Talous

OP saa pitää bonusjärjestelmänsä ennallaan – KKV:n mielestä bonusten verottomuus on kuitenkin ongelma

Virasto aikoo esittää bonusten verotuksen muuttamista niin, ettei se suosi OP-ryhmää kilpailijoiden kustannuksella. Sampo-konserniin kuuluva vakuutusyhtiö If kanteli OP:n bonusjärjestelmästä yli kolme vuotta sitten. If on tyytyväinen päätökseen, eikä aio valittaa siitä.

OP-ryhmä saa pitää bonusjärjestelmänsä ennallaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi maanantaina yli kolme vuotta tutkimansa kantelun ratkaisun.

Viraston mukaan pankki- ja vakuutusryhmä ei ole käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaa, kun pankkipalvelusta saatavilla bonuksilla voi maksaa vakuutusten maksuja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

KKV käynnisti tutkinnan yli kolme vuotta sitten, kun OP:n kilpailija, Sampo-konserniin kuuluva vakuutusyhtiö If kanteli sille OP-ryhmän bonusjärjestelmästä.

”Tässä tapauksessa kaksi finanssijättiä on ottanut yhteen. KKV:n asia on ollut arvioida, mikä asiassa on oikein kuluttajien kannalta”, KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo sanoi tiedotustilaisuudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Leivon mukaan järjestelmässä on kuitenkin ongelmia sekä kuluttajien että kilpailijoiden kannalta. Bonuksista ei makseta veroa, joten verokohtelu suosii OP:ta kilpailijoiden kustannuksella.

Virasto aikoo esittää valtiovarainministeriölle, että verolainsäädäntöä muutetaan tältä osalta. Vaihtoehtoja on useita.

”Yksi vaihtoehto on se, että palataan vuotta 2011 edeltävään malliin, jossa bonukset voi nostaa myös rahana ja silloin niistä menee pääomatulovero. OP:n omiin palveluihin bonuksia voisi edelleen käyttää verottomasti”, Leivo sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Leivon mukaan voisi kuitenkin olla perusteltua pohtia, pitääkö vakuutusmaksut tässä rinnastaa muihin palvelumaksuihin.

Verohallinto linjasi vuonna 2011, että jos bonukset voidaan nostaa myös rahana, ne ovat veronalaista pääomatuloa. Samalla linjattiin, että bonuksia voi käyttää palvelumaksujen lisäksi vakuutuslaskujen maksamiseen.

Tämän jälkeen bonuksia on voinut OP-ryhmässä käyttää vain omien palvelujen maksamiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Bonusjärjestelmä on KKV:n mielestä ongelmallinen myös kuluttajan kannalta, koska se vaikeuttaa hintojen vertailemista. Vahinkovakuutusten hintojen vertailu on vaikeaa yleensäkin ja OP:n bonusohjelma vaikeuttaa sitä viraston mielestä entisestään. Sen tuloksena myös asuntolainojen kokonaishinnan arviointi on vaikeaa.

”Käytännössä asiakkaan on ostettava myös vakuutus OP-ryhmästä hyötyäkseen bonuksista täysimääräisesti”, KKV:n pääekonomisti Olli Kauppi sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silti virasto ei löytänyt näyttöä siitä, että järjestelmä merkittävästi haittaisi kilpailua.

KKV:n päätös perustuu niin sanottuun yhtä tehokkaan kilpailijan testiin: Sulkeutuuko yhtä tehokkaalta kilpailijalta asiakkaita pois bonusjärjestelmän takia?

Viraston selvitysten mukaan järjestelmän poissulkeva vaikutus on 1–5 prosenttia koko vahinkovakuutusmarkkinasta sekä asiakkaiden määrän että maksutulon määrän mukaan laskettuna. Viraston arvion mukaan järjestelmä ei siis merkittävästi rajoita kilpailua.

Pankkituotteista, kuten lainoista ja sijoituksista saatavia bonuksia voi OP-ryhmässä käyttää esimerkiksi vakuutustuotteiden maksamiseen. Vuonna 2017 bonuksia käytettiin 114 miljoonaa euroa vakuutuslaskuihin.

Bonusmalli ja tuotteiden ristiin myynti on myös ollut osaltaan OP-ryhmän voimakkaan kasvun taustalla. OP:n markkinaosuus koko asuntolainakannasta on noussut tasaisesti ja on jo lähes 40 prosenttia.

Ryhmän osuus vahinkovakuutuksen maksutulosta on noin 30 prosenttia. Molemmissa lajeissa se on ylivoimainen ykkönen.

”Haluamme kiittää Kilpailu- ja kuluttajavirastoa perusteellisesta työstä asian tutkimisessa. Koko OP-ryhmän olemassaolo perustuu osuustoimintaan, ja bonusjärjestelmä on meille tapa jakaa yhteistä menestystämme omistaja-asiakkaillemme”, henkilöliiketoiminnan johtaja Harri Nummela sanoo.

Nummela ei sano juuta eikä jaata KKV:n aikeista hakea muutosta bonusten verottamiseen esimerkiksi niin, että bonukset pitäisi voida nostaa myös käteisenä.

”Me toimimme olemassaolevan lainsäädännön mukaan nyt ja jatkossakin. Jos päätämme jossain vaiheessa muuttaa järjestelmää, siitä kerrotaan sitten”, hän sanoo.

Myös Ifissä viraston päätökseen ollaan tyytyväisiä, vaikka yhtiön väittämää määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä ei OP:n toiminnasta löydetty.

”Emme ole missään nimessä pettyneitä. Meille oli puoli voittoa se, että KKV lähti tätä aikoinaan selvittämään. Se osoittaa, että kilpailuviranomainen ottaa tosissaan mahdolliset ongelmat tällaisissa järjestelyissä. Nyt tilanne on selkeä”, Ifin maajohtaja Timo Harju sanoo.

Harju on tyytyväinen, että virasto nosti esiin myös bonusjärjestelmän veroneutraaliuden.

”Meille on tärkeätä, että kaikki toimivat samoilla läpinäkyvillä pelisäännöillä.”

Ifin kantelu johti dramaattisiin tapahtumaan Suomen finanssialalla. OP-ryhmän silloinen pääjohtaja Reijo Karhinen piti kilpailijan tekemää kantelua loukkauksena koko osuustoimintaa vastaan. OP ei katsonut voivansa toimia samassa etujärjestössä Sammon ja Ifin kanssa.

Karhisen johdolla OP erosi syksyllä 2016 finanssialan yhteisestä edunvalvonnasta, silloisesta Finanssialan keskusliitosta.

Vajaa vuosi sitten eläkkeelle jääneen Karhisen tilalle valittu uusi pääjohtaja Timo Ritakallio päätti pian työnsä aloittamisen jälkeen, että ryhmän pitäisi pyörtää eropäätös. OP liittyi takaisin Finanssialan jäseneksi vuoden vaihteessa.

If voisi valittaa KKV:n päätöksestä halutessaan markkinaoikeuteen. Ifin Harjun mukaan yhtiö on tyytyväinen päätökseen, eikä siitä valiteta.

Leivon mukaan virastossa on totuttu kovaan juristien ja asiantuntijoiden pommitukseen, koska käsiteltäviin tapauksiin liittyy yleensä suuria taloudellisia etuja.

”Mutta täytyy sanoa, että tässä asiassa se on ollut vielä erityisen poikkeuksellista. Molemmat osapuolet käyttivät parasta kansainvälistä asiantuntemusta hyväkseen. Vastaavaa määrää taloustieteellistä ja muuta argumentaatiota en ole aiemmin nähnyt”, hän sanoi.

Tästä on kyse

If kanteli kilpailijastaan


 Sampo-konserniin kuuluva vakuutusyhtiö If pyysi syksyllä 2015 Kilpailu- ja kuluttajavirastoa tutkimaan syyllistyikö OP-ryhmä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön, kun sen pankkiasioinnista saatavia bonuksia voi käyttää vakuutuslaskun maksamiseen.

 Kantelu johti OP-ryhmän eroon silloisesta Finanssialan keskusliitosta.

 Vuonna 2017 OP-ryhmän bonuksia käytettiin vakuutusmaksuihin 114 miljoonaa euroa.

 OP-vakuutuksen vahinkovakuutuksen maksutulo oli 2017 noin 1,2 miljardia euroa.

 Kantelun tutkinta kesti yli kolme vuotta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    2. 2

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    3. 3

      Helsingin yliopiston dekaanille moite Keski-Karjalan savolaismurteella kirjoitetun gradun epäasiallisesta kommentoinnista

    4. 4

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    5. 5

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    6. 6

      Useita ihmisiä jäänyt lumivyöryn alle Sveitsissä

    7. 7

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    8. 8

      Nachopelti on lohturuokien aatelia – näillä helpoilla vinkeillä valmistat siitä herkullisemman kuin koskaan aiemmin

    9. 9

      Lapset tuovat uskomatonta onnea, mutta puhumme vanhemmuudesta kuin se olisi yhtä pitkittynyttä talvisotaa – ”Meillä elää ilon ja onnen mitätöinnin perinne”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      ”Se, joka käyttää juoksuhousuja, on menettänyt kontrollin elämästään” – Muotiguru Karl Lagerfeld muistetaan myös sivalluksistaan, tässä kuuluisimmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    3. 3

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    4. 4

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    5. 5

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    6. 6

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    7. 7

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    8. 8

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    9. 9

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    10. 10

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Useita ihmisiä jäänyt lumivyöryn alle Sveitsissä
    3. Susijengin pelintekijä Jamar Wilson oli tyytyväinen peleihinsä liettualaisessa seurassa, mutta sitten alkoi omituinen pomotus: ”Yksi koko urani suurimmista tarinoista”
    4. Lapset tuovat uskomatonta onnea, mutta puhumme vanhemmuudesta kuin se olisi yhtä pitkittynyttä talvisotaa – ”Meillä elää ilon ja onnen mitätöinnin perinne”, sanoo asiantuntija Tilaajille
    5. 10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut Tilaajille
    6. Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi Tilaajille
    7. Nämä videot varapresidentti Mike Pencen puheista levisivät hetkessä ympäri nettiä, koska kukaan ei taputa hänelle
    8. Israelin ulkoministeri väitti puolalaisten ”imevän juutalaisvihaa äidinmaidosta” – kiista perui kumppanimaiden kokouksen, mutta miksi antisemitismi on Puolalle niin arka aihe?
    9. Jääkarhujen takia julistettu hätätila on ohi Venäjän pohjoisilla saarilla
    10. Helsinki aikoo siirtää kaasuputken keskelle oulunkyläläisten virkistysmetsää
    11. Vandaalit häpäisivät 90 juutalaishautaa Strasbourgissa juuri ennen antisemitismiä vastustavien marssia
    12. Näytä lisää