Talous

Kimmo Pietinen valittiin uutis­toimisto STT:n toimitus­johtajaksi

Kimmo Pietinen on työskennellyt pitkään toimituspäällikkönä Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomissa lukuisissa esimiestehtävissä ollut Kimmo Pietinen on valittu uutistoimisto STT:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Pietinen on jo hoitanut toimitusjohtajan tehtäviä edeltäjänsä Mika Petterssonin eron jälkeen. Sitä ennen hän toimi muutosjohtajana STT:llä Sanoman ostettua yhtiön osake-enemmistön kesäkuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pietisellä on HS:ssa kokemusta esimiestehtävistä muun muassa toimitussihteerinä, sunnuntaitoimituksen kakkospomona, ja kotimaantoimituksen esimiehenä. Toimituspäällikkönä hän on ollut vuodesta 2001 lähtien.

”Tehtäväni on ollut auttaa muita tekemään työnsä hyvin”, Pietinen sanoi maaliskuussa 60-vuotishaastattelussaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Hesarissa olen tehnyt paljon muuta kuin journalismia, ja sen takia minua varmaan nyt tähän tehtävään pyydettiinkin. Ajattelin, että tämä on kiinnostavaa ja haastavaakin – ja se ei haittaa”, Pietinen kertoo.

Toimituspäällikkönä hänellä on ollut paljon hallinnollisia tehtäviä. Pietinen vastasi muun muassa vuosia kestäneestä toimitusjärjestelmäuudistuksesta. Viime aikoina hänelle ovat kuuluneet muun muassa HS:n toimituksen henkilöstöasiat.

STT:n toimitusjohtajan roolissa Pietisen haasteet tulevat yhtiön talouden hallinnasta. Hän sanoo, että kaikesta on jo säästetty, mutta uutistoimisto tulee tekemään tänäkin vuonna tappiota.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

STT on 2010-luvun aikana menettänyt useita merkittäviä asiakkaita. Yhtiön ruotsinkielinen uutispalvelu lakkautettiin vuodenvaihteessa kokonaan.

Pietisen mukaan tavoitteena on nyt varmistaa, että nykyiset asiakkaat jatkaisivat palvelujen käyttämistä mutta uusiakin havitellaan.

”Suomessa on paljon pieniä mediatoimijoita, joiden on käytännössä mahdotonta olla STT:n asiakkaana vanhalla hinnoittelumallillamme”, Pietinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

STT:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta kertoi torstaina uutistoimiston soveltavan jatkossa esimerkiksi Norjassa testattua mallia, jossa laskutus ja hinnoittelu perustuvat uutistoimiston materiaalin käyttömäärään ja tavoittavuuteen.

”Tämä on malli, jota asiakkaat ovat meiltä toivoneet ja joka vastaa aiempaa paremmin digitaalisen uutistoiminnan tarpeisiin. Käynnistämme nyt varsinaiset asiakasneuvottelut tämän mallin pohjalta”, Putkiranta kertoi tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sanomalla on STT:n osake-enemmistö, mutta journalistisista yhteistyökuvioista ei ole nyt kyse, Pietinen sanoo.

”Sanoma korostaa omistajana, että STT pysyy itsenäisenä yhtiönä. Kaikki mitä STT tekee, lähtee sen omista intresseistä. Jos meillä on jotain yhteistä Sanoman kanssa, sen pitää ennen kaikkea palvella STT:n etua”, Pietinen kuvailee.

Pietinen muistuttaa, että Helsingin Sanomat on jo nyt STT:n merkittävä asiakas. HS on käyttänyt Lehtikuvan tarjontaa ja valikoidusti myös uutispalvelua sekä muun muassa STT:n tekstiviestipalveluita.

Pietisen mukaan Helsingin Sanomien kanssa on jo keskusteltu myös uutispalveluiden käyttämisestä. Luontevaksi aloitusajankohdaksi on yhteisesti ajateltu vuodenvaihdetta.

Uudella toimitusjohtajalla on jo kuva, millaista journalismia STT:ltä odotetaan.

”Asiakkaiden toive on, että STT on uutistoimisto. Meidän pitää hoitaa kovat uutiset mahdollisimman nopeasti ja hyvin”, Pietinen sanoo.

STT:n vastaavana päätoimittajana on toiminut 1. lokakuuta alkaen Minna Holopainen. Hän toimii Pietisen työparina STT:n johdossa.

STT:n uutis- ja kuvatoimitus on noin kuudenkymmenen hengen organisaatio. Vakituisia kuvaajia on kuusi.

Aiempi vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson erosi tehtävästään syyskuussa.

Sanoma-konserni, johon myös Helsingin Sanomat kuuluu, on STT:n pääomistaja.

Kimmo Pietinen

 Syntynyt 27.3.1958 Helsingissä. Asuu Herttoniemessä.

 Kirjoitti ylioppilaaksi SYK:stä 1976. Opintoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä­ tiedekunnassa.

  Kävi Sanomien toimittajakoulun 1979–80.

 Ylioppilaslehden pää­toimittaja 1983–85.

 HS:n toimituspäällikkö 2001–2018.

 Naimisissa, kolme lasta ja yksi lapsenlapsi.

 Harrastaa sienestystä ja patikointia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mediayhtiöt
  • Kimmo Pietinen
  • Talous
  • Kari Räisänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    4. 4

      Potilas vaati seksiä ja haukkui ”pirulliseksi rekkalesboksi” – #metoon maailma on kaukana, kun sairaanhoitajat kohtaavat huorittelua ja seksiehdotuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    6. 6

      Nyt lakot alkavat näkyä lapsiperheiden arjessa

    7. 7

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    8. 8

      Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta

    9. 9

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    4. 4

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    9. 9

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    10. 10

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää