Talous

Tilauksien väheneminen ennakoi teollisuudelle vaisua vuotta

Teollisuustuotannon kasvu jatkui joulukuussa.

Teollisuuden tuotannon kasvu jatkui joulukuussa, mutta huolimatta kolme vuotta jatkuneesta kasvusta, tuotanto ei vieläkään ole saavuttanut finanssikriisiä edeltävää tasoa. Suomen teollisuuden tuotanto on edelleen runsaat yhdeksän prosenttia vuoden 2008 tason alapuolella.

Tilastokeskuksen tuoreimpien teollisuuden tuotantolukujen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli joulukuussa 3,3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna teollisuustuotanto kasvoi 3,7 prosenttia.

Teollisuuden kovin kasvu onkin jo takana päin, arvioi Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäki. Hänen mukaansa teollisuuden kehitys oli viime vuonna tyydyttävää vuoden loppuun saakka, mutta uusien tilauksien virta ja teollisuuden luottamusindeksit enteilevät vaisumpia aikoja.

Viime vuoden aikana teollisuuden uudet tilaukset vähenivät 1,8 prosenttia edellisvuodesta.

”Viennin puolella kansainvälisen talouden kasvun hidastuminen heikentää näkymiä 2019, mutta maltillinen viennin kasvu näyttää edelleen todennäköiseltä, koska suurten laivatilausten valmistuminen pullistaa lukuja”, Kuoppamäki arvioi tiedotteessa.

Finanssikriisi iski Suomen teollisuuteen poikkeuksellisen lujaa. Vuonna 2009 teollisuustuotanto väheni runsaat 18 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan edellinen vastaava romahdus teollisuudessa koettiin talvisodan aikaan vuonna 1940.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    2. 2

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    3. 3

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    4. 4

      Uusperheissä muutetaan liian nopeasti yhteen, sanoo asian­tuntija – HS etsi neuvot yleisimpiin uusperheiden ongelma­tilanteisiin

      Tilaajille
    5. 5

      Tosi miesten viimeinen taisto: Se pieni ero jyllää politiikassa, mutta ei ehkä kauan

    6. 6

      Oulun seksuaali­rikoksesta syytetty peitti kasvonsa huivilla – ensimmäinen oikeus­käsittely laajassa vyyhdissä alkoi

    7. 7

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    8. 8

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet kansanedustajat aloittavat tänään työnsä – Näin kokoomus­konkari Ben Zyskowicz neuvoo taloon tullutta puoluetoveriaan

    10. 10

      Löysitkö tällaisen kiven? Arvokkaista mineraaleista halutaan nyt havaintoja, ja näyte voi johtaa kaivoksen syntymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    4. 4

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    6. 6

      Sri Lankan pommi-iskuissa kuoli ainakin 310 ihmistä, hallituksen mukaan taustalla saattoi olla ”ulkomainen verkosto”

    7. 7

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    8. 8

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    9. 9

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi on löytänyt jälkiä ja verta melumuurin väliin kiilatusta autosta, joten pääsiäisen merkillisin liikenneonnettomuus voidaan vielä ratkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    11. Näytä lisää