Talous

Nordean pääekonomisti huolestui rakentamisen kalleudesta ja esittää uutta lääkettä ongelmaan

Kuntien perimien maksujen alentaminen helpottaisi uusien tonttien saatavuutta ja parantaisi rakentamisen kannattavuutta, pankki esittää lääkkeeksi asuntopulaan.

Suomen Nordean pääekonomistin Aki Kangasharju ehdottaa asumisen kustannusten pienentämistä toimenpideketjulla, jonka lopputuloksena pitäisi olla alemmat asumiskulut ja lisää muuttoliikettä kaupunkeihin.

Kangasharju esittää toimenpiteitä Nordean Rakentaminen remonttiin -raportissaan, joka julkistettiin perjantaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kangasharju kertoo tarttuneensa työssään asumiseen, jotta rakentamisen kuluja saataisiin alas. Hänen avauksensa esiteltiin perjantaina lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

”Raportti oli pakko kirjoittaa, sillä Suomessa on euromaiden ja Pohjoismaiden korkeimmat asumisen kulut”, Kangasharju perusteli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kangasharju epäilee, että asuntojen rakentamisen vauhti on hidastumassa, vaikka viime vuodet tahti on ollut kiivas.

”Vuonna 2020 on jo selvästi hiljaisempaa.”

Hänen mukaansa rakentamiseen pitää nyt saada kertaluonteinen eikä suhdanneluonteinen ratkaisu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Rakentamisen kustannuksia on saatava pienenemään merkittävästi, mikä edellyttää huomattavasti lisää rakentamista. Tähän taas päästään helpottamalla tonttien saatavuutta ja parantamalla rakentamisen kannattavuutta, jotta alalle saadaan lisää toimijoita”, Kangasharju ehdottaa raportissa.

Rakentamisen kannattavuus puolestaan kasvaa uudistamalla kiinteistöveroja, kaavamaksuja ja tonttivuokria. Isojen rakennusten verot, maksut ja vuokrat olisivat siis yhtä suuret kuin pienten.

”Raken­taminen on tuottavuu­deltaan Suomen heikoin toimiala ja kannatta­vuudeltaan selvästi muuta yritys­toimintaa heikompaa. Ratkaisuksi esitän rakentamiseen liittyvien maksujen, kuten rakennusten kiinteistöveron, kaavamaksujen ja tonttivuokrien, irrottamista kerrosneliöperusteesta – eli tulevaisuudessa maksut eivät kasvaisi kerrosneliöiden mukana”, Kangasharju järkeilee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kangasharju uskoo ehdotuksensa vähentävän eriarvoisuutta.

”Korkeat asumiskustannukset ovat ongelma erityisesti pienituloisille. Uudistus laskisi toteutuessaan sekä niin sanotuissa Ara-kohteissa että vapaarahoitteisissa kohteissa asuvien vuokria.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ara-asuntojen vuokranmäärityksessä on noudatettava omakustannusperiaatetta.

Julkistamistilaisuudessa läsnä ollut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti sanoi, että Kangasharjun avaus oli ”mielenkiintoinen, mutta toteutuminen on kiinni kunnista ja valtiosta”.

Rossilahti uskoo, että vuokrat voisivat tulla alaspäin Ara-asunnoissa mutta vapaarahoitteisissa ei.

”Ara-puolella varmaankin [vuokrat laskisivat], koska vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteella. Mutta vapaarahoitteisessa tuotannossa tuskin, sillä halpenevat kulut otettaisiin sitten [rakentajien] voittoina.”

Rossilahden mielestä Kangasharjun avaus saa miettimään sitä, mistä kallis asuminen lopulta johtuu.

”Asumisen hinnasta 40–45 prosenttia on veroja. Onko kalliissa asumisessa kyse urakoitsijoiden tuotoista tai tuen puutteesta, vai onko tämä lopulta verotuskysymys? Tämä verotuskysymys pitäisi ottaa uudelleen mietintään, koska sen osuus lopputuotteesta on niin merkittävä.”

Kangasharjun ehdotuksen rahallisina kärsijöinä olisivat kunnat. Niidenkin varalle Kangasharjulla on suunnitelma: kompensaatioksi kunnat saisivat valtionapuja ja voisivat korottaa maapohjan kiinteistöveroa.

Kiinteistövero pitäisi Kangasharjun mukaan muuttaa sellaiseksi, että veron perusta olisi maapohja: tontille saisi rakentaa kuinka paljon kerrosneliöitä tahansa samalla verolla.

Sääntelyn purkaminen tarkoittaa myös autopaikkavaatimuksista tinkimistä ja yhteiskäyttöautojen suosimista, Kangasharju esittää.

Kommentaattorina ollut pormestari Jan Vapaavuori (kok) sanoi olevansa Kangasharjun kanssa samaa mieltä siitä, että asumisen hintaa kasvukeskuksissa saadaan alas vain lisäämällä asuntojen tarjontaa. Se on ainoa lääke, kun muuttoliike pääkaupunkiseudulle jatkuu.

Vapaavuori muistutti, että Kangasharjun ehdotukset merkitsevät suoraa tulonsiirtoa rakentajille. Jos julkinen valta vähentää veroja, siitä välistä kaikki haluavat ottaa edun itselleen.

”Mutta tätä sinä varmasti haetkin”, Vapaavuori sanoi ja nyökkäsi Kangasharjuun päin.

Vapaavuoren mukaan Kangasharjun ehdotukset alkavat vaikuttaa vasta jos rakentamisen vauhti kasvaa riittävän pitkään. Tällöin mukaan tulee markkinamekanismi, joka alentaa asumisen hintaa.

Vapaavuori pani merkille, että Kangasharjun raportissa ei kiinnitetä huomiota rakentamisen tuottavuuteen.

”Mikä luonnonlaki on siinä, että rakentamisen tuottavuuden pitää Suomessa olla niin heikkoa? Yksi tapa asumiskustannusten alentamiseen voisi olla myös kilpailun lisääminen alalla”, Vapaavuori sanoi.

Hänen mukaansa valtio voi helpottaa rakentamisesta huolehtimalla hyvästä infrastruktuurista.

”Samalla valtio voisi vaatia nykyistä enemmän, että infrasta hyötyvät kunnat ja kaupungit myös rakentavat lisää asuntoja”, Vapaavuori sanoi viitaten esimerkiksi Helsinki–Lahti-rautatiehen.

Vapaavuori kehui Kangasharjun raportin kokonaiskuvaa.

”Pääkaupunkiseudun asuntopula on seurausta vuosikymmenten mittaisesta alamittaisesta varautumisesta kaupungistumiseen”, hän sanoi.

Vapaavuori nosti monta kertaa esiin sen, että entistä korkeampi rakentaminen on selvä ratkaisu ja tavoite.

”Helsingin keskustassa horisonttia ei haluta muuttaa tornitaloilla, mutta Pasilassa ja Kalasatamassa tilanne on jo aivan toinen”, hän sanoi.

Vapaavuori huomautti, että rakentamisen kustannuksia ovat nostaneet myös pilaantuneet maa-alueet.

”Melkein kaikkialla maapohja on pilaantunut jotenkin, joten entistä korkeampi rakentaminen tulee sen vuoksi suhteellisesti edullisemmaksi.”

Asuminen on Suomessa toiseksi kalleinta, kun vertailukohtana on asumisen osuus kotitalouksien kulutuksesta. Kansantalouden tilinpidon mukaan kotitaloudet käyttävät Suomessa asumiseen noin 30 prosenttia kokonaiskulutuksesta.

Osuus on vain hieman pienempi kuin kaikkien kovimpien kustannusten Tanskassa. Esimerkiksi Belgiassa osuus on alle 25 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Asuminen
  • Nordea
  • Jan Vapaavuori

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia

    2. 2

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    3. 3

      Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin kirjamessut perui Kiuas-kirjakustantamon osallistumisen messuille – Kustantamon taustalla äärioikeistolaisista kommenteista tunnettu Timo Hännikäinen

    5. 5

      Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 101–73 – Oppositiostakin tukea hallituksen linjalle

    6. 6

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    7. 7

      Donald Trump haukkui Stormy Danielsia Twitterissä hevosnaamaksi – ja ihmiset vetosivat heti presidentin vaimoon, jolla saattaisi olla ratkaisu

    8. 8

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    9. 9

      Poliisi: Rikolliset hakivat pikavippejä yli 180 000 eurolla toisen ihmisen nimiin

    10. 10

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylisuorittajien ongelmat ovat ylellisyyttä – Minun on vaikea surra ihmisten puolesta, jotka ovat saavuttaneet elämässään liikaa

    2. 2

      Sakot voi saada myös 24 tunnin paikalla, koska pysäköinninvalvojilla on salapoliisi­keinonsa – seitsemän kysymystä ja vastausta parkkikiekon käytöstä

    3. 3

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    4. 4

      Raaka joukkotappelu Konalassa keskellä kirkasta päivää: Kaksi epäiltyä tapon yritystä ja kaksi pahoinpitelyä – poliisi otti kiinni kuusi ihmistä

    5. 5

      Väkivaltainen exä tarkkaili kumppaniaan älyjääkaapin avulla – Älylaitteilla ja niiden vakoiluohjelmilla tehdään ankaraa lähisuhdeväkivaltaa, jossa rajana on vain mielikuvitus

      Tilaajille
    6. 6

      Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa

    7. 7

      Tämä riemastuttava maalaus Donald Trumpista ja entisistä presidenteistä nousi koko internetin vitsin aiheeksi – eikä ihme, koska se on täynnä upeita yksityiskohtia

    8. 8

      Uusi löytö voi muuttaa historiankirjoituksen Pompeijin tuhon ajankohdasta – päivämäärä löytyikin kirjoitettuna seinään

    9. 9

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    10. 10

      Aku Louhimies väittää ohjauspestinsä kansainvälisessä sarjassa olevan katkolla Ylen toimittajan takia – Ohjaajan agentti: Toinen henkilö työskentelee nyt Louhimiehen jaksojen parissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    8. 8

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Oppilaitoksessa räjähti Krimillä, useita ihmisiä kuollut – Venäjä tutkii terrori-iskuna, rehtori kertoo itsemurhaiskusta ja asemiehistä
    3. Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 101–73 – Oppositiostakin tukea hallituksen linjalle
    4. Poliisi: Rikolliset hakivat pikavippejä yli 180 000 eurolla toisen ihmisen nimiin
    5. Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun Tilaajille
    6. Hyperandrogeeninen Caster Semenya ei ehkä pääse kilpailemaan ensi kesänä lainkaan – naisurheilijoiden kohutut testosteronisäännöt viivästyvät
    7. Stubbille ei ilmestynyt uusia kilpailijoita Euroopan johtajaksi – vastaan tulee saksalaiskonservatiivi Weber
    8. Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia
    9. Maailmasta loppuu metalli, kun 80% puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit Tilaajille
    10. Helsingin kirjamessut perui Kiuas-kirjakustantamon osallistumisen messuille – Kustantamon taustalla äärioikeistolaisista kommenteista tunnettu Timo Hännikäinen
    11. Tunti sitten
    12. Suursijoittaja viimeistelee rahanpesu­ilmoituksen tekemistä Nordeasta myös Suomen viranomaisille – HS käy läpi, mistä tapauksessa on kyse
    13. Näytä lisää