Talous

Pörssikurssit nousevat, mutta onko markkinoiden epävarmuus oikeasti ohi? Björn Wahlroos varoittaa ”kuolleen kissan pompusta”

Sijoituspiireissä kuolleen kissan pompulla tarkoitetaan merkittävän kurssien laskun jälkeistä väliaikaista palautumista.

Viime vuoden lopulla nähty pörssien syöksy on kääntynyt alkuvuodesta voimakkaaseen nousuun. Päättyvällä viikolla osakekurssit nousivat tiistaista perjantaihin joka päivä.

Viikosta tuli kolmas peräkkäinen nousuviikko. Helsingin pörssi on noussut joulun välipäivien pohjalukemista jo noin kymmenen prosenttia. Voimakkaampaa yhtäjaksoista nousuputkea Helsingin pörssissä ei ole nähty sitten viime vuoden huhti–toukokuun.



Helsingin pörssin nousu on seurannut yleistä maailman pörssien suuntaa. Yhdysvalloissa tosin keskeisten osakeindeksien nousu on ollut vielä voimakkaampaa. Marketwatchin mukaan pörssivuosi on alkanut parhaiten 32 vuoteen, jos mittarina käyttää paljon seurattua S&P 500 -osakeindeksiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarkoittaako pörssien nousu sitä, että loppuvuonna lähes paniikiksi yltynyt markkinoiden epävarmuus on ohi? Menettivätkö toimettomat sijoittajat jo tilaisuuden ostaa osakkeita halvalla?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niin ei ajattele ainakaan pankkiiri Björn Wahlroos, joka varoitti tällä viikolla Mandatum Lifen lehdessä ”kuolleen kissan pompusta”. Sijoituspiireissä sanonnalla tarkoitetaan merkittävän kurssien laskun jälkeistä väliaikaista palautumista.

”Ainakaan ei kannata odottaa, että pörsseissä olisi odotettavissa mitään pitkäkestoista nousuhuumaa. Volatiliteetti ja epävarmuus viittaavat siihen, että riskitaso on korkea”, Wahlroos sanoi.

Korkea volatiliteetti kertoo siitä, että hinnat vaihtelevat voimakkaasti, ja sen katsotaan kertovan sijoittajien epävarmuudesta.

Wahlroos perusteli näkemystään maailmantalouden tilanteella ja korosti erityisesti Kiinan merkitystä.

S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan pörssinousun taustalla on erittäin huono loppuvuosi. Markkinoilla tapahtui silloin ylilyöntejä osakkeiden myymisessä.

”Viime vuoden lopulla oli hirvittävän pitkä nousu­kausi takana, ja silloin ollaan herkkiä synkiste­lemään”, Suominen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alkuvuoden pörssinoususta huolimatta epävarmuus markkinoilla on kaikkea muuta kuin ohi. Kymmenen vuoden nousun jälkeen hidastumista on edessä, mutta kukaan ei tiedä, hidastuuko talouden tahti rauhallisesti vai äkillisesti.

”Tunnelma on suuntaa hakeva”, Suominen tiivistää.

Epävarmuus tiivistyy Suomisen mukaan kahteen asiaan, jotka osin liittyvät toisiinsa: kauppasotaan ja Kiinan talouden tilaan.

Kauppasodan osalta kukaan ei tiedä, mihin asti Yhdysvallat ja Kiina ovat valmiita sen viemään. Kaikkia tyydyttävän sovun löytymistä on Suomisen mukaan vaikea nähdä. Jonkinlainen ratkaisu olisi kuitenkin markkinoille tärkeä.

Seuraava tärkeä etappi on maaliskuun alku, jolloin Yhdysvallat uhkaa nostaa monien kiinalaistuotteiden tullimaksua 10 prosentista 25 prosenttiin. ”Jos tullit tulisivat voimaan, niin se löisi maailmantalouteen kovaa”, Suominen arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiinan taloudessa ongelma taas tiivistyy siihen, että totuutta sen tilasta ei tiedetä. Esimerkiksi teknologiayhtiö Apple kertoi tulosvaroituksensa yhteydessä heikkoja arvioita Kiinan tilanteesta. Virallisista Kiinan valtion talousluvuista ekonomistit eivät uskalla tehdä päätelmiä.

”Luvut tiedetään, mutta tiedetään myös, että ne eivät pidä paikkaansa”, Suominen kuvailee.

Ongelmasta kielii se, että Kiina on jo aloittanut talouden elvyttämisen muun muassa veronalennuksilla. Tällaiseen ei ryhdyttäisi, ellei talouskasvu olisi hidastumassa.

”Hyvää on, että Kiina on ryhtynyt toimiin talouden elvyttämiseksi ja aiemmin he ovat siinä onnistuneet”, Suominen sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen valtiolta huijattu mahdollisesti yli neljä miljoonaa euroa Yhdysvalloissa

    5. 5

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    6. 6

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    7. 7

      Lentoyhtiö Norwegianin osakkeen hinta rajussa laskussa – Velkainen yhtiö yrittää saada lisää rahaa omistajiltaan

    8. 8

      Suomi lähettää 1 500 sotilasta ja sata panssarivaunua sotaharjoitukseen Ruotsiin

    9. 9

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    10. 10

      Yhdysvallat valmis toimittamaan Suomelle huippumodernin elektronisen sodankäynnin hävittäjän – aiemmin myyty vain Australialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    6. 6

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    7. 7

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus pani pisteen erikoiselle riidalle

    8. 8

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    9. 9

      Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

    10. 10

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    8. 8

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venezuela esti neljän europarlamentaarikon maahantulon – Oppositiojohtaja aikoo koota miljoona vapaaehtoista rajalle kuljettamaan avustustarvikkeita
    3. Terrori-iskusta alkanut nokittelu uhkaa suistaa ydinasevallat Intian ja Pakistanin uuteen konfliktiin – kiistan keskiössä on taas Kashmir, josta ne ovat käyneet kolme sotaa
    4. Yksinpurjehtija Tapio Lehtisen vene ajelehti, kun kippari nukkui pommiin – ”En herännyt edes rouva Asterian hienovaraisiin vihjeisiin”
    5. Yhdysvallat valmis toimittamaan Suomelle huippumodernin elektronisen sodankäynnin hävittäjän – aiemmin myyty vain Australialle
    6. Tutkijoiden kehittämä älykangas osaa lämmittää tai viilentää kehoa tarpeen mukaan
    7. Se oli enemmän kuin suklaarasia ja vaaleanpunaiset neilikat – Valentinen päivän kohtaaminen teki Jazzkeittiön onnelliseksi
    8. Laskettelukeskukset yrittävät lisätä valistusta ja rinnepartioita estääkseen Himoksen kaltaiset onnettomuudet – rinnekäyttäytyminen on silti laskijan vastuulla
    9. Tunti sitten
    10. NBA haluaa luoda liigan Afrikkaan ja hankkeeseen on lähdössä mukaan Barack Obama – ”Tämä voi olla paljon suurempaa kuin se, mitä tapahtuu kentällä”
    11. Lentoyhtiö Norwegianin osakkeen hinta rajussa laskussa – Velkainen yhtiö yrittää saada lisää rahaa omistajiltaan
    12. Suomi lähettää 1 500 sotilasta ja sata panssarivaunua sotaharjoitukseen Ruotsiin
    13. Näytä lisää