Talous    |   HS-analyysi

Kännykällä maksaminen yleistyy, mutta mikä sovellus selviää voittajana?

Kauppojen kassoilla ja kuluttajien välisissä pikamaksuissa jyrää nyt Danske Bankin omistama Mobile Pay ja pankkien Suomessa kehittämä Siirto on jäämässä sivuosaan. Suurten pankkien valinnat ovat eriytyneet voimakkaasti.

Mobiilimaksaminen eli kännykän käyttäminen maksamiseen etenee Suomessa nyt kiivasta vauhtia.

Tähän asti matkapuhelimen käyttö maksamiseen kivijalkakaupoissa on ollut vähäistä, mutta sekin yleistynee kun sekä S-ryhmän että K-kauppojen kassoilla voi pian maksaa Danske Bankin omistamalla Mobile Paylla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ostoksia maksetaan yhä useammin mobiilimaksusovelluksilla myös verkkokaupassa ja rahaa siirretään kuluttajalta toiselle pikasiirtopalveluilla.

Nordea ja Danske Bank kertoivat tiistaiaamuna tuovansa Android-puhelimissa toimivan Google Pay -sovelluksen asiakkaidensa ulottuville.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Henkilöliiketoiminnasta Nordeassa vastaava Petri Nikkilä uskoo, että Google Payn myötä kännyköiden käyttäminen maksamiseen myös kaupan kassoilla yleistyy, kun eri merkkisten puhelinten ja kaikkien suurimpien pankkien asiakkaat pystyvät käyttämään puhelinta maksamiseen.

Nordean asiakkailla on jo käytössä iPhoneissa toimiva Apple Pay. OP:n asiakkaat voivat käyttää maksamiseen kortteihinsa liitettyä Pivo-sovellusta.

”Kauppiaspään maksaminen tulee yleistymään voimakkaasti, kun päästään tilanteeseen, että kaikkien matkapuhelinten käyttäjillä on mahdollisuus käyttää lähimaksuun puhelinta. On ymmärrettävää, että kauppa ei ole halunnut markkinoida maksutapaa, joka ei ole ollut kaikkien asiakkaiden ulottuvilla”, Nikkilä sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kauppojen kassoilla mobiilimaksaminen on edennyt tähän asti hitaasti. Sovelluksilla, niin Apple Paylla kuin Pivollakin ja nyt myös Google Paylla on voinut maksaa koskettamalla kännykällä kaupan lähimaksupäätettä. Älypuhelimissa on sisällä lähimaksamiseen tarvittava nfc-siru.

Maksutapa ei ole oikein ottanut tulta toisin kuin suoraan kortilla tapahtuva lähimaksaminen. Ilmeisesti kuluttajat kokevat maksun hyväksymisen ja kännykän näyttämisen päätteelle liian vaivalloiseksi, vaikka kännykällä voisi maksaa myös suuret ostokset toisin kuin kortin lähimaksulla, jossa raja on 25 euroa.

Ongelma on ollut myös se, ettei sovelluksiin ole liitetty kauppojen kanta-asiakasohjelmia. Asiakkaan on pitänyt joka tapauksessa kaivaa esiin kortti saadakseen bonukset tai plus-pisteet hyväkseen. Samalla kortilla on sitten voinut maksaakin ostokset.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämä on nyt muuttumassa ja kanta-asiakasohjelmat ovat tulossa mukaan mobiilimaksamiseen”, Nikkilä sanoo.

Lähivuodet näyttävät, miten kassamaksamisen kilpailussa käy.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen molemmat suuret kaupparyhmät ovat nimittäin päätyneet tukemaan kassamaksamisessa myös Danske Bankin kehittämää ja omistamaa Mobile Payta.

Se toimii eri teknologialla kuin muu lähimaksaminen. Matkapuhelinta ei tarvitse tuoda lähimaksupäätteelle, vaan ostoksen voi hyväksyä kauempaa esimerkiksi kassatiskin päästä, missä asiakas pakkaa kassejaan. Sovellus on yhteydessä kassapäätteeseen bluetooth-tekniikalla.

S-ryhmä päivittää paraikaa kassapäätteitään Mobile Pay -aikaan. Kesko tuo tekniikan ensi vuoden aikana 1 200 K-kauppaan.

Nfc-sirua käyttävien maksusovellusten etuna on toisaalta se, että tekniikka toimii jo nyt käytännössä melkein kaikissa Suomen maksupäätteissä.

Kivijalkakaupassa maksamisen lisäksi mobiilimaksuja käytetään verkkokaupassa maksamiseen ja niin sanottuun kaverimaksamiseen.

Verkkokaupoista löytyy usein monenlaisia vaihtoehtoisia maksunappeja, joiden kautta ostokset voi maksaa. Siellä ovat mukana niin Pivo, Mobile Pay kuin Apple ja Google Paykin muiden vaihtoehtojen rinnalla.

Ennen pitkää kuluttajien muutenkin käyttämät ja helpoimmat ja turvalliseksi koetut vaihtoehdot voittanet kisan myös verkkokaupassa.

Kaverimaksamisessa eli kuluttajien välisissä pikatilisiirroissa kisaa käydään Danske Bankin Mobile Payn ja muiden pankkien yhdessä kehittämän Siirto-sovelluksen välillä.

Siirrolla tehdyt maksut lähtevät suoraan tililtä. Mobile Payssa maksu menee maksukortin kautta.

Nikkilän mukaan Siirto on nyt lähes miljoonan kuluttajan käytössä.

Mobile Payllä käyttäjiä on kuitenkin jo huomattavasti enemmän ja arkikokemuksen perusteella sen suosio on ainakin Helsingin seudulla huomattavasti suurempi.

Kaverimaksujen osuus kaikesta maksamisesta on pientä, mutta esimerkiksi Mobile Payn kohdalla juuri tämä ominaisuus sai kuluttajat lataamaan sovelluksen. Nyt sille avautui tie myös kivijalkakauppaan.

Siirron suosion kasvua on saattanut heikentää pankkien käytäntöjen sekavuus. Esimerkiksi Suomen suurimmalla pankkiryhmällä OP:lla Siirto ei näy nimenä lainkaan, vaan Siirto-tekniikkaa käyttävät maksut tehdään Pivo-sovelluksella.

Asiakkailla on saattanut olla vaikeuksia hahmottaa, että Pivo-maksulla on voinut siirtää rahaa suoraan esimerkiksi Nordean asiakkaan Siirto-sovellukseen.

Pankkien strategiat ovat muutenkin eriytyneet voimakkaasti. OP ei ole tuonut asiakkailleen tarjolle ulkopuolisia mobiilimaksusovelluksia, vaan se luottaa Pivo-sovellukseen. Sitä voi käyttää niin verkkokaupoissa, kaupan kassalla kuin kaverimaksuissa.

Sovelluksessa voi myös seurata tilitietojaan ja rahankäyttöään.

Pivon voi ladata kuka tahansa, mutta lähimaksuominaisuus toimii toistaiseksi vain OP:n korteilla.

Nordeassa ja Danske Bankissa on valittu toisenlainen lähestymistapa. Pankit ovat avanneet ovat ulkopuolisille maksusovelluksille.

”Meidän ajatuksemme on tuoda laajasti eri maksutapoja asiakkaan ulottuville, ja asiakas päättää mitä hän haluaa käyttää”, Nordean Nikkilä sanoo.

Pankin tulojen kannalta strategiset valinnat eivät ole aina yhdentekeviä.

Sopimukset ovat salaisia, eikä Nikkilä niitä kommentoi, mutta käytännössä Nordea joutuu luovuttamaan osan korttimaksuista saamistaan palkkioista Applelle kaikista niistä ostoksista, jotka tehdään Apple Pay -maksusovelluksilla.

Google ei ota palkkiosta osuutta itselleen.

Pankit saavat kaupoilta pienen, parin kymmenyksen osuuden jokaisesta niiden korteilla tehdystä korttimaksuista. Osa palkkiosta menee kansainvälisille korttiyhtiöille Visalle ja Mastercardille. Osa nyt myös väliin pääseville maksusovellusyhtiöille.

Oikaisu klo 13.10: OP:n Pivossa ainoastaan lähimaksaminen onnistuu vain OP:n korteilla. Kaveri- ja verkkomaksaminen onnistuu muidenkin pankkien korteilla. 31.10. klo 14.21: Google ei ota osuutta korttimaksun palkkioista toisin kuin jutussa aiemmin luki.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mobiilimaksut
  • Pankit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus: Luomuviljely kuormittaa ilmastoa enemmän kuin tavallinen viljely

    2. 2

      Tanskalainen ja norjalainen nainen löytyivät kuolleena syrjäisestä vuoristosta Marokossa – ruumiissa väkivallan merkkejä

    3. 3

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    4. 4

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    5. 5

      Onko kynttilöiden poltto jopa yhtä haitallista kuin passiivinen tupakointi? Selvitimme

    6. 6

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    7. 7

      Aktivisti­sijoittajan huhutaan astuvan Björn Wahlroosin varpaille – Onko Nordeassa edessä titaanien taisto?

    8. 8

      Mies sai tuomion salametsästyksestä USA:ssa: Vuosi vankeutta ja Disney-klassikko Bambi kerran kuussa

    9. 9

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    10. 10

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    2. 2

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    3. 3

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    4. 4

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    5. 5

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    8. 8

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    9. 9

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    10. 10

      Jouluidylliä voi varjostaa kolmen vuoden seksittömyys, joka nostaa parisuhteen konfliktit pintaan, sanoo asiantuntija – HS:n testi kertoo, millainen jouluihminen olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    10. 10

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    11. Näytä lisää