiseen suurten kauppojen mukaan. Esimerkiksi toukokuussa tilausten määrä väheni 34,3 prosenttia. Vuosi sitten marraskuussa tilaukset puolestaan kasvoivat 59 prosenttia.

Suuren vaihtelun taustalla saattaa olla esimerkiksi Turun telakan suurten risteilijätilausten ajoittuminen. Tilaus kirjataan kokonaisuudessaan sille kuukaudelle, jolloin se on saatu.

Heinäkuussa tilaukset kasvoivat tasaisesti kaikilla päätoimialoilla. Metalliteollisuus sai tilauksia 14,9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa. Paperiteollisuudessa tilaukset kasvoivat 9,6 prosenttia ja kemianteollisuudessa 8,5 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toukokuun heikko luku painoi kuitenkin koko alkuvuoden tilausten määrän kaksi prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna. Tilastokeskuksen laskema kausivaihteluita tasoittava trendiluku näyttää silti yhä selkeästi nousevaa kehitystä kaikilla toimialoilla.

Myös teollisuustuotanto oli heinäkuussa vahvassa kasvussa. Teollisuuden tuotanto kasvoi viime vuoden heinäkuuhun verrattuna 3,3 prosenttia. Tammi–heinäkuussa tuotanto kasvoi 4,4 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Myös teollisuustuotannossa trendi on ollut jo kahden vuoden ajan tasaisen nouseva.

Teollisuuden ja rakentamisen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on tätä nykyä alle 30 prosenttia. Palveluiden osuus on noin 70 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talous
  • teollisuustuotanto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    4. 4

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    8. 8

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    9. 9

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa täysin, poliisi epäilee rikosta – ”Korvaamaton ja järkyttävä juttu, ihmiset ovat todella surkeina nyt”

    10. 10

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    5. 5

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    6. 6

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    7. 7

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    8. 8

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    11. Näytä lisää