Talous

Suomen ja Norjan selvitys: Jäämeren rataa ei kannata rakentaa

Suomen ja Norjan selvitysryhmä ei esitä jatkotoimia ratahankkeen edistämiseksi

Suomen ja Norjan selvitysryhmä arvioi, että Jäämeren rata ei olisi taloudellisesti kannattava minkään selvityksessä tarkastellun rahoitusmallin mukaan. Raportissa ei esitetä jatkotoimenpiteitä ratahankkeen edistämiseksi.

Maanantaina julkaistussa raportissa arvioidaan, että radan vuotuisen kuljetusvolyymin tulisi olla 2,5 miljoonan tonnin luokkaa, jotta vuosittaiset ylläpitokustannukset saataisiin katettua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tällaista kuljetusmäärää ei selvityksen mukaan voida nyt olemassa olevien tietojen perusteella pitää realistisena ilman merkittäviä muutoksia alueen elinkeinotoiminnassa tai eri liikennemuotojen kustannuksissa”, todetaan liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Viime vuoden maaliskuussa liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikennevirasto julkistivat oman selvityksensä Jäämeren radasta. Tuolloin parhaaksi linjausvaihtoehdoksi valikoitui reitti Rovaniemeltä Sodankylän kautta Norjan Kirkkoniemeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ratalinjauksen arvioitiin maksavan noin kolme miljardia euroa, josta Suomen osuus olisi ollut noin kaksi miljardia.

Maiden yhteisen työryhmän tehtävänä oli selvittää Jäämeren radan rakentamisen edellytyksiä ja mahdollisessa jatkosuunnittelussa huomioon otettavia tekijöitä.

Selvityksessä keskityttiin mahdollisiin rahoitusmalleihin, suunnittelu- ja lupamenettelyihin sekä ympäristö- että saamelaiskysymyksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikenneministeri Anne Berner on aikaisemmin pitänyt Jäämeren yhteyksien avautumista mahdollisuutena Suomelle. Hänen mielestään Suomella olisi mahdollisuuksia profiloitua globaalina henkilö-, tavara- ja tietoliikennevirtojen solmukohtana.

Jäämeren radan Berner on nähnyt osana isoa liikenneverkkoa, johon liittyvät myös Helsingin ja Tallinnan välinen rautatietunneli sekä Tallinnasta Varsovaan kulkeva kulkeva Rail Baltica.

Tuoreen raportin mukaan Suomen Lapin matkailualan näkökulmasta toivottavia ovat kaikki toimet, jotka helpottavat Lappiin matkustamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Jäämeren rata yhdistäisi Lapin vahvemmin laajempaan arktiseen alueeseen. Matkailutuloilla ei radan rakentamista kuitenkaan rahoitettaisi, eikä matkailu ole riittävä peruste ratahankkeelle.”

Selvityksessä nousi myös esiin, että Jäämeren radan täysimääräinen hyödyntäminen kuljetusketjuna Keski-Eurooppaan saakka edellyttäisi Suomen pääradan kapasiteetin lisäämistä erityisesti sen vilkkaimmin liikennöidyllä osuudella Helsinki-Tampere.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos hankkeen suunnittelua tulevaisuudessa päätettäisiin jatkaa, seuraava vaihe voisi olla rajat ylittävän selvityksen laatiminen siitä, miten suunnitteluprosessit saadaan sovitettua yhteen.

Nopeimmillaankin Jäämeren radan suunnittelu ja rakentaminen kestäisi vähintään 15 vuotta.

Selvityksen mukaan Jäämeren radalla olisi moninaisia vaikutuksia ympäristöön ja saamelaisiin.

”Jos hanketta päätettäisiin edistää, on alkuperäiskansa saamelaisten osallistuminen varmistettava, ettei peruuttamattomasti vahingoiteta heidän kulttuuriaan tai elinkeinojaan. Kansainvälinen lainsäädäntö ja Suomen ja Norjan kansallinen lainsäädäntö tunnustavat useita menettelyjä, jotka varmistavat, että saamelaisten kansainvälisesti tunnustettu erityisasema ja oikeudet kotiseutualueeseen, kieleen ja kulttuuriin otetaan huomioon oikein”, raportissa muistutetaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    2. 2

      Sipoon murhatutkinta valmistui: Ystävät kuvailivat poliisille henkirikoksen tehneen muuttumista

    3. 3

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”

    6. 6

      Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti – päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa ”pikkuaivoiseksi ääliöksi”

    7. 7

      Vallilaan rakennettiin Itäisen kantakaupungin ”Eiranranta” – Keskihinta 7 000 euroa neliö, eikä yhtään kaupungin vuokra-asuntoa

    8. 8

      Ennuste vuodelle 2040: Suomessa on vain kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat – muu maa näivettyy

    9. 9

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    10. 10

      Koripallon olympiavoittaja hämmästyttää yleissivistyksen puutteellaan – kertoi tohkeissaan brunssista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja ja sosiaalisen median muovipussikeskustelu kuumeni entisestään – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    5. 5

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    6. 6

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    7. 7

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    8. 8

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    9. 9

      Nainen kuoli Espanjassa syötyään Michelin-tähti­ravintolassa

    10. 10

      Muumit uudistuivat 30 vuoden jälkeen – Historian kallein suomalaissarja alkaa Ylellä, ja meno Muumilaaksossa on hetkittäin hyytävä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    7. 7

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Mie olen aika eläväinen tyyppi”, sanoo kulttuurin sekatyömies Jari ”Cyde” Hyttinen – 70- ja 80-luvuilla hän perusti yhtyeitä Ismo Alangon kanssa
    3. Yhdistetyn miehet jäivät kauaksi kärjestä mäkiosuudella – ”Olisi pitänyt venyä vielä vähän enemmän”
    4. Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto valmistunee iltapäivällä, valiokunnan sisältä arvioidaan – suora lähetys noin kello 15
    5. Miksi yöllä tulee mieleen pahoja asioita?
    6. Hannele Liiberg sai vuonna 1977 häälahjaksi sähkökäyttöisen silppurin, joka toimii yhä täysin moitteettomasti – kerro HS:n kyselyssä pitkään kestäneistä laitteistasi
    7. Miten kaunis on Tommi Korpelan yksinäinen vanha nainen! – Saara Turusen näytelmä Medusan huone paneutuu lempeästi naisia ja miehiä rajoittaviin sukupuoli­rooleihin
    8. Valioliiga-joukkue Chelsealle vuoden siirtopanna – rikkoi sääntöjä 29 tapauksessa
    9. Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”
    10. ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely
    11. Saksan asevientikielto Saudi-Arabiaan suututtaa Saksan kumppaneita – eettisyydestä tuli taakka puolustusyhteistyölle
    12. Näytä lisää