Talous

Piraattipuolueen Petrus Pennanen myi tekoäly-yrityksensä – arvioi, ettei tarvitse tehdä enää koskaan töitä elääkseen

Mainonnan kohdennusta tekevä Leiki myytiin joulukuussa käteiskaupalla amerikkalaiselle Doubleverifylle.

Piraattipuolueen puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Petrus Pennanen, 46, on myynyt perustamansa Leiki-yhtiön amerikkalaiselle Doubleverifylle.

Käteiskauppa tehtiin joulukuussa, ja kauppahintaa ei kerrota.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Minun ei periaatteessa tarvitse tehdä enää koskaan töitä vain sen takia, että pärjään. Minulla on nyt taloudellinen turva, eikä minun tarvitse stressata asiasta. Voin nyt keskittyä hyvän tekemiseen”, Pennanen kertoi yrityskaupasta uutisoineelle Talouselämälle.

Näin Petrus Pennanen kertoi Twitterissä maanantaina yrityskaupan juhlinnastaan:
Leiki on Pennasen vuonna 2000 perustama, nykyisin 25 työntekijän kannattava ohjelmistoyritys. Yhtiö auttaa verkossa mainostajia kohdentamaan mainoksiaan niin, että mainoksia ei esitetä yrityksen kannalta väärillä verkkosivustoilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 2017 yhtiö teki 2,1 miljoonan euron liikevaihdolla voittoa 485 000 euroa.

Kauppalehden arvion mukaan yhtiön arvo olisi ollut yrityskaupassa 7–10 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pennanen ei ota kantaa hintaan, mutta mainitsee, että tekoäly-yhtiössä luodun teknologian arvoa on analyytikon perinteisen tunnuslukuarvion avulla vaikea saada kiinni.

”Arvostukseen on oltu tyytyväisiä”, Pennanen kertoo HS:lle muiden osakkaiden tunnelmista ilmeisen tyytyväisenä.

Petrus Pennanen oli Leikin suurin osakas 36 prosentin omistusosuudellaan.

Pennanen kertoo Doubleverifyn olleen heidän vanha asiakkaansa. Kun pääomasijoittaja osti äskettäin Doubleverifyn, se piti Leikin osuutta niin tärkeänä yhtiön liiketoiminnan kannalta, että omistukseen haluttiin liittää myös Leiki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Perusidea on se, että nyt saamme hyvin tuotteemme kansainväliseen levitykseen.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pennanen selittää Leikin tuotteiden ytimen olevan siinä, että sisältöjä personoiva ohjelma ”ymmärtää kiinnostuksia sisältölähteiden yli”.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tekoäly analysoi esimerkiksi sanojen yhteyttä toisiinsa ja tekee siitä päätelmiä, onko verkkosivuston sisältö sovelias mainostajan tarpeisiin.

”Systeemi ymmärtää tekstin syvempiä merkityksiä, esimerkiksi sen, onko suomen kielessä Kallio kaupunginosa, peruskallio vai henkilö.”

Pennanen jatkaa Doubleverifysssä Leiki-tytäryhtiön toimitusjohtajana ja toimii samalla emoyhtiön alustakehityksen johtajana. Hän myös pyrkii keväällä eduskuntaan Piraattipuolueen ehdokkaana.

Onko siinä ristiriitaa, että Pennanen sanoo keskittyvänsä nyt hyvän tekemiseen, mutta samalla kansainväliset työtehtävät laajenevat entisestään?

”Ei ollenkaan. Tämä on tosi hyvä keissi. Ei mulla ole mitään piiskaa niskassa”, Pennanen vastaa.

”Olen ollut tosi kansainvälinen jo valmiiksi ja käynyt Yhdysvalloissa joka kuukausi.”

Helsingin valtuustossa hän on tehnyt kahdeksan aloitetta ja joukon ponsia. Pennanen esittää esimerkiksi, että 300 miljoonaa euroa maksavat Kruunuvuoren sillat pitäisi avata älypuomeilla yleisön käyttöön tai kaupungin tilat voisi antaa yleiseen käyttöön silloin, kun kaupunki ei itse niitä käytä.

Asiakkaalla Pennanen tarkoittaa siis myös äänestäjiä. Politiikassa Pennanen sanoo tekevänsä yhteistyötä minkä tahansa ryhmän kanssa ja välttää kynnyskysymyksiä.

”Hyvien ideoiden kautta. Haluan tehdä kaikkien kanssa yhteistyötä enkä mennä siihen syyttelyyn.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    5. 5

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    8. 8

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    9. 9

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    10. 10

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    9. 9

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    10. 10

      Luottohäiriön siemen kylvetään jo lapsena – Fiksuun rahan­käyttöön täytyy kasvattaa, ja näillä viidellä ohjeella se onnistuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä tanskalainen vodkamainos on nyt paras asia internetissä, koska pääosassa on absurdein suomalainen dialogi koskaan – kysyimme tekijöiltä, mitä heidän päässään liikkuu

    3. 3

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    9. 9

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    10. 10

      Jokin voimakas lähde lähettää arvoituksellisia radiosignaaleja kaukaa avaruudesta, sanovat tähtitieteilijät

    11. Näytä lisää