Talous

Sijoittajien maailma on rytissyt viime viikkoina – Nyt miljardööri Ken Fisher ottaa esiin tietokoneensa ja selittää, miksi ensi vuodesta voi tulla pörssin juhlaa

Yhdysvaltain presidenttien kolmas virkavuosi on ollut osakemarkkinoilla positiivinen joka kerta vuodesta 1939 lähtien, muistuttaa suursijoittaja Ken Fisher.

Ensi vuodesta tulee hyvä pörssivuosi kuten sitä seuraavastakin, ennustaa amerikkalainen miljardöörisijoittaja Ken Fisher, 67.

Helsingissä työmatkalla vierailleen Fisherin perustelut ovat pitkät mutta seikkaperäiset. Hän selittää talousnäkemyksiään vetoamalla pitkiin historiallisiin aikasarjoihin, suhteuttamalla asioita mielestään oikeaan mittakaavaan ja pohtimalla, mikä on hänestä aidosti merkityksellistä ja mikä yleistä jorinaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mitä useampi sanoo jonkin asian tapahtuvan, sitä varmemmin tuo näkemys näkyy jo osakkeiden hinnoissa”, Fisher sanoo perustellessaan, miksi niin moni sijoittaja ennustaa osakekurssien romahtavan lähimpien kahden vuoden aikana.

Fisher kaivaa esiin kannettavan tietokoneensa, jossa on tietoja Yhdysvaltain pörssin kehityksestä sadan vuoden ajalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kunkin presidentin virkakaudella kolmas vuosi virassa on ollut lähes poikkeuksetta erinomainen pörssivuosi ja joka vuonna positiivinen vuodesta 1939 lähtien.

Syykin on Fisheristä selvä. Kolmantena virkavuonna uudet merkittävät lainsäädäntöhankkeet loppuvat kuin seinään, ja samalla sijoittajien huolet poliittisista muutoksista hälvenevät. Se jo sinänsä nostaa pörssikursseja Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen merkitys pörssikurssien maailmanlaajuisessa kehityksessä taas näkyy siinä, että niiden osuus on noin 40 prosenttia maailman osakevarallisuudesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muina osakekursseja korottavina seikkoina hän pitää sitä, että keskuspankit lopettavat vihdoin finanssikriisistä alkaneen elvytyksensä rahamarkkinoilla. Fisherin tulkinnan mukaan keskuspankkien apu on lähinnä paisuttanut pankkien taseita, mutta samalla matalat korot ovat heikentäneet pankkien kykyä tehdä rahaa antolainauksellaan eli asiakkailleen suuntaamallaan lainauksella.

Kun keskuspankit nyt käyvät koronnostoihin, maailma normalisoituu ja pankit voivat keskittyä ydinbisnekseensä: rahan lainaamiseen yrityksille normaalissa liiketoimintaympäristössä. Rahan tarjonnan lisäys kiihdyttää talouskasvua, ja se syntyy pankkien lisätessä nettolainanantoaan, Fisher perustelee.

Fisherin näkemys poikkeaa valtavirrasta. Moni sijoittaja ennustaa markkinoiden korjausliikettä kahden lähimmän vuoden kuluessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syy näihin povauksiin on tavallisesti se, että nousukausi on jo jatkunut pidempään kuin koskaan aikaisemmin ja osakkeet ovat kalliita. Lisäksi ilmassa on paljon erilaisia poliittisia jännitteitä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodasta Italian velkaantumiseen ja Britannian EU-eroon eli brexitiin.

Pikaista romahdusta ennustavien huolet ovat Fisherin mielestä pitkälti ylimitoitettuja, varsinkin kun kyse on poliittisista riskeistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Globaali talous kasvaa tänä vuonna yli kaksi biljoonaa [tuhatta miljardia] dollaria. Jos Yhdysvaltain ja Kiinan uudet tuontitullit tulevat voimaan, niiden vaikutus on vain 200–400 miljardia dollaria”, Fisher kuittaa huolet kauppasodasta.

”Ne vain hidastavat talouskasvua mutta eivät aiheuta taantumaa.”

Näitäkin vahinkoja kekseliäät yritykset osaavat minimoida eri tavoin, ja osa haitoista korvataan erilaisilla tukitoimilla, Fisher muistuttaa. Brexitissä taas mikä tahansa ratkaisu, huonokin, vähentää hänestä sijoittajien epävarmuutta.

Keskustelun jatkuessa käy ilmi, että juuri tällaisten vertailujen ja mittasuhteiden esittely on Ken Fisherin ydinosaamista.

Hän selittää esimerkiksi, miksi Italian valtion velkaantumisesta aiheutuva voivottelu Euroopassa näyttää yhdysvaltalaisen sijoittajan näkökulmasta lähinnä turhalta sormen heristelyltä.

”Italian korkotasoa ei pitäisi verrata Saksaan vaan Yhdysvaltoihin”, Fisher sanoo. Perusteluna on se, että talouskriiseissä raha virtaa dollareihin.

”Ja Italian valtion kymmenen vuoden velkakirjojen korot ovat vain maltillisesti korkeammat kuin Yhdysvaltain vastaavissa velkakirjoissa.”

Toisin sanoen Italian talous ei Yhdysvalloista katsottuna näytä lainkaan niin huolestuttavalta kuin eurooppalainen media ja poliitikot sen tapaavat esittää.

Fisher on siinä mielessä poikkeuksellinen miljardööri, että hän kirjoittaa näkemyksistään säännöllisesti kolumneja lukuisiin talouslehtiin niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

Kotimaassaan hän kirjoitti sijoittamisesta pitkään talouslehti Forbesiin, ja nykyisin niitä julkaisee USA Today -sanomalehti. Euroopassa hänen kolumnejaan ilmestyy säännöllisesti esimerkiksi tanskalaisessa Børsenissä, ruotsalaisessa Dagens Industrissa, hollantilaisessa De Telegraafissa ja italialaisessa Il Sole 24 Oressa.

Fisher kertoo räätälöivänsä kolumnejaan, jotta yhdysvaltalaisen sijoittajan erilainen näkemys kiinnostaisi juuri kyseisen maan lukijoita. Apuna hahmotukseen hänellä on Fisher Investmentss -yhtiön 200 asiantuntijaa.

Fisher hyötyy kolumneistaan monin tavoin. Hänen sijoitusyhtiönsä saavat ilmaista mainosta, ja samalla hän kasvattaa mainettaan globaalin talouden tuntijana.

”Nuo kaksi ovat ilmeisiä. Ne lisäävät uskottavuuttani noissa maissa.”

Mutta miljardöörillä on inhimillinenkin syy: ”Pidän kirjoittamisesta.”


Ken Fisher on monella tapaa kuin tyyppiesimerkki amerikkalaisesta unelmasta. Hän on omin avuin menestynyt miljardööri ja opintonsa kesken jättänyt sijoittaja, jonka perustama Fisher Investments -sijoitusyhtiö hallinnoi yli sadan miljardin dollarin sijoitusvarallisuutta.

Yhtiö perustettiin vuonna 1979 vain 250 dollarin alkupääomalla, Fisher kertoo esitteessään. Forbesin mukaan Fisherin henkilökohtainen varallisuus on arviolta 3,4 miljardia dollaria eli noin kolme miljardia euroa.

Kun Fisher puhuu, on helppo ymmärtää, miksi hän saa aikaan diilejä. Hänellä on terävä katse, rauhallinen mutta päättäväinen puhetyyli ja selkeät, tarkkoihin lukuihin perustuvat mielipiteet.

Fisher kertoo kehittyviin maihin keskittyvän sijoitusstrategiansa lähtevän paljolti suhdanteiden tarkkailusta ja historian tuntemuksesta sekä siitä, että hän lähtee aina rakentamaan sijoitusanalyysiaan markkinoiden makrotaloustilanteesta lähtien.

Nousukauden alkaessa hän suosii pieniä yhtiöitä ja loppupuolella siirtää omistuksia defensiivisiin sijoituksiin, vakaisiin suuryhtiöihin, joiden kurssit perinteisesti laskevat vähemmän pörssiromahduksissa.

Nyt historiankirjat siis lupaavat Fisherin näkemyksen mukaan hyvää kehitystä Yhdysvaltain pörssiyhtiöille syksyyn 2019 asti, koska välivaalien jälkeinen vuosi on yleensä hyvä.

Tosin tänä vuonna loka–marraskuun pörssikehitys on ollut karmeaa katsottavaa. Erityisesti monien suurten teknologiayhtiöiden osakkeiden hinnat ovat laskeneet merkittävästi.

Fisherin uskoa muutaman kuukauden pörssiheilahdukset eivät heiluta – tai niin hän ainakin sanoo. Fisherin mielestä taloutta ja kurssikehitystä on aina syytä katsoa kauempaa, vähintään vuoden perspektiivistä.

”Markkinat heiluvat. En ole koskaan tehnyt yhden kuukauden arvioita osakkeista. Kuka tahansa voi veikata sellaisesta sokkona mitä tahansa.”

Fisher ennustaa, että myös vuosi 2020 on hyvä osakevuosi. Vaikeudet alkavat vasta seuraavien presidentinvaalien jälkeen, kun Trumpin toinen kausi jatkuu tai Yhdysvallat saa uuden johtajan, Fisher ennustaa.

”Silloin nousukausi on kestänyt niin pitkään, että erilaiset negatiiviset tiedot voivat ottaa vallan markkinoista.”

Esimerkkinä hän mainitsee tilanteen, jossa lyhyet korot nousivat pitkiä korkoja korkeammiksi. Se tuhoaisi pankkien lainamarkkinat.

Entä mikä on Ken Fisherin mukaan suurin taloutta pitkällä aikavälillä muuttava voima?

Siihenkin hänellä on selvä vastaus: suurin taloutta järkyttävä mullistus nähdään fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn ja maakaasun, hintojen romahduksessa. Syynä tähän on osin teknologian kehitys, joka saa uusiutuvat energiamuodot halpenemaan.

Tätä kehitystä edistää se, että valtiot tukevat uusiutuvia energiamuotoja voimakkaasti. Samalla esimerkiksi Yhdysvalloissa maakaasun ja liuskeöljyn keräämisessä otetaan suuria teknisiä harppauksia, mikä niin ikään tekee energiasta halvempaa.

Fisherin mukaan öljyn halpeneminen tuntuu jo markkinoilla.

”Tämän näkee siinäkin, että saudit pyrkivät kaikin keinoin siirtämään varansa muualle.”

Kuka?

Ken Fisher


 Yhdysvaltalainen miljardööri, joka toimii hallituksen puheenjohtajana sadan miljardin dollarin varallisuutta hallinnoivassa Fisher Investments -yhtiössä.

 Oma varallisuus Forbesin arvion mukaan 3,4 miljardia dollaria.

 Kirjoittaa talouskolumneja lukuisiin lehtiin eri puolilla maailmaa. Tukena 200 sijoitusammattilaisen tuottama tieto, jolla kolumneja pyritään kohdentamaan kulloisenkin maan kiinnostuksen mukaan.

 Innostunut punapuista ja puurakentamisesta.

 67-vuotias, ei aikomusta siirtyä eläkkeelle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi
  • Sijoittaminen
  • Osakemarkkinat
  • Juha-Pekka Raeste

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    2. 2

      Aktivisti­sijoittajan huhutaan astuvan Björn Wahlroosin varpaille – Onko Nordeassa edessä titaanien taisto?

    3. 3

      Tanskalainen ja norjalainen nainen löytyivät kuolleena syrjäisestä vuoristosta Marokossa – ruumiissa väkivallan merkkejä

    4. 4

      Onko kynttilöiden poltto jopa yhtä haitallista kuin passiivinen tupakointi? Selvitimme

    5. 5

      Helsinki-Vantaalla sekavasti lauantaina käyttäytynyt mies uhkasi rajavartijoiden perheitä ”poloniumin 210-isotoopilla”

    6. 6

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    7. 7

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    8. 8

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    9. 9

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    10. 10

      Otava ei ota vastuuta Antti Heikkilän uutuuskirjan vaarallisina pidetyistä virheistä: ”Kirjan tekijä vastaa aina kirjan sisällöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    2. 2

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    3. 3

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    4. 4

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    5. 5

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    8. 8

      Pankkiiriliike ei korvaa 14 400 euron virheitään eläkeläiselle, mutta Finanssiala ja valvoja uskovat yhä itsesääntelyyn – ”Valitettava yksittäistapaus”

    9. 9

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    10. 10

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    11. Näytä lisää