Talous

Väitöskirja: Suurin osa yrityssaneerattavista yhtiöistä menee konkurssiin velkojen armahtamisesta huolimatta

Eija-Leena Kärkisen väitös päätyy siihen, että saneerausohjelmissa yhtiötä tervehdyttäviin toimiin ei keskitytä tarpeeksi, vaikka velkoja armahdettaisiin reippaastikin.

Kauppatieteiden maisteri Eija-Leena Kärkisen perjantaina tarkastettavan väitöskirjatutkimuksen mukaan suurin osa yrityssaneerauksessa olevista yrityksistä menee konkurssiin, vaikka saneerausten tarkoituksena on juuri yrityksen tervehdyttäminen.

Yrityssaneerauksissa velkojat sopivat yleensä velkojen osittaisesta armahtamisesta niin, että yhtiö voi terveen liiketoimintansa ja saneeraussuunnitelmansa avulla maksaa sentään loput velkansa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen alalta väittelevä Kärkinen kritisoi suomalaisia yrityssaneerauksia siitä, että saneerausohjelmat jäävät usein turhan pinnallisiksi.

”Ei tarpeeksi tarkkaan mietitä niitä tervehdyttämiskeinoja”, Kärkinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän kertoo päätyneensä johtopäätökseensä sen takia, että hyvin erilaiset yritykset näyttävät epäonnistuvan yrityssaneerauksissa.

Väitöskirjassa tutkituissa yhtiöissä niiden vakuudettomia velkoja leikattiin keskimäärin 55 prosenttia, Kärkinen kertoo.

Kärkisen arvion mukaan saneeraukset eivät tyypillisesti epäonnistu sen takia, että velkoja ei armahdettaisi tarpeeksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syynä on hänestä ennemminkin se, että yritysten markkinointiin, kulujen karsimiseen, tuotteisiin ja tuotantoon samoin kuin oman ja vieraan pääoman suhteeseen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Kärkisen väitöskirjassa on neljä eri tutkimusta, joissa käsitellään yhteensä noin kolmen sadan yrityksen saneerauksia.

Esimerkkinä yrityssaneerausten heikosta jamasta Kärkinen mainitsee sen, että esimerkiksi vuonna 2000 vahvistetuista 59 väitöskirjassa tutkitusta yrityksestä 55 prosenttia oli mennyt konkurssiin jo saneerausohjelman ensimmäisten neljän vuoden aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toisessa 167:ää yritystä koskevassa selvityksessä selvisi, että saneerausta hakeneista tutkituista yhtiöistä 80 prosenttia pääsi saneerausmenettelyyn.

Näistä kolme neljästä sai vahvistetun saneerausohjelman, mutta vahvistetun saneerausohjelman saaneista 61 prosenttia meni konkurssiin jo saneerausohjelman aikana.

Tutkitut saneerausohjelmat kestävät tyypillisesti viidestä kymmeneen vuoteen, Kärkinen kertoo.

Kärkinen, Eija-Leena (2018). Essays on Efficiency of Reorganization Process – a Life Cycle Approach. Acta Wasaensia 410. Väitöskirja. Vaasan yliopisto. University of Vaasa. Julkaisun pdf : http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-476-831-3

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrityssaneeraus
  • Konkurssit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren kauppakeskuksen rakentaminen keskeytyi Espoossa – Lippulaivalle etsitään nyt uutta urakoitsijaa

    2. 2

      Ruotsalaisen koulun juhlissa julkisesti jaettu seksipalkinto johti ehdolliseen tuomioon – ”tunnustuksen” saanut järkyttyi kaveriensa tempauksesta

    3. 3

      Näin karsealta näyttää yksin­purjehtija Tapio Lehtisen veneen pohja – ”Ei riitä, että barnakkelit pilaavat kilpailun, ne laittavat oikeasti hengen­vaaralliseen tilanteeseen”

    4. 4

      Suomalaistutkijat löysivät uuden yhteyden ruuan ja aineenvaihduntaa edistävän ruskean rasvan välillä

    5. 5

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Miestenpäivänä voisimme lakata uskomasta kummitusjuttuihin feministeistä

    8. 8

      Maanantaina Suomeen perustetaan feministinen miesjärjestö Miehet ry – tästä twiittiketjusta ajatus lähti

    9. 9

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    10. 10

      DN: Venäjän agentti soluttautui ruotsalaiseen toimittaja­kouluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    5. 5

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    9. 9

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    10. 10

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    9. 9

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää