Talous

Samsungin tulos heikkeni huomattavasti, alitti analyytikkojen odotukset

Maailman suurimman älypuhelin- ja muistisiruvalmistajan liikevaihto supistui kymmenen prosenttia.

Maailman suurimman älypuhelinvalmistajan, eteläkorealaisen Samsungin nettotulos heikkeni vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä 31 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Loka–joulukuun nettotulos oli noin 7,6 miljardia dollaria.

Käyttökate oli noin 9,7 miljardia dollaria neljännellä vuosineljänneksellä. Liikevaihto laski kymmenen prosenttia noin 53,4 miljardiin dollariin.

Tulos alitti analyytikkojen ennakkoarviot, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Samsungin osakkeen hinta oli runsaat 0,6 prosenttia plussalla Koreassa torstaina iltapäivällä paikallista aikaa eli aamulla Suomen aikaa.

Yhtiö myös varoitti heikkenevästä tuloksesta vuodelle 2019, vaikka ennakoikin, että yhtiön toisen päätuotteen muistisirujen myynti alkaa jälleen kasvaa toisella vuosineljänneksellä. Samsung on myös maailman suuri muistisirujen valmistaja.

Epävarmuus Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppakiistan lopputuloksesta sekä Kiinan talouskasvun hidastuminen ennakoivat huonoja aikoja maailman elektroniikkateollisuudelle alkaneena vuonna. Analyytikkojen mukaan nämä tekijät vähentävät esimerkiksi muistisirujen, älypuhelimien ja näyttöjen kysyntää.

Yhtiö on viime vuosina tehnyt ennätystulosta, mutta nyt tulos on heikentynyt. Syinä on muun muassa kasvava kilpailu älypuhelinmarkkinoilla etenkin kiinalaisvalmistajien kuten maailman toiseksi suurimman älypyhelinvalmistajan Huawein kanssa. Muistisirujen markkinoilla ongelmia tuo maailmanmarkkinahintojen lasku kysynnän heiketessä ja tuotannon kasvaessa.

Osa sijoittajista toivoo, että Samsungin tulos paranee vuoden toisella puoliskolla. Toiveita on ladattu esimerkiksi uuteen 5g-tekniikkaan ja uusien laitteiden kuten taitettavan älypuhelimen markkinoille tuloon.

”Jos Samsungin taitettavasta älypuhelimesta tulee suosittu, se tulee olemaan hyvä tekijä Samsungin osakkeille”, sanoi Samsungiin sijoittavan eteläkorealaisen HDC- omaisuudenhoitoyhtiön varainhoitaja Park Jung-hoon uutistoimisto Reutersille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    2. 2

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen velkasuhde painui alle 60 prosentin, Kreikan ja Italian velkataakat kasvoivat suuremmiksi kuin koskaan aiemmin

    4. 4

      Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

    5. 5

      Ilmastonmuutos on kasvattanut globaaleja varallisuus­eroja, ja viileän ilmaston maat ovat saaneet ”tupla­hyödyn”, paljastaa uusi tutkimus

    6. 6

      Tutkimus toi hurjaa tietoa suomalaisten lihomisesta: Lähes puolet parikymppisistä miehistä on ylipainoisia tai lihavia

    7. 7

      ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

    8. 8

      Miksi Espoon hammaslääkärit lopettavat työpäivän jo alkuiltapäivästä? Asioita uudistetaan pikkuhiljaa, vastaa kaupunki

    9. 9

      Onko tykkäysten kyttäily mennyt liian pitkälle? Instagram selvittää mahdollisuutta piilottaa ne näkyvistä ja palauttaa kuvien selaus juurilleen

    10. 10

      Terroristijärjestö Isis ilmoitti olevansa Sri Lankan pommi-iskujen takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    2. 2

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    3. 3

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    4. 4

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    5. 5

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    6. 6

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    7. 7

      Erottaisitko synteettisen timantin oikeasta? Eivät erota kultakauppiaatkaan, ja näin se mullistaa timanttikauppaa

    8. 8

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    9. 9

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    10. 10

      Poliisi on löytänyt jälkiä ja verta melumuurin väliin kiilatusta autosta, joten pääsiäisen merkillisin liikenneonnettomuus voidaan vielä ratkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    11. Näytä lisää