Talous

Fortum sijoittaa 150 miljoonaa euroa alkuvaiheen kasvuyrityksiin

Sijoitukset tehdään kymmenen vuoden kuluessa yhdysvaltalaiseen Valo Ventures -rahastoon. Fortumin ja rahaston päämääränä vastata etenkin kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja kiertotalouden edellyttämiin muutoksiin.

Energiayhtiö Fortum sijoittaa 150 miljoonaa euroa alkuvaiheessa oleviin kasvuyrityksiin.

Sijoitukset tehdään kymmenen vuoden kuluessa yhdysvaltalaiseen Valo Ventures -rahastoon. Fortumin ja rahaston päämääränä vastata etenkin kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja kiertotalouden edellyttämiin muutoksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimitusjohtaja Pekka Lundmark korostaa, että sijoitus on Fortumille keino oppia uutta ja vauhdittaa alan muutosta, jonka keskipisteessä ovat uuden tekniikan suomat mahdollisuudet.

”Ilmastonmuutos, digitalisaatio, kaupungistuminen ja kiertotalous tulevat muuttamaan hyvin perusteellisesti meidän toimialaa. Vaikka meillä Fortumissa paljon tuotekehitystä näissä asioissa, tiedämme hyvin sen, että kaikki viisaus ei ole omassa talossa”, sanoo Lundmark.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyisin Fortumissa on useita kymmeniä ihmisiä, jotka tutkivat yhteistyömahdollisuuksia energia-alan ulkopuolella toimivien kasvuyritysten kanssa.

Valo Ventures -rahastoa johtaa Scott Tierney, joka on ohjelmistoyhtiö Googlen pääomasijoitusrahaston perustaja. Nykyisin hän toimii itsenäisenä sijoittajana, joka on pannut pääomaa Valo Venturesiin.

Rahaston pääkonttori on Yhdysvalloissa Piilaaksossa, jonka on maailman merkittävin alkuvaiheen kasvuyhtiöiden keskittymä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimitusjohtaja Lundmark korostaa, että Fortumilla on luonnollisesti tavoitteena saada rahastoon tekemilleen sijoituksilleen myös tuottoa. Sitä tulee etenkin siinä vaiheessa, kun rahasto myy yhtiöitä, joihin se sijoittanut.

Fortum on jo aikaisemminkin sijoittanut kasvuyrityksiin. Alkuvuonna se osti saksalaisen ohjelmistoyhtiö Plugsurfingin, jonka kehittämä puhelinsovellus kertoo sähköautoilijoille lähimmän vapaana oleva latauspisteen. Palvelun avulla voi myös maksaa akkujen lataamisen.

”Plugsurfing on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä uudella tekniikalla voi saada aikaan. Plugsurfingin takia Fortumilla on yli 200 000 sähköautoilijaa asiakkainaan. Se on merkittävä määrä, jota ei varmasti olisi saatu hankittua ilman Plugsurfingia”, Lundmark sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uuden rahaston avulla Fortumin pyrkii rakentamaan verkoston aloittaviin kasvuyhtiöihin. Jo kaksi vuotta sitten Fortum ilmoitti, että se aikoo investoida 150–200 miljoonaa euroa kasvuyrityksiin. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, kuinka paljon se saksalaisesta Plugsurfingista maksoi.

”Meidän toimiala on perinteisesti ollut uudistumisessa aika hidas. Kun suuret muutokset yhteiskunnalliset muutokset yhdistyvät start-up-yrityksiin, se tarjoaa mahdollisuuden muuttaa koko toimialaa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Fortumin tavoitteena on kiihdyttää päästöttömään energiajärjestelmään siirtymistä teollisuuden sähköistämisellä. Uusi innovaatioilla yhtiö pyrkii olevaan energia-alan johtava yhtiö digitaalisen tekniikan hyödyntämisessä.

Toimitusjohtaja Lundmark on erittäin innostunut uudesta tekniikasta. Hänen aloitteestaan Fortumiin on perustettu ” sisäisiä kasvuyrityksiä”, jotka miettivät etenkin uusia kuluttajaratkaisuja.

Yksi Fortumin tutkima idea on sähköautojen langaton lataus. Se tarkoittaa, että autot saisivat akkuihinsa energiaa pysäköintipaikoilla pohjan kautta ilman kytkemistä lataustolppaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvuyritykset
  • Energia
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    3. 3

      Miksi ruotsalaiset ovat suomalaisia vauraampia? Ruotsissa osataan pelata lainalla ja osakkeilla, sanoo maan pankkivalvoja x

    4. 4

      Keskenmenoja on uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin raskauksia – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    5. 5

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    8. 8

      Tiesitkö, että oravan metsästys­kausi on nyt parhaimmillaan? Jahti­kautta jopa pidennettiin, koska se on osa hallituksen normin­purku­talkoita

    9. 9

      Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Pentti Tiusanen on kuollut

    10. 10

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    2. 2

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    5. 5

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    6. 6

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    7. 7

      ”Todellinen vakavuus selvisi vasta paikan päällä” – Mies kuoli Keravan rautatieasemalla, poliisi otti kaksi kiinni taposta epäiltynä

    8. 8

      Yksi kuoli, useita vaipui koomaan elektronisen musiikin festivaalilla Australiassa

    9. 9

      Yksi periaate oli presidentti George H. W. Bushille ehdoton elämän loppuun asti – viisivuotiaan Cooperin kirjekään ei kääntänyt hänen päätään

    10. 10

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää