Talous

Liikenne- ja viestintä­virasto selvittää Huawein laitteiden käyttöä suomalaisissa viestintä­verkoissa – syynä tietoturva­kohu

”Olisi erittäin tärkeää, että Huawein ympärillä vellovaan keskusteluun saataisiin jokin selvyys”, sanoo Dna:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.

Liikenne- ja viestintävirasto on lähettänyt Suomessa toimiville teleoperaattoreille tietopyynnön siitä, kenen laitevalmistajien verkkolaitteita teleoperaattorit käyttävät verkoissaan ja missä määrin.

Viraston mukaan tietopyynnön ajankohtaan on vaikuttanut julkisuudessa käyty keskustelu verkkolaitteiden puutteellisesta tietoturvasta ja tietojen mahdollisesta vuotamisesta.

Väitteitä kiinalaisen Huawein laitteiden turvallisuusuhista ovat esittäneet etenkin Yhdysvallat ja Euroopan komissio, mutta näyttöä väitteiden vahvistukseksi ei ole julkistettu.

”Huawein nostattaman julkisen keskustelun seurauksena päätimme tehdä kokonaisselvityksen laitevalmistajista, joiden verkkolaitteita suomalaiset teleoperaattorit käyttävät verkoissaan”, sanoo Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen Turvallisuussääntely-yksikön päällikkö Jukka-Pekka Juutinen.

Juutisen mukaan mitään epäilyttävää toimintaa suomalaisissa viestintäverkoissa ei ole toistaiseksi havaittu. Kyse on pikemminkin siitä, että virasto haluaa olla ajan tasalla verkoissa olevista laitteista.

Suomessa Huawein laitteita ja ohjelmistoja on teleoperaattori Elisan verkossa ja Suomen yhteisverkossa, joka on Pohjois- ja Itä-Suomessa toimiva Telian ja Dna:n yhteisyritys.

Suomen suurimman teleoperaattorin Elisan varatoimitusjohtaja Asko Känsälän mukaan yhtiö ei ole pyytänyt Liikenne- ja viestintävirastoa tekemään selvitystä viestintäverkoissa käytettävistä verkkolaitteista ja niiden operoinnista.

Suomen kolmanneksi suurin teleoperaattori Dna on keskustellut asiasta viraston kanssa.

”Pidämme jatkuvasti yhteyttä Liikenne- ja viestintävirastoon ja on luonnollista, että tällaisistakin asioista keskustelemme heidän kanssaan. Olisi erittäin tärkeää, että Huawein ympärillä vellovaan keskusteluun saataisiin jokin selvyys”, sanoo Dna:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.

Toiseksi suurin teleoperaattori Telia ei tiistaina iltapäivällä ehtinyt kommentoida asiaa.

Euroopan komission digitaalisista sisämarkkinoista vastaava komissaari Andrus Ansip arvioi joulukuussa, että kiinalaiset verkkolaitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta ja teollisuutta.

Ansip perusteli huolestumistaan sillä, että kiinalaisia yhtiöitä vaaditaan tekemään yhteistyötä keskushallinnon turvallisuusviranomaisten kanssa. Se voisi tarkoittaa, että laitteissa ja ohjelmistoissa olisi ”takaportteja”, joilla viranomaiset pääsisivät käsiksi suojattuihin tietoihin.

Yhdysvallat on jo vuosia sitten kehottanut teleoperaattoreita välttämään Huawein laitteiden ja ohjelmistojen käyttöä verkoissaan. Huawein pahimmat kilpailijat ovat Nokia ja ruotsalainen Ericsson, jotka hallitsevat nykyisin Yhdysvaltojen verkkolaitemarkkinoita.


Uusimmat väitteet Huawein laitteiden tietovuodoista saattavat myös kytkeytyä Kiinan ja Yhdysvaltojen välisiin kauppapoliittisiin jännitteisiin.

Maailman suurimpiin teleoperaattoreihin lukeutuva Vodafone ilmoitti vajaat kaksi viikkoa sitten, että se keskeyttää toistaiseksi Huawein tuotteiden käyttöönoton.

Yhdysvallat on myös jo pitkään väittänyt, että kiinalaiset yhtiöt eivät piittaa yhdysvaltalaisten yhtiöiden patentoimista keksinnöistä vaan käyttävät niitä luvattomasti. Verkkolaitteiden lisäksi Huawei valmistaa matkapuhelimia.

”Mitään konkreettista näyttöä Huawein tuotteiden tietovuodoista ei ole toistaiseksi esitetty. Siksi on hyvin vaikea arvioida, mikä on totta ja mikä on kauppapolitiikan rooli väitteissä”, sanoo Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner.

Fakta

Kiistelty yhtiö


 Kiinalainen Huawei on maailman suurin verkkolaitteiden valmistaja ja maailman kolmanneksi suurin älypuhelimien valmistaja.

 Huawei on ilmeisesti Kiinan keskushallinnon ohjauksessa ja valtio todennäköisesti myös rahoittaa yhtiön liiketoimintaa.

 Huawei on toistuvasti kiistänyt väitteet keskushallinnon ohjauksesta tai rahoituksesta.

 Yhdysvaltojen ja Euroopan komission mielestä Huawein tuotteet uhkaavat turvallisuutta, koska ne vuotava tietoja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman pienin poikavauva pääsee sairaalasta yli puolen vuoden jälkeen kotiin Japanissa

    2. 2

      Opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä syyttänyt nuori nainen poltettiin elävältä Bangladeshissa

    3. 3

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    4. 4

      Uudet kansanedustajat häkeltyvät Helsingin asunto­markkinoista: ”Ei sitä yksiötä noin vaan napata”

    5. 5

      Kriisienratkaisu­järjestö CMI Hussein al-Taeen kirjoituksista: ”Epäasiallinen kommentointi ei ole hyväksyttävää rauhanvälityksen ammattilaisille”

    6. 6

      Yhdysvaltalais­mies rakensi kodin tolpan nokkaan avomerelle, ja nyt häntä uhkaa kuoleman­tuomio Thaimaassa

    7. 7

      Mies kuoli hirvikolarissa Lappeenrannassa

    8. 8

      Nämä ovat Helsingin upeimmat työpaikat

    9. 9

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    10. 10

      Ensimmäinen muovisiima löytyi merestä Islannissa 1957 – sen jälkeen meret ovat täyttyneet roskasta ja mikromuovia lentää jo ilmavirroissakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    2. 2

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    3. 3

      Uudet kansanedustajat häkeltyvät Helsingin asunto­markkinoista: ”Ei sitä yksiötä noin vaan napata”

    4. 4

      Miltä kuulostaisi viiden euron neliö­vuokra pää­kaupungin keskustassa? Wien keksi, miten asuminen pysyy halpana

    5. 5

      Yhdysvaltalais­mies rakensi kodin tolpan nokkaan avomerelle, ja nyt häntä uhkaa kuoleman­tuomio Thaimaassa

    6. 6

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    7. 7

      Nämä ovat Helsingin upeimmat työpaikat

    8. 8

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    9. 9

      Matti Nykänen varoitti suomalaisia haalimasta omaisuutta, ja suomalaiset uskoivat: osakkeisiin ja rahastoihin sijoitettiin keski­määrin 42 euroa henkeä kohti, raha­peleihin 570 euroa

    10. 10

      Opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä syyttänyt nuori nainen poltettiin elävältä Bangladeshissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää