Talous

KKO: Vakuutuskiistoissa on voitava pyytää maksutonta lausuntoa puolueettomalta asiantuntijalta – taustalla vuosia jatkuneet aivovammatapaukset

KKO:n mukaan on ongelmallista oikeusturvan kannalta, jos vakuutuskiistoissa ei voi pyytää puolueettomalta asiantuntijalta maksutonta lausuntoa.

Korkein oikeus (KKO) on ottanut poikkeuksellisella tavalla kantaa vakuutuslääketieteellisiin kiistoihin, jotka koskevat etenkin aivovammoja.

Tuomioistuin esittää lakimuutosta, joka säätäisi potilasturvallisuutta valvovalle Valviralle velvollisuuden antaa KKO:lle pyynnöstä vakuutuslääketieteellisiä asiantuntijalausuntoja.

Valvira lopetti sosiaali- ja terveysministeriön (STM) siunauksella näiden lausuntojen antamisen vuonna 2011. Sen jälkeen lausuntoja hoitivat STM:n pyynnöstä vuorollaan yliopistosairaaloiden asiantuntijat.

Viime vuonna nekin ilmoittivat KKO:lle lopettavansa lausuntojen antamisen. Sekä Valvira että sairaanhoitopiirit kokivat, että lausuntojen antaminen lukuisissa aivovammoja koskevissa kiistoissa vei liikaa aikaa, joka oli pois lääkäreiden varsinaisesta työstä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

KKO:lla on perustuslaillinen oikeus antaa valtioneuvostolle esitys lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Tuomioistuin on kuitenkin käyttänyt tätä oikeutta harvoin. Se päätti nyt puuttua asiaan, koska sen mukaan on ongelmallista oikeusturvan kannalta, jos vakuutuskiistoissa ei voi pyytää puolueettomalta asiantuntijalta maksutonta lausuntoa.

”Valittajien oikeusturva heikentyy merkittävästi, jos he eivät asiantuntijalausunnoista aiheutuvien kustannusten pelossa ryhdy vaatimaan lakisääteisiä oikeuksiaan hakemalla muutosta KKO:sta tilanteissa, joissa siihen olisi perusteita”, tuomioistuin toteaa tiedotteessa.

Asian juuret ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse.

Ne liittyvät aivovammoja koskeviin oikeuskiistoihin, joissa potilas hakee työkyvyttömyyseläkettä vakuutusyhtiöltä.

HS kertoi keväällä pienestä joukosta lääkäreitä, jotka ovat vuosien aikana tehneet järjestelmällisesti aivovammadiagnooseja, joita suuri osa Suomen yliopistosairaaloiden neurologeista pitää perusteettomina.

Näillä lääkäreillä on ollut hyvin läheinen yhteistyösuhde lakimies Vesa Laukkaseen, joka on edustanut yli sataa aivovammapotilasta oikeusriidoissa.

HS:n laajan artikkelin voi lukea täältä.

Aivovammakiistoissa on kyse isoista rahoista, koska vakuutusyhtiö voi joutua korvaamaan onnettomuuden takia työkyvyttömäksi jääneelle täysi palkka 65-vuotiaaksi saakka.

Samalla aivovammakiistat edustavat vain pientä osaa vakuutusasioista, joista valtaosa ratkaistaan ilman oikeuskiistaa.

Laukkasen ajamat tapaukset kuormittivat Valviraa aikanaan niin paljon, että virasto ilmoitti vuonna 2011 lopettavansa asiantuntijalausuntojen antamisen tuomioistuimille. Vuonna 2015 tehtävää alkoivat hoitaa yliopistolliset sairaanhoitopiirit, mutta nekin ovat nyt kieltäytyneet.

Valviran ylijohtaja Markus Henriksson ei ole innostunut ajatuksesta, että nimenomaan Valviraa velvoitettaisiin lakisääteisesti antamaan lausuntoja.

”On tärkeää, että yhteiskunnasta löytyy taho, joka voi antaa puolueettomia lausuntoja. Eli lausuntoja, jotka ovat sekä vakuutusyhtiöistä että vakuutuksenottajista riippumattomia. Mutta ne perusteet, joiden takia kieltäydyimme vuonna 2011, ovat edelleen olemassa”, Henriksson sanoo.

Valviran lakisääteinen tehtävä on huolehtia potilasturvallisuudesta, ei antaa vakuutuslääketieteellisiä lausuntoja, Henriksson muistuttaa. Hän sanoo, että oikeuskiistat söivät Valviran resursseja ja karkottivat Valviran asiantuntijoita perustehtävistään, mikä vaaransi potilasturvallisuusasioista huolehtimisen.

”Ei tässä ole kysymys vastuun vieroksumisesta. Mutta en tunne yhtäkään maata, jossa Valviran sisarvirastolla olisi tällainen tehtävä. Toivoisin, että terveydenhuollon valvonta ja vakuutuslääketieteelliset kiistat pidettäisiin erillään.”

Henrikssonin mielestä yksi ratkaisu voisi olla, että yliopistosairaaloiden jollain tavalla korvamerkittyä rahoitusta lisättäisiin, jotta ne voisivat antaa jatkossakin asiantuntijalausuntoja tuomioistuimille.

Henrikssonin mukaan myös uuden, lausuntoihin keskittyvän yksikön perustamista pitäisi selvittää. Hän toivoo STM:n myös tutkivan, miten muissa maissa asia on ratkaistu.

STM:n lääkintöneuvos Timo Keistinen sanoo, että KKO:n esitys ei tule yllätyksenä.

”Tästä on keskusteltu hyvin pitkään. Tämä ei koske vain korkeimpaa oikeutta vaan myös alempia oikeusasteita.”

Keistisen mukaan ei ole oikeusturvan kannalta kestävää, että asianosainen joutuisi maksamaan saadakseen asiantuntijalausunnon vakuutuskiistassa.

”Kyllä tämän täytyy olla osa julkista palvelua. Nyt joudumme varmasti valmistelemaan lainsäädäntöä tähän asiaan.”

Keistisen mukaan sopivaa lausunnonantajaa vakuutuskiistoissa on pohdittu paljon, eikä asiassa ole tehty vielä päätöksiä.

”Yksi mahdollisuus on se, että yliopistosairaalat jatkavat. Mutta samalla täytyisi lisätä rahoitusta uuden henkilökunnan palkkaamiseen. Myös lausunnon antamisesta saatavan palkkion tulisi olla merkittävästi korkeampi kuin tällä hetkellä.”

Tällä hetkellä viran puolesta asiantuntijalausuntoja antaneet lääkärit eivät ole saaneet niistä mitään ylimääräistä korvausta, vaikka oikeuskiistat voivat olla pitkiä ja vaikeita.

”Toinen vaihtoehto on, että Valvira hoitaa tehtävän. Mutta sekin vaatisi lisää rahoitusta virastolle.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aivovammat
  • Korkein oikeus
  • KKO
  • Valvira

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    4. 4

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    5. 5

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    6. 6

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen

    7. 7

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    8. 8

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    9. 9

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    10. 10

      Tältä näyttää tamperelainen ratikka – se on ”konstailematon” ja ”aito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    8. 8

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää