Talous

Trump teki ”kaikkien aikojen tärkeimmän kauppasopimuksen” Kanadan ja Meksikon kanssa – Kuinka se vaikuttaa Eurooppaan?

Etlan tutkijan Katariina Nilsson Hakkalan mukaan Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta voi pitää merkkinä siitä, että presidentti Donald Trump on halukas tekemään kompromisseja.

Yhdysvallat ilmoitti varhain maanantaina saaneensa aikaan uuden Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen kauppapolitiikkaan ja kansainväliseen kauppaan erikoistunut tutkimuspäällikkö Katariina Nilsson Hakkala korostaa, että sopimuksen merkityksestä on toistaiseksi vaikea sanoa vielä mitään tarkemmin, koska sopimuksen yksityiskohtia ei ole vielä julkistettu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Onko varhain maanantaina julkistettu uusi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (Nafta) tosiasiassa vanha sopimus?

”Täsmällisiä yksityiskohtia sopimuksesta ei ole vielä kerrottu. Ehkä tässä on enemmän kysymys symboliikasta. Ilmeisesti yksi uusista asioista on ainakin sanomalehti Financial Timesin mukaan Meksikosta tuotavien autojen tuontitullien poisjääminen nykyisen tuotannon pysyessä ennallaan, vaikka alun perin piti asettaa uusia ankarampia ehtoja. ”

Onko uudella sopimuksella laajempia vaikutuksia kauppapoliittisiin jännitteisiin Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tai Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä?

”Kenties tätä uutta Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta voi pitää merkkinä siitä, että presidentti [Donald] Trump on halukas tekemään kompromisseja, jos myös muut ovat niihin valmiita. Yhdysvallat on aikaisemmin vaatinut, että kauppapoliittista Nafta-sopimusta tarkistettaisiin aina tietyin määräajoin. Se tarkoittaisi, että sopimus ei olisi tarjonnut mitään pitkäjänteisyyttä. Vaatimuksesta Nafta-sopimuksen säännöllisestä tarkistamisesta viiden vuoden välein luovuttiin jo elokuussa. Se on ilman muuta suuri voitto kauppasuhteille, koska nyt ollaan päästy sopuun muista asioista. Uusi sopimus tullaan tarkistamaan kuuden vuoden päästä, ja silloin päätetään, tuleeko sopimuksen eliniäksi 16 vuotta.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvallat on asettanut tuontitulleja Euroopassa valmistetulle alumiinille ja teräkselle. Millä tavalla uusi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus voisi vaikuttaa Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisiin kauppapoliittisiin jännitteisiin?

”Uusi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus on signaali Euroopan unionille, että neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa voivat tuoda molempia osapuolia hyödyttävän tuloksen. EU on äskettäin luopunut vaatimuksesta, että Yhdysvaltojen täytyy poistaa alumiinin ja teräksen tuontitullit ennen neuvottelujen alkamista.”

Presidentti Trump on pitänyt mahdollisena, että EU:ssa valmistetuille autoille määrättäisiin 25 prosentin tuontitulli, jolla suojeltaisiin yhdysvaltaista autoteollisuutta kansainväliseltä kilpailuilta. Olisiko mahdollista, että tästä luovuttaisiin?

”Autotullit on yksi painostuskeinoista, joilla presidentti Trump on yrittänyt saada EU:n palaamaan neuvottelupöytään ja saamaan vaatimuksiaan läpi. Hyvin paljon riippuu siitä, millaisia kompromisseja EU ja Yhdysvallat saavat aikaan alumiinin ja teräksen tulleista. Presidentti Trumpin hallinnossa on paljon ihmisiä, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet terästeollisuuden edunvalvonnassa. On hyvin vaikea tietää, mitä Euroopan unionin pitäisi tehdä, jotta tuontitulleista luovuttaisiin. On myös syytä huomata, että Euroopan unionin tuontitullit yhdysvaltalaisille autoille ovat paljon suuremmat kuin Yhdysvaltojen tuontitullit EU:ssa valmistetuille autoille. Tätä epätasapainoa presidentti Trump haluaa muuttaa.”

Suurimmat kauppapoliittiset jännitteet ovat kuitenkin Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Onko nähtävissä, että näitä jännitteitä onnistuttaisiin vähentämään?

”Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppapoliittiset jännitteet ovat todellakin aivan toista luokkaa. Siksi on hyvin vaikea arvioida, miten niitä mahdollisesti onnistutaan ratkaisemaan. Uskoisin, että uusi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus on nimenomaan signaali Euroopan unionille eikä Kiinalle. Kiinan tapauksessa vaatimukset ovat paljon ankarammat, joten niistä sopiminen on luultavasti hyvin paljon vaikeampaa. Yhdysvallat on perustellut EU:lle, Kiinalle ja muille maille asetettuja teräs- ja alumiinitulleja vetoamalla turvallisuuspolitiikkaan.”

Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit etenkin Kiinassa valmistetulle teräkselle saattavat aiheuttaa sen, että Kiina alkaa myydä polkuhinnoin terästä Eurooppaan. Se puolestaan voisi aiheuttaa kohtalaisen suuria ongelmia suomalaisille teräsyhtiöille. Onko tähän ongelmaan ratkaisua näköpiirissä?

”Eurooppaan kohdistuva teräksen polkumyynti olisi Euroopan unionin ja Kiinan välinen asia, joka pitäisi ratkaista Maailman kauppajärjestö WTO:ssa. Polkumyyntiä varten on WTO:ssa erilliset säännökset, joita tällaisissa kiistoissa sitten sovelletaan.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    2. 2

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    3. 3

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    4. 4

      Eurojackpotissa tuli Suomeen 18 miljoonan euron voitto

    5. 5

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu ja maksakirroosi yleistyy

    7. 7

      Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

    8. 8

      ”Kirjoitin vastaukset itse” – Presidentti Trump kertoo vastanneensa erikois­syyttäjä Robert Muellerin kysymyksiin

    9. 9

      Ilmastotutkijat tekivät virheitä laskiessaan, kuinka paljon meri on imenyt lämpöä ilmakehästä

    10. 10

      Tänään kumottiin 130 vuotta vanha päätös: kilo ei enää perustu tarkoin varjeltuihin malli­punnuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    2. 2

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    3. 3

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    4. 4

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    5. 5

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    6. 6

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    7. 7

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    8. 8

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    9. 9

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    10. 10

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    11. Näytä lisää