”Suurin merkitys on psykologinen” – Näin 560 euron kuukausittainen perustulo mullisti Mari Saarenpään elämän
Perustulon merkitys on ennen kaikkea psykologinen, ja työttömyystukeen verrattuna se tuo turvallisuuden tunnetta. Näin ajattelevat 560 euroa kuukaudessa vastikkeetta perustulokokeilun ajan saaneet Mari Saarenpää ja Sini Marttinen. ”Se on juuri sen verran, että tietty stressi ja pelko pärjäämisestä häviää”, Saarenpää kuvailee.
Paltamolainen Mari Saarenpää ryhtyi perustuloa saadessaan vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi maahanmuuttajanuorille, joiden kanssa hän oli pyhäinpäivänä keilaamassa Kajaanissa. Kuva: Pekka Agarth
PaltamolaisenMari Saarenpään keittiön pöydällä odotti Kelan kirje vuoden 2016 joulukuussa. Siinä kerrottiin, että hänet oli valittu arvalla osallistumaan hallituksen perustulokokeiluun.
Kokeilussa 2 000 tuolloin työttömänä ollutta suomalaista on saanut pian kahden vuoden ajan peruspäivärahan tai työmarkkinatuen sijasta 560 euron suuruista perustuloa. Sitä ei menetä, vaikka pääsisi palkkatyöhön. Työtuloista ei myöskään tarvitse raportoida mihinkään.