Talous

Norjalaisen miljonäärin kallis vedonlyönti: Kuinka julkisuudelta piilotteleva sijoittaja pystyi aiheuttamaan jättitappiot sähkömarkkinoille?

Norjalainen Einar Aas löi johdannaismarkkinoilla vetoa, että sähkön hinnat Pohjoismaissa ja Saksassa lähenevät toisiaan. Toisin kävi, vaikka asiantuntijan mukaan Aas saattoi teoriassa olla oikeassa.

Sähkön johdannaismarkkinoilla jättitappiot tehnyt Einar Aas, 47, on julkisuutta välttelevä kruunumiljardööri, joka on paistatellut Norjan tulolistojen kärjessä viime vuodet.

Etelä-Norjan Grimstadista kotoisin oleva Aas opiskeli Norjan kauppakorkeakoulussa. Sen jälkeen hän työskenteli sähkökaupankäyntipuolella energiayhtiö Adger Energissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 2001 hän perusti perheensä kanssa oman sähkökauppaa tekevän Kraftinvestin. Hän alkoi lyödä sähkömarkkinoiden johdannaisilla vetoa sähkön hintakehityksestä.

Vedonlyönti oli tuottoisaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aas ansaitsi vuonna 2016 eniten verotettavaa tuloa Norjassa, 863 miljoonaa kruunua eli noin 90 miljoonaa euroa. Verottajan tiedossa olevan varallisuuden arvo oli 2,1 miljardia kruunua eli noin 219 miljoonaa euroa.

Tänä kesänä Aas teki kuitenkin vedon, joka ajoi hänet vähintään vararikon partaalle.

Aas oli pannut likoon johdannaispörssi Nasdaq Commoditiesin kautta hyvin suuren summan sen puolesta, että Pohjoismaiden sähkömarkkinoiden ja Saksan sähkömarkkinoiden välinen hintaero kapenisi. Aas tai Nasdaq eivät ole kertoneet, kuinka suuresta summasta tarkalleen oli kyse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sähkö on yleensäkin Keski-Euroopassa selvästi kalliimpaa kuin Pohjoismaiden markkinoilla. Vuoden 2019 futuurisopimukset olivat elokuussa Saksassa noin 7–8 euroa megawattitunnilta pohjoismaiden hintaa kalliimpia.

Aas ilmeisesti päätteli, että Pohjoismaiden kuuma ja aurinkoinen kesä pitäisi sähkön hinnan korkealla ja jopa nostaisi sitä.

Mutta sitten alettiinkin ennustaa voimakkaita sateita Norjan vuoristossa. Pohjoismaiden sähköfutuurien hinnat lähtivät jyrkkään laskuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sähkön hinta Pohjoismaissa seuraa vahvasti Norjan tekojärvien vesitilannetta. Jos Pohjois-Norjassa sataa paljon ja vesialtaat täyttyvät, Pohjoismaiden markkinoilla riittää muuttuvilta kustannuksiltaan käytännössä ilmaista sähköä. Se näkyy aina sähkön futuurihinnoissa.

Samaan aikaan EU:n hiilidioksidin päästöoikeuksien hinta nousi parissa päivässä viisi euroa eli 25 prosenttia. Se nosti sähköfutuurien hintaa Saksassa, koska siellä on paljon hiilivoimaloita, jotka joutuvat ostamaan tuotannolleen paljon hiilidioksidin päästöoikeuksia.


Pohjoismaiden markkinoilla päästöoikeuksien hinta ei vaikuta aivan samassa määrin markkinahintaan, koska sähköä tuotetaan paljon päästöttömillä vesi- ja ydinvoimalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fortumin sijoittajasuhdejohtajan Måns Holmbergin mukaan sen pitäisi kuitenkin näkyä hinnassa myös Pohjoismaissa, mutta ei aina yhtä suurina muutoksina kuin Keski-Euroopassa.

”Kun markkinoilla tapahtuu äkillisiä liikkeitä ja kaupankävijät Pohjoismaissa ja Saksan markkinoilla voivat olla eri tahoja, niin tällaisia hetkellisiä suuria hintaeroja voi syntyä”, Holmberg sanoo.

Saksan ja Pohjoismaiden sähkömarkkinoiden futuurien hintaero leveni voimakkaasti syyskuun seitsemännestä päivästä alkaen. Maanantaina hintaero paisui yli 16 euroon. Vuoden 2019 futuurihinta oli Pohjoismaiden markkinoilla 41 euroa ja Saksan markkinalla lähes 58 euroa.



Viidentoista euron hintaero on prosentuaalisesti valtava.

Aasilta vaadittiin lisävakuuksia, joita hän ei pystynyt enää maksamaan.

Kun sijoittaja lyö vetoa johdannaisilla tietyn arvopaperin tai hyödykkeen hintakehityksestä, kauppoja välittävät pörssit vaativat sijoittajalta vakuuden, joka on yleensä käteistä.

Holmbergin mukaan tarvittavan vakuuden määrä lasketaan johdannaispörssien omilla algoritmeilla, jotka ottavat huomioon esimerkiksi sopimusten markkina-arvon ja kyseisten markkinoiden historialliset hintaheilahtelut.

Mutta kun hinnat heilahtavat niin voimakkaasti kuin sähköpörsseissä tämän viikon alussa kävi, vakuuksien määrää arvioidaan uudelleen. Kun Aasin tekemien johdannaisvetojen laskennallinen tappio paisui, Nasdaq vaati häneltä lisävakuuksia.

Aasilla oli antaa niitä 37 miljoonaa euroa. Sekään ei kuitenkaan riittänyt kattamaan johdannaissopimusten riskejä. Nasdaq päätti sulkea Aasin pörssin ulkopuolelle ja ottaa hänen tekemänsä sopimukset haltuunsa.

Holmbergin mukaan pörssi ei voi pitää näin suurta riskisijoitusta itsellään ja odotella hintojen kehitystä, vaan se huutokaupataan sääntöjen mukaan markkinaosapuolille. Nasdaq teki näin. Johdannaisista saatu hinta oli sellainen, että pörssi joutui Nasdaqin tiedotteen mukaan kirjaamaan 114 miljoonan euron tappion.

Summasta 107 miljoonaa katettiin sähköjohdannaismarkkinan osapuolten ylläpitämästä vakuusrahastosta, jonka koko on 166 miljoonaa euroa. Yksi yksityishenkilö onnistui siis aiheuttamaan markkinoille tappion, joka söi selvästi yli puolet niiden turvaksi rakennetuista puskureista.

Markkinoiden osapuolet joutuvat kattamaan tappion ainakin toistaiseksi, jos rahoja ei saada perittyä Aasilta. Fortumille se tarkoittaa 20 miljoonan euron laskua. Yhtiö joutuu korvaamaan sähköjohdannaismarkkinoiden vakuusrahaston tappioita tällä summalla.

Sähköyhtiöt suojaavat johdannaismarkkinoilla sähkön myynti- ja ostohintaa, mutta markkinoilla on myös hinnoilla pelaavia spekulantteja.

Johdannaismarkkinat ovat kaikille sähköä myyville yhtiöille tärkeät. Niillä voidaan suojata sähkön myynti- ja hankintahintoja.

Lähiaikoina toimitettavalla sähköllä käydään kauppaa Pohjoismaiden sähköpörssi Nordpoolissa, mutta pidemmän aikavälin johdannaiskauppaa käydään Fortumin Holmbergin mukaan juuri Nasdaq Commodities -pörssissä.

Jos Fortum esimerkiksi myy asiakkaalle kahden vuoden kiinteähintaisen sähkösopimuksen, se hankkii tälle sähkölle hintasuojauksen johdannaismarkkinoilta ja hallinnoi näin omaa riskiään markkinoiden hintavaihteluista.

Mutta kuinka likvidit ja toimivat sähkön johdannaismarkkinat ovat, jos yksi toimija voi aiheuttaa siellä näin suuren kuprun? Sellaisia arvopaperimarkkinoita sanotaan likvideiksi, jotka kykenevät välittämään kauppoja tehokkaasti ja nopeasti.

”Markkinoiden likviditeetti on kärsinyt jonkin verran viime vuosina. Se on kuitenkin riittävä siihen, että Fortum voi suojata tuotantonsa, mutta ei niin hyvä, että voisimme tehdä siellä kovin isoja liikkeitä lyhyessä ajassa. Jos Fortumin pitää tehdä isoja suojauksia, ne pitää tehdä vähitellen pienissä erissä, ettei se vaikuttaisi merkittävästi markkinan hintatasoon”, Holmberg sanoo.

Näyttäisi siltä, että sähkömarkkinoiden hinnat Pohjoismaissa ja Saksassa liikkuivat tämän viikon alussa hyvin odottamattomasti ja osin myös markkinoiden toimintalogiikan vastaisesti.

Onko mahdollista, että jotkut hintakeinottelua harrastavat suuret toimijat ovat pelanneet Aasin positiota vastaan, kun on huomattu, että markkinoilla on tällainen suuri positio?

”On mahdollista, että joku käy siellä spekulatiivista kauppaa. Mutta toisaalta ei ole täysin epänormaalia, että pohjoismaiset ja Saksan markkinat reagoivat vähän eri tahtiin asioihin.”

Ovatko Nasdaqin prosessit kohdillaan, jos alun perin vaaditut vakuudet eivät kattaneet Aasin johdannaiskauppojen riskejä läheskään täysimääräisesti?

”Fortum edellyttää, että Nasdaqilla on riittävät vakuusjärjestelyt tällaisten tilanteiden hoitamiseksi. Tällainen tapahtuma on aina vakava, ja seuraamme tilannetta tarkasti. On Nasdaqin käsissä, miten he tähän reagoivat”, Holmberg sanoo.

Miten käy Einar Aasin?

Aas kertoi Hegnar.no-uutissivuston kautta joutuvansa tappioiden takia ehkä henkilökohtaiseen konkurssiin. Sijoitukset on tosin todennäköisesti tehty hänen yrityksensä kautta, jonka konkurssi ei automaattisesti tarkoita, että sen omistaja menettäisi muita kuin juuri tähän yritykseen sijoittamiaan varoja.

Nasdaq vaatii varmasti tappioitaan Aasin yritykseltä mahdollisessa konkurssimenettelyssä ja on siellä jonossa muiden velkojien kanssa.

Aas ei pystynyt toimittamaan käteisvakuuksia johdannaistappioitaan kattamaan, mutta hänellä on toki runsaasti muuta omaisuutta. Joutuuko se vasaran alle, riippuu siitä, miten hän on omaisuutensa ja liiketoimintansa vakuudet järjestänyt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Norja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    2. 2

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    3. 3

      Mira nousi raitiovaunuun ja katosi – Nyt äiti Sina Varhee kertoo epätietoisuuden tuskasta ja siitä, miten se päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Kun kolmekymppinen lainaa vuokrarahat vanhemmiltaan, se on pöyristyttävää – Miksi yksin elävä ei saa tukeutua toisiin?

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    7. 7

      NHL-maalivahti Tuukka Rask avasi mystisen poissaolonsa syitä: ”Kiekkoura on hyvin lyhyt, elämä on paljon pidempi”

    8. 8

      Samat ratikat täyttyvät äärimmilleen samassa paikassa, ja yksi syy on yli muiden – HS:n hakukone kertoo, kuinka tukkoinen on oma ratikkalinjasi

      Tilaajille
    9. 9

      Ratsastajat päihittivät 7 500 ihmisen asunnot Helsingin Tuomarinkylässä – Pellot säilyvät hevosten ja koirien käytössä oikeuden päätöksellä

    10. 10

      Melania Trump ajautui kiistaan presidentin avustajan kanssa, ja avustaja sai lähteä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    3. 3

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    4. 4

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    5. 5

      Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava

    6. 6

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    7. 7

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    8. 8

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    9. 9

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    10. 10

      Pamahdus aiheutti ison poliisioperaation Töölössä, viime vuonna samassa asuntolassa löytyi matkalaukkuun kätketty ruumis – ”Poliisiautot tulee ja menee, neuloja siellä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää