Talous

YK:n arvio: Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota saattaa laukaista pian laskusuhdanteen, jossa häviäjiä olisivat etenkin pienet maat

Eurooppa saattaisi napata merkittävän osan Kiinan viennistä Yhdysvaltoihin, jos Yhdysvallat nostaa tulleja ensi kuun alussa.

Yhdysvaltojen aikomus korottaa kiinalaisten tavaroiden tulleja ensi kuussa saattaisi laukaista talouden laskusuhdanteen. Muut maat voivat napata Kiinan viennistä Yhdysvaltoihin noin 200 miljardin dollarin eli noin 175 miljardin dollarin osuuden.

Näin arvioi Yhdistyneiden kansakuntien YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvallat on päättänyt nostaa kiinalaisten tavaroiden tulleja kymmenestä prosentista 25 prosenttiin 1. maaliskuuta, jos maat eivät edisty merkittävästi kauppaneuvotteluissa. Tullit koskisivat tavaroita, joiden arvo on noin 200 miljardia dollaria.

”Tullien vaikutukset tulevat olemaan valtavat”, sanoi Unctadin johtaja Pamela Coke-Hamilton maanantaina Reutersille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hänen mukaansa kauppasodan vaikutus kansainväliseen kauppaan on merkittävän negatiivinen. Hän arvelee, että työttömyys kasvaa maailmassa myös siksi, että myös muut maat alkavat mahdollisesti käyttäytyä tavalla, mikä vaikeuttaa maailmankauppaa.

Unctadin mukaan Yhdysvaltojen tullit ja Kiinan todennäköiset vastatoimet voivat aiheuttaa laskusuhdanteen tavarakaupan hankaloitumisen ja rahoitusmarkkinoiden epävakauden takia. Erityisesti pienimpien ja köyhimpien maiden arvellaan kärsivän eniten kauppasodasta.

Monet yritykset eivät enää välttämättä osallistuisi entiseen malliin Kiinan yritysten tuotantoketjuihin. Kansainvälisen kaupan tuotantoketjujen takia kauppasodan vaikutukset säteilevät epäsuorasti moniin valtioihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Unctadin mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan olisi kauppasodan päähyötyjä.

Järjestön mukaan amerikkalaiset yritykset saisivat vain kuusi prosenttia Kiinan menettämästä vientiosuudesta. Kiinalaiset saisivat pidettyä noin 12 prosenttia.

Muut maat voivat siis napata noin 82 prosenttia Kiinan Yhdysvaltojen-viennistä ja 85 prosenttia Yhdysvaltojen 85 miljardin dollarin (noin 75 miljardia euron) viennistä Kiinaan. Euroopan hyöty olisi noin 70 miljardia euroa (noin 61 miljardia euroa).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan arvioi viime syksynä, että kauppasota vaarantaa myös Suomessa satoja työpaikkoja.

Presidentti Donald Trumpin tavoitteena on vähentää Yhdysvaltojen riippuvuutta ulkomaan tuonnista eli pienentää kauppataseen alijäämää. Useat taloustieteilijät ovat pitäneet tullien nostoon perustuvaa suunnitelmaa kehnona muun muassa siksi, että Kiinan tavarat vain vaihtuisivat muista maista tuotaviin tavaroihin.

Yhdysvaltojen talouskehitykseen vaikuttaa kotimaan kulutus huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Suomen talouteen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    2. 2

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    3. 3

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    4. 4

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    5. 5

      Apulanta toi Areenalle hämmentävän esityksen, joka voisi pienellä viilauksella olla kaikkien aikojen hienoin suomalainen rockspektaakkeli

    6. 6

      Siperiassa satoi mustaa lunta, syyttäjä aloitti rikostutkinnan

    7. 7

      Varusmiespalvelussa suurin uudistus vuosikymmeniin: alokasajasta tehdään entistä kevyempi, taistelua harjoitellaan virtuaaliympäristössä

    8. 8

      Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Näiden kolmen luvun avulla ymmärrät, mitä toimet ilmaston­muutosta vastaan oikeasti tarkoittavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      3 000 opiskelijan kampus vajoaa Espoossa ja suljetaan pika­vauhtia

    2. 2

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    5. 5

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    6. 6

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    7. 7

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    8. 8

      Mitä Trumpin julistus käytännössä tarkoittaa? Seuraavaksi muurista kiistellään luultavasti oikeudessa

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi muuttuu yhdessä yössä vieraaksi ihmiseksi? Kirsi Könösen ympärille kokoontuu voipuneita äitejä

      Tilaajille
    10. 10

      Käytä pieniä tukisanoja kehuessasi itseäsi – näistä ilmaisuista muut eivät ärsyynny

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    9. 9

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    10. 10

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trumpin polvistumisillaan suututtanut NFL-pelaaja pääsi sopuun liigan kanssa – syytti omistajia salaliitosta
    3. Tapiola sinfoniettan solistina soittaneesta Alina Pogostkinasta on tullut satumaisen hieno viulisti
    4. Hollywoodin ykkösnimet suuttuivat Oscar-gaalan järjestelyistä – niinpä akatemia perui päätöksensä jättää kuvauksen ja leikkauksen palkinnonjaon pois suorasta tv-lähetyksestä
    5. Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta
    6. Tähän ulosajoon päättyi Teemu Sunisen taistelu Ruotsin rallin voitosta
    7. Valokuvaaja Caj Bremer täyttää 90 vuotta – urallaan hän mokaili, otti hömppä­kuvia ja sen kuuluisimman, josta Kekkonenkin kuittaili Tilaajille
    8. Maajoukkuehyökkääjä Eero Markkanen häikäisevässä vireessä uudessa seurassaan – iski neljä maalia jo avauspuoliajalla
    9. Tunti sitten
    10. Apulanta toi Areenalle hämmentävän esityksen, joka voisi pienellä viilauksella olla kaikkien aikojen hienoin suomalainen rockspektaakkeli
    11. Näiden kolmen luvun avulla ymmärrät, mitä toimet ilmaston­muutosta vastaan oikeasti tarkoittavat
    12. Uppohangessa talsiminen on uusi suosikkilaji – Näillä vinkeillä saat lumikenkäilystä kaiken irti
    13. Näytä lisää