Talous

Euromaat pusersivat maratonneuvotteluissa sovun uudistuksista tulevien kriisien varalle – Orpo: Kokonaisuudesta tuli Suomen tahdon mukainen

Saksan hallituskriisi viivästytti hankkeen etenemistä.

Euromaiden valtiovarainministerit pääsivät tiistaina maratonneuvotteluiden jälkeen sopimukseen uudistuksista, joiden toivotaan helpottavan varautumista uusiin kriisitilanteisiin.

Sovusta kertoivat Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz ja euromaiden edustaja Luis Rego. Neuvottelut kestivät eri lähteiden mukaan 16–18 tuntia.
Uudistuksia on ajanut erityisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hankkeen eteneminen on kuitenkin ollut hidasta muun muassa Saksan pitkittyneiden hallitusneuvotteluiden vuoksi. Lisäksi Italiassa nousi valtaan eurokriittinen hallinto.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on yllättänyt, että kokonaisuudesta tuli niin kattava ja myös Suomen tahdon mukainen. ”Tämä vahvistaa euroaluetta”, Orpo sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erityisen suurena asiana Orpo pitää sitä, että Euroopan vakausmekanismi EVM:n roolia vahvistetaan ja siitä tehdään itsenäisempi suhteessa komissioon. EVM on euromaiden perustama rahoituslaitos, jonka avulla on tarkoitus turvata euroalueen rahoitusvakaus.

”Saimme määriteltyä esimerkiksi laajat indikaattorit varautumisjärjestelyyn, joka tulee EVM:n yhteyteen. Indikaattoreissa on mukana muun muassa järjestämättömien luottojen määrä”, Orpo sanoo.

Ajatus oli alunperin luoda Euroopan valuuttarahasto, mutta nyt EVM:ää vahvistetaan ja sille annetaan työväline velkajärjestelyyn. Jos maa joutuu kriisiin, EVM voi ryhtyä nopeasti toimiin.

EVM:n lainoja annetaan vain maille, joilla on uskottava ohjelma ja kyky myös suoriutua veloistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos nyt tehty järjestelmä olisi ollut voimassa Kreikan kriisin alkaessa, kriisi olisi voitu mahdollisesti selättää nopeammin, koska kriteerit ja järjestelmä olisivat olleet valmiit.

Orpo pitää erittäin merkittävänä myös sitä, että sijoittajien vastuuta kasvatetaan niin, etteivät kaikki luottotappiot kaadu vain valtioiden niskaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Orpo sanoo, että euroalueen budjetista saatiin kokoon alustavia kirjauksia, joihin hän on tyytyväinen. Yhteisestä talletussuojasta ministerit eivät päättäneet.

”Meillä oli Hansa-ryhmän kanssa erittäin vahva yhteistyö eivätkä isot oikein aina tykänneet meidän yhteisrintamasta”, Orpo sanoo.

Hansa-ryhmä on tänä syksynä perustettu EU:ssa toimiva epävirallinen ryhmä, johon kuuluvat Hollanti, Irlanti, Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia ja Liettua. Maita yhdistää halu pitää tiukkaa talouskuria sekä varsin liberaali arvopohja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sopimuksen tarkoituksena on antaa viranomaisille tehokkaampia keinoja markkinashokkien varalta. Sen sijaan kunnianhimoisemmista suunnitelmista kuten euroalueen talousministerin postin perustamisesta luovuttiin. Monet jäsenmaat eivät myöskään ilahtuneet Ranskan ehdottamasta euromaiden kriisibudjetista, jota oltaisiin voitu käyttää hätätilanteissa.

Hyväksytty uudistuspaketti menee vielä jäsenmaiden johtajien päätettäväksi 14. joulukuuta Brysselissä järjestettävässä kokouksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euro
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS seuraa: Strasbourgin ammuskelun kuolon­uhrien määrä noussut neljään, kertoo poliisilähde, tekijä yhä paossa mutta tiettävästi loukkaantunut luodista

    2. 2

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    3. 3

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    4. 4

      Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Ruotsin hovi kommentoi Zlatan Ibrahimovicin röyhkeää kuvamanipulaatiota – osoittaa huumorintajua

    7. 7

      Saksalaislehti: Vladimir Putinin henkilö­kortti löytyi Stasin arkistosta

    8. 8

      Trump osui tviiteillään vahingossa Katowicen ilmasto­kokouksen ydin­kysymykseen: Miten varmistetaan, että köyhät eivät joudu maksamaan ilmasto­tekoja?

    9. 9

      Miss Norja esiintyi Miss Universum -kilpailussa saamenpuvussa, ja saamelaiset osoittivat suosiotaan: ”Olen erittäin ylpeä”

    10. 10

      ”Poliisi jahtaa ampujaa juuri tällä alueella” – Strasbourgissa on joukoittain suomalaisia poliitikkoja, Liisa Jaakonsaari jäi jumiin ravintolaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    2. 2

      Oulun seksuaalirikoksesta etsitty mies otettiin kiinni Saksassa

    3. 3

      Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”

      Tilaajille
    4. 4

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    5. 5

      ”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennus­työmaiden kokemattomista mestareista

    6. 6

      Suomeen rekisteröitiin uusi maahanmuutto­vastainen puolue

    7. 7

      Rauhannobelisti johtaa maata, jossa muslimien talot poltetaan ja ihmisviha velloo avoimena – Mitä Aung San Suu Kyille tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Saksalaislehti: Vladimir Putinin henkilö­kortti löytyi Stasin arkistosta

    9. 9

      Rekka pakeni kolaripaikalta Kehä III:lla Vantaalla – Henkilöauto raahautui keulaan takertuneena

    10. 10

      Parisuhde kärsii, jos tunnetyö jää toisen harteille tai se on unohdettu kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    9. 9

      Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa linja-auton tieltä kahdella paikkakunnalla – Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoo HS:lle, mitä Uuraisilla tapahtui 85 kilometrin tuntivauhdissa

    10. 10

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. HS seuraa: Strasbourgin ammuskelun kuolon­uhrien määrä noussut neljään, kertoo poliisilähde, tekijä yhä paossa mutta tiettävästi loukkaantunut luodista
    3. Huikeaa draamaa Mestarien liigassa – Liverpool ja Tottenham pudottivat italialaisjoukkueet jatkosta
    4. Tunti sitten
    5. ”Poliisi jahtaa ampujaa juuri tällä alueella” – Strasbourgissa on joukoittain suomalaisia poliitikkoja, Liisa Jaakonsaari jäi jumiin ravintolaan
    6. Norjan TV2: Kaksinkertainen hiihdon olympiavoittaja Petter Northug lopettaa hiihtouransa – ilmoittaa päätöksestään keskiviikkona
    7. 2 tuntia sitten
    8. Helsinki kasvatti Hurstin ja Myllypuron leipäjonojen avustusta – ”Ettei ihmisten pidä seisoa kylmässä jonottamassa ”
    9. Kiina pidätti kanadalaisen ex-diplomaatin – Kanada ei tiedä, liittyykö asia suhteita kiristäneeseen Huawei-johtajan pidätykseen
    10. Ruotsin hovi kommentoi Zlatan Ibrahimovicin röyhkeää kuvamanipulaatiota – osoittaa huumorintajua
    11. Putin kävi jättämässä ruusut Ljudmila Aleksejevan arkulle – ihmis­oikeus­taistelija arvosteli presidentin tekoja tauotta 18 vuoden ajan
    12. 4 tuntia sitten
    13. Trump osui tviiteillään vahingossa Katowicen ilmasto­kokouksen ydin­kysymykseen: Miten varmistetaan, että köyhät eivät joudu maksamaan ilmasto­tekoja?
    14. Jokereille kirvelevä kotitappio erikoisessa pelissä: ”Oli neljä paikkaa koko pelissä ja tekivät kolme maalia”
    15. Näytä lisää