Talous

It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

Koodaripulaan on aiemmin ehdotettu muita ratkaisuja kuin palkkojen nostoa.

Maksetaanko koodareille Suomessa liian vähän? HS:n mielipidepalstalle sunnuntaina kirjoittanut nimimerkki It-veteraani on sitä mieltä, että Suomen koodaripula voisi ratketa palkkoja nostamalla. Joidenkin arvioiden mukaan Suomessa olisi välitön tarve jopa 7­000–9­000 it-alan osaajalle.

Tästä huolimatta tilastojen mukaan koodareiden keskipalkat ovat nousseet vain vähän viime vuosina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olen aivan varma, että palkkojen korottaminen edes eurooppalaiselle tasolle ja mielellään sen yli helpottaisi hyvin paljon osaajapulan ratkaisemisessa ja maailman parhaiden koodareiden houkuttelemisessa”, It-veteraani kirjoitti.

Kirjoittajan mielestä hänen tulisi myös saada suurempi osuus tuottamastaan liikevaihdosta. Pikaviestipalvelu Twitterissä huomautettiin, että freelancerina rahaa jää itselle enemmän käteen. Silloin pitää kantaa myös yrittäjän riski.
HS:n haastattelemat ohjelmisto- ja it-alan asiantuntijat toteavat, että kirjoituksessa on ajatusvirhe.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Yrityksillä on muitakin kustannuksia ja velvollisuuksia kuin vain palkan maksaminen työntekijöille. Kirjoituksessa vertaillaan omenia ja appelsiineja”, toteaa Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki.

Tietoala ry:n puheenjohtaja Jyrki Kopperi sanoo, että kirjoituksessa on rinnastettu freelancer-työstä saatava tuotto työsuhteessa saatavaan palkkaan. Vertailu on Kopperin mukaan harhaanjohtavaa, koska freelancerilta puuttuvat esimerkiksi palkalliset lomat ja sairausajan palkka. Paremman palkan vastapuolena on usein työsuhteessa olevaa huonompi turva ja yrittäjän riski.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha puolestaan huomauttaa, että korkeammat palkat tarkoittavat korkeampia asiakashintoja. It-alan yritysten suurimpia asiakkaita on julkishallinto, jonka kilpailutuksissa hinta on yleensä määräävä tekijä, eivätkä asiakkaat välttämättä ole valmiita maksamaan nykyistä enempää.

Hänen mukaansa tiettyä tuotetta myyvät yritykset toimivat eri tavalla. Huippuosaajiin investoiminen perustuu uskolle tuotteen myymisestä.

Jossain päin Eurooppaa koodarit saattavat saada parempaa palkkaa kuin Suomessa, mutta Goforen Timur Kärjen mukaan näin ei ole kaikissa maissa. Eri maiden palkkoja ei myöskään voi suoraan vertailla muun muassa erilaisen hintatason ja sosiaaliturvan takia. Rasmus Roihan mielestä Suomessa ei voida maksaa Piilaakson palkkoja senkään takia, että Suomessa on kattavat vanhempainvapaat, ilmainen koulutus ja hyvin erilainen verojärjestelmä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Koodarien keskimääräiset palkat ovat koko Suomessa yli 4­000 euroa kuussa ja pääkaupunkiseudulla vielä enemmän. Tämä pätee myös Goforeen, jonka asiantuntijoiden keskiansiot ovat Suomessa 4­200 euroa kuukaudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sovelluskehittäjän yleinen kuukausipalkka on 4­500–5­500 euroa. Yli 6­000 euron palkka vaatii jotain sellaista erikoisosaamista, mitä ei ole yleisesti saatavilla”, Jyrki Kopperi toteaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se, onko tällainen palkka paljon vai vähän riippuu siitä, keneltä kysyy. Kopperin mielestä suomalaisten keskipalkkaan verrattuna tilanne on hyvä, mutta ala on vaativa ja työ vaatii jatkuvaa osaamisen päivittämistä.

Tietoalan ja Tivian työmarkkinatutkimusten mukaan it-alan ammattilaisten keskipalkat eivät ole juuri muuttuneet viime vuosina, vaikka yritykset periaatteessa kilpailevat osaajista.

Kopperi ei suoraan osaa sanoa, miksi keskipalkat ovat nousseet viime vuosina niin hitaasti. Hän epäilee syyksi yleistä taloustilannetta ja sitä, että työvoimasta on ollut ylitarjontaa työnantajien päinvastaisista kommenteista huolimatta. Ohjelmistoyrittäjiä edustavan Roihan mukaan heidän jäsenyrityksensä ovat kuitenkin nostaneet palkkoja yleistä ansiokehitystä ja työehtosopimuksia enemmän myös viime vuosina.

Kopperi arvelee, että taloustilanteen piristymisen pitäisi näkyä tämän vuoden työmarkkinatutkimuksessa. Tietoalan tutkimuksen mukaan koodarin palkka nousee parhaiten työpaikkaa vaihtamalla, ja viime aikoina työmarkkinat ovat vilkastuneet ja työpaikkoja on vaihdettu aiempaa tiuhempaan.

Timur Kärki huomauttaa myös, että yritysten palkanmaksukyky on sidottu yleiseen liiketoimintaan. Hänen arvionsa mukaan asiakashinnat ovat tällä hetkellä nousussa, mikä tulee näkymään myös palkoissa.

Koodaripula ei Roihan mielestä helpota palkkoja nostamalla. Korkeammat palkat johtaisivat hänen mukaansa lähinnä siihen, että työntekijät vaihtaisivat työpaikkaa aiempaa useammin. Palkka ei myöskään ole ainoa asia, jota työntekijät miettivät työpaikkaa etsiessään.

Ohjelmistoalan yritykset kilpailevat osaajista palkan lisäksi työpaikan viihtyvyydellä, työnteon vapaudella ja etätyömahdollisuuksilla sekä yleisellä työnantajakuvalla.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysissa viime keväänä pohdittiinkin koodaripulan ratkaisuja aivan muista lähtökohdista kuin palkkojen kannalta. Osaajapulaa pitäisi paikata koulutusmääriä nostamalla, houkuttelemalla lisää naisia alalle ja helpottamalla ulkomaisen työvoiman palkkausta. Ict-alalta valmistuneiden määrä on pysynyt koko 2010-luvun noin 1­000:ssa, vaikka osaajien tarve on kasvanut.

Ulkomaisten osaajien rekrytoimisessa tärkeimpiä keinoja olisivat työluvan saannin helpottaminen ja Suomen markkinointi turvallisena ja perheystävällisenä maana.

Mistä on kyse?

Koodarien palkoissa suuria eroja


­Tietoalan toimihenkilöiden keski- ja mediaanipalkat olivat viime vuoden tutkimuksessa hieman yli 4­000 euroa.

­Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset Tivia ry:n tutkimuksessa vuonna 2015 keskipalkka oli noin 4­400 euroa. Tivian selvityksessä 75 prosenttia it-ammattilaisista tienasi 3­001–6­000 euroa kuukaudessa. Yleisin kuukausipalkka oli 3­001–4­000 euroa.

­Keskipalkka on siis suomalaisten keskipalkkaa korkeampi. Viime vuonna suomalaisten kokonaisansioiden keskiarvo oli 3087 euroa kuukaudessa.

­Tivian mukaan peruspalkka on noussut vuoden 2009 keskiarvosta eli 3­700 eurosta 4­400 euroon vuonna 2015, mutta aivan viime vuosina nousua on ollut vain muutamia euroja vuodessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    6. 6

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    7. 7

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    8. 8

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    9. 9

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    10. 10

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    9. 9

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    10. 10

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää