Talous

Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

Ohjelmistoyhtiö Relex auttaa kauppoja saamaan oikeat tuotteet oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Summa oli Suomen yrityshistoriassa poikkeuksellinen: 175 miljoonaa euroa.

Sen verran rahaa Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö TCV sijoitti suomalaiseen ohjelmistoyhtiöön Relexiin helmikuun alussa.

TCV on teknologia-alan sijoitusjättiläinen. Se on ollut isossa roolissa monessa tutussa yhtiössä, kuten Netflixissä. Yhtiön strategiana on etsiä yhtiöitä, joilla on mahdollisuudet nousta oman alansa maailmanlaajuisiksi markkinajohtajiksi.

Relexissä TCV näki sellaista potentiaalia. Niinpä TCV lähti Relexin vähemmistöomistajaksi 175 miljoonan sijoituksella. Potista osa meni yrityksen kasvurahaksi ja osa vanhoille omistajille eli pääomasijoittaja Summit Partnersille, kolmelle perustajalle Mikko Kärkkäiselle, Johanna Smårosille ja Michael Falckille sekä osakkaana oleville työntekijöille.

Relexin myynti viime vuonna oli 40 miljoonaa euroa, ja se on kasvanut tasaisesti 50 prosentin vuosivauhtia.

Millaisia Relexin kasvutavoitteet ovat?

”Kovia”, nauraa yhtiön toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen Pohjois-Pasilassa sijaitsevassa toimistotalossa, jonka kerroksia Relex on vallannut yksi kerrallaan henkilökunnan kasvaessa. Nyt työntekijöitä on jo 600.

”Tämä on hyvä alku.”

Vuonna 2025 Relexin tavoitteena on olla kymmenen kertaa nykyistä suurempi, Kärkkäinen sanoo.

400 miljoonan euron liikevaihto olisi yli kaksinkertainen verrattuna suomalaisten ohjelmistoyhtiöiden Baswaren ja F-Securen nykyiseen liikevaihtoon.

Samoihin aikoihin Relexin pitäisi alkaa takoa myös voittoa. Viime vuodet se on ollut tappiollinen.



Relex palvelee kaupan alaa, mutta mitä se tarkalleen ottaen tekee?

Kärkkäinen sanoo sen näin: ”Ennustepohjaista vähittäiskaupan prosessien optimointia”.

Käytännössä se tarkoittaa, että hyllyissä tavarat ovat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Hävikkiä syntyy niin vähän kuin mahdollista. Hyllystä puuttuu tuotteita vain harvoin, eivätkä puuttuvat tuotteet ainakaan ole halutuimpia tuotteita. Tuotteet on tilattu vaivattomasti. Ne kuljetetaan kauppaan oikea-aikaisesti ja lyhintä mahdollista reittiä. Tuotteet on aseteltu hyllyihin niin, että asiakkaat löytävät ne ja ostavat mahdollisimman paljon. Tuotteita hyllyttämässä on oikea määrä henkilöstöä oikeaan aikaan.

Relexin ohjelmiston hyödyt ovat suurimmat tuotteissa, jotka vanhenevat nopeasti. Erityisesti sellaisia ovat ruokatuotteet, mutta myös monien kirjojen ja muotituotteiden kysyntäpiikki voi olla lyhyt.

”Ruokakaupassa voimme vähentää pilaantumishävikkiä 15–40 prosenttia. Se on sekä ympäristölle että taloudellisesti merkittävä määrä”, Kärkkäinen sanoo.

Suomessa Relexin isoihin asiakkaisiin lukeutuu esimerkiksi S-ryhmä, mutta maailmalla asiakkaita on suurempiakin. Jättiyrityksille pienetkin viilaukset tilausten parantamiseksi voivat olla miljoonien arvoisia.

”Relexillä oli aidosti uusi tapa optimoida yhtä kaupankäynnin perusasiaa eli tuotteiden virran hallintaa”, sanoo norjalaisen Europrisin toimitusjohtaja Pål Wibe puhelinhaastattelussa.

Europris on halpakaupan jättiläinen, ”Norjan Tokmanni”, joka on käyttänyt Relexin tuotteita viitisen vuotta. Europrisillä on laaja kansainvälinen toimitusketju, jonka tehokkuus on sille olennaista. Wibe on tehnyt Relexistä tärkeän osan Europrisin toimintaa.

Pikavoittoja Relexin ohjelmistot eivät ole tarjonneet, sillä Europrisin ja sen työntekijöiden on pitänyt oppia ottamaan mahdollisuuksista kaikki irti.

”Hyvää on se, että järjestelmä on joustava ja olemme voineet kehittää sitä askel askeleelta sopivammaksi omiin tarpeisiimme.”

Relex syntyi vuonna 2005, kun Kärkkäinen, Småros ja Falck työskentelivät Teknillisessä korkeakoulussa samassa logistiikan tutkimusryhmässä. He tonkivat vähittäiskaupan toimitusketjuja ja löysivät niistä runsaasti puutteita.

Kampanjoita ei osattu suunnitella. Uusien tuotteiden tuominen markkinoille hoidettiin huonosti, samoin tuotevalikoiman muutokset. Tuoretuotteiden täydentäminen kaupoissa perustui heikkoon tietämykseen niiden kysynnästä.

”Me näimme markkinaraon ja päätimme lähteä kokeilemaan”, Kärkkäinen sanoo.

Sen jälkeen maailma on muuttunut kovaa vauhtia. Dataa on koko ajan enemmän käytettävissä ja koneoppiminen auttaa hyödyntämään sitä entistä paremmin.

Relexin ohjelmisto hyödyntää kauppojen omaa dataa. Isoilla asiakkailla sitä voi olla miljardeja rivejä. Lisäksi Relex käyttää muuta tietoa, kuten sääennusteita. Yhdistämällä tiettyjen päivien myyntitietoja samojen päivien sääolosuhteisiin ohjelmisto tietää, miten eri sääolosuhteet vaikuttavat eri tuotteiden myyntiin.

Lopputuotteita ovat esimerkiksi kuvat, joissa näytetään, miten tavarat tulee asetella hyllyihin. Tai valmiit työvuorolistat, jotka ottavat huomioon hyllytettävän tavaran määrän eri päivänaikoihin.

Kärkkäisen mukaan yritykset valitsevat Relexin, koska optimoinnista syntyy taloudellisia hyötyjä. Mutta myös ilmastotietoisuus lisää mahdollisten asiakkaiden kiinnostusta.

”Jos miettii vaikka kuljetuksessa syntyvien kilometrien vähenemistä, niin kustannukset ja ympäristöarvot korreloivat täysin yksi yhteen.”

Tuote- ja teknologiajohtaja Tommi Ylisen mukaan Relexillä on nyt teknologinen etumatka kilpailijoihin. Yhtiön järjestelmä on tarkempi ja pystyy kartoittamaan tilannetta aina yksittäisiin tuotteisiin asti.

Ylinen on Relexin ensimmäinen työntekijä. Lähes kaikki keskeisimmät johtajat ovat olleet yrityksessä mukana vuosia.

”Mietimme puhtaalta pöydältä, miten asiat pitäisi tehdä. Emme lähde rakentamaan siitä, miten on aina tehty”, Ylinen sanoo.

Ylinen ja Kärkkäinen sanovat, että Relex haluaa myös muuttaa ohjelmistoalan toimintatapoja. Nyt ohjelmistoalalla on heidän mukaansa paljon jättifirmoja, jotka kohtelevat asiakkaita huonosti.

”Meille iso kilpailuetu on se, että teemme sen, mitä sanomme sovitussa aikataulussa”, Ylinen sanoo.

Toimitusjohtaja Kärkkäinen astelee Relexin toimistolla t-paitaan, huppariin ja Adidaksen tennareihin pukeutuneena. Rento tyyli on tuttu teknologia-alan kasvuyrityksistä.

Eri maiden pukeutumiskoodit ovat tulleet Kärkkäiselle tutuksi asiakkaiden parissa kiertäessään. Yhdysvalloissa farkut toimivat, Saksassa eivät.

”Mikko on todistetusti nähty pikkutakki päällä”, sanoo tuotejohtaja Ylinen.


Relexin kovien kasvutavoitteiden saavuttamisessa avainasemassa on menestys Yhdysvalloissa. Siellä laajentumista johtaa yksi Relexin kolmesta perustajasta, Michael Falck.

Potentiaali Yhdysvalloissa on huima, sillä alueellisellakin ketjulla voi olla kymmenien miljardien vuosimyynti.

Relex kilpailee ohjelmistoalan jättiläisiä vastaan. Niitä ovat muun muassa SAP, Oracle ja JDA.

Yhdessä huoneessa perehdytetään juuri uusia työntekijöitä. Heitä aloittaa Relexillä nyt noin 15 joka kuukausi.

Relexin pitää rekrytoida paljon huippuosaajia. Kärkkäisen mukaan kilpailu työntekijöistä on kovaa, sillä moni yhtiö Suomessa houkuttelee ohjelmistojen ja tietojärjestelmien rakentajia.

Lopulta onnistuminen on Kärkkäisen mukaan kiinni siitä, miten Relex onnistuu laajentamaan toimintaansa nopeasti tinkimättä palvelunsa laadusta.

”Meidän pitää pystyä säilyttämään omalaatuinen voittamisen reseptimme niin, että säilymme Relexinä, vaikka kasvamme kokoluokkaa isommaksi.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kartta näyttää miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    2. 2

      Lapsen kiukun laannuttamiseen on yksi, yksinkertainen keino

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    4. 4

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    5. 5

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä” – miksi tekijän oma selviytyminen vaikuttaa rangaistukseen?

      Tilaajille
    6. 6

      Flunssat harvenivat, kun askelissa tuli kymppitonni täyteen

    7. 7

      Selvitys: Viranomaiset eivät löydä käyttöä kansalaispalveluksen suorittaneille

    8. 8

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    9. 9

      Tutkijat: Ilmastonmuutoksen kieltäjien jääkarhuväite tukeutuu yhteen lähteeseen, joka ei perustu tieteeseen

    10. 10

      Opettaja kirjoitti HS:ssa jättävänsä heikoimmat heitteille, ja ilmiön tunnistaa myös OAJ: ”entisiä tarkkislaisia” on siirretty ilman tukea tavallisiin luokkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    3. 3

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    7. 7

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    9. 9

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    10. 10

      Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää