Talous

Verkosta ostetuista vaatteista saatetaan palauttaa jopa puolet, eikä edes maksullisuus ole vähentänyt palautusrallia

Maksullisuus ei ole vähentänyt palautusten määriä. Päinvastoin. Kuluttajat palauttavat sitä enemmän, mitä enemmän verkkokauppa kasvaa.

Oletko tilannut nettikaupasta vaatteita ja lähettänyt osan takaisin? Jos olet, et ole ainoa.

Suomalaiset palauttavat verkko-ostoksistaan Postin mukaan keskimäärin noin joka viidennen. Eniten palautetaan vaatteita. Muotikaupan palautusprosentti on korkeimmillaan jopa 50.

Sitä vastoin elektroniikkakaupassa palautusprosentti on vain yhden tai kahden luokkaa.

Postin kansainvälisen verkkokauppaliiketoiminnan vetäjän Sami Finnen mukaan suomalaiset palauttavat edelleen huomattavasti vähemmän tuotteita kuin maailmalla keskimäärin.

”Suomalaiset harkitsevat useammin kuin kuluttajat muualla. Jos Suomessa keskimääräinen palautusprosentti liikkuu 20 molemmin puolin, maailmalla keskimääräinen palautusprosentti on 40”, hän sanoo.

Mutta Suomessakin verkkokauppaostoksia palautetaan yhä enemmän. Palautusten määrät kasvavat ennen kaikkea siksi, että verkko-ostostenkin määrät kasvavat.

Finnen mukaan palautusten määrät kasvavat itse asiassa kymmeniä prosentteja nopeammin kuin ostosten määrät.

Tämä siitä huolimatta, että kaikki verkkokaupat eivät enää anna kuluttajan palauttaa tuotteita maksutta.

Vaikka palautusten helppous tekeekin ostamisesta kuluttajan kannalta ketterämpää, pakettien turha lähettely edes takaisin rasittaa ympäristöä. Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 2017 Tampereen yliopiston tutkimushankkeesta, jossa tutkittiin sitä, miten suomalaiset palauttavat verkkokaupan ostoksia.

HS:n haastattelussa professori Hannu Saarijärvi nosti ongelmista esiin etenkin ympäristökuormituksen, joka pitkin maailmaa suhaavista turhista paketeista syntyy.

”Logistiikan määrää ei tunnisteta. Tutkimushaastatteluissa tuli ilmi, että jotkut uskovat palauttamisen jopa olevan ympäristöteko: ’Palautan vaatteen, koska en tarvitse sitä’”, Saarijärvi kuvasi tuolloin.

Verkkokaupat ovat saaneet vuoden 2014 kesästä asti laskuttaa kuluttajaa siitä, jos tämä haluaa palauttaa tuotteita. Siihen saakka Suomessa palautukset olivat ilmaisia.

Viiden vuoden takainen muutos johtui uudesta EU-direktiivistä, jolla haluttiin yhtenäistää käytäntöjä Euroopassa. Yksi maksullisiin palautuksiin silloin siirtyneistä oli suomalainen lastenvaatebrändi Gugguu.

Gugguulle palauttaminen on maksullista ennen kaikkea siksi, että palautuksista koituu yritykselle kustannuksia. Sen pitää saada joku korvaus.

Gugguun yrittäjä Anne Valli toivoo lisäksi, että maksullinen palautus saisi kuluttajan harkitsemaan kaksi kertaa, mitä tilaa. Koska maksun ei kuitenkaan haluta muodostavan estettä ostamiselle, se on sama kuin toimitusmaksu eli ainoastaan 3,50 euroa.

”Ei se todellisia kustannuksia kata mutta jonkin verran kuitenkin kompensoi niitä”, Valli sanoo.

Vuonna 2013 perustettu Gugguu on kasvanut nopeasti, ja palautusten määrät ovat kasvaneet samassa suhteessa. Vallin mukaan määrät eivät kuitenkaan ole heille mikään iso ongelma.

”Lastenvaatteita ei palauteta samalla tavalla kuin aikuisten”, hän huomauttaa.

Valli on myös sitä mieltä, että tuotteiden palauttaminen ja vaihtaminen ovat olennainen osa verkkokaupan luonnetta.

Samaa sanoo kansainvälisen muotijätti Zalandon Pohjoismaiden-johtaja Kenneth Melchior. Zalandolle palauttaminen on ilmaista.

Melchior ei anna Suomen lukuja mutta kertoo, että keskimääräinen palautusprosentti Zalandolla on 50. Zalandolta tilaavat kuluttajat lähettävät takaisin siis keskimäärin joka toisen ostamansa tuotteen.

Onko se paljon?

”Emme ajattele, onko se paljon vai vähän. Se, että asiakkaat palauttavat tuotteita, on osa Zalandon bisnesmallia”, Melchior vastaa.

Melchiorin mukaan Zalando haluaa tarjota mahdollisuuden ostaa muotia edullisesti ja on luonnollista, että iso osa tuotteista palautuu.

Moni vaatekauppa kokee, että koska jotkut isot toimijat eivät laskuta palautuksista, hekään eivät voi, vaikka haluaisivat. Kuluttaja on totutettu siihen, ettei verkkokaupan tuotteiden palauttamisesta tarvitse maksaa.

Myöskään esimerkiksi H&M ei laskuta palautuksista. Suomessa taas sekä Stockmann että Verkkokauppa.com antavat palauttaa ilmaiseksi. Sitä vastoin kansainvälinen muotikauppa Asos ei anna, ja Amazonissa käytäntö vaihtelee tuotteittain – joidenkin tuotteiden palauttaminen on ilmaista, joidenkin ei.

Tähän Melchior toteaa vain, että kilpailu muotialalla on ylipäänsä kovaa.

”Kaikki eivät uskoneet, että Zalandonkaan bisnesmalli voisi toimia”, hän sanoo.

 

”Muodissa on aina kysymys myös siitä, miltä vaate näyttää.”

Vaikka suuret palautusmäärät eivät ole ongelma Zalandolle, Melchior korostaa, ettei mahdollisimman korkea palautusmäärä ole mikään tavoite.

Zalando on pyrkinyt vähentämään palautusten määriä muun muassa sillä, että se opastaa kuluttajaa löytämään oikean koon helpommin.

”Mutta muodissa on aina kysymys myös siitä, miltä vaate näyttää, eikä asiakas voi tietää varmasti, näyttääkö vaate hyvältä hänen päällään, jos hän ei sovita sitä ensin”, Melchior sanoo.

Gugguulla haasteena ovat olleet myyntikuvat. Yrityksen tuotteet tunnetaan väreistään, mutta täsmälleen oikeanväristen kuvien saaminen jokaisen ruudulle on vaikeaa. Niin moni asia vaikuttaa siihen, minkäväriseltä tuote kuluttajan ruudulla näyttää.

Siksi tuotteita myös palautetaan. Anne Valli uskoo, että ainakin Gugguun asiakkailla on aina joku oikea syy, miksi he haluavat palauttaa tuotteen.

Mutta jos palautus on kuluttajalle maksuton, kuka sen todellisuudessa maksaa? Ei ainakaan Posti.

”Me emme voi tehdä hyväntekeväisyyttä. Kyllä verkkokaupat maksavat kaikki kustannukset meille. Se on sitten kaupan itsensä asia, miten se laskuttaa asiakasta”, Sami Finne sanoo.

Kauppa voi joko tinkiä omista katteistaan – tai siirtää palautusten kustannukset tuotteiden hintoihin.

Vastausta siihen, kuka maksuttomat palautukset todellisuudessa maksaa, ei saa ainakaan Zalandolta. Kysymykseen siitä, olisivatko Zalandon vaatteet edullisempia, jos palauttaminen olisi maksullista, Melchior vastaa, että eivät olisi. Zalando ei myöskään ole harkinnut palauttamisen muuttamista maksulliseksi.

Maksuttomia palautuksia arvostavat myös kuluttajat. Postin viime vuonna teettämän Suuri verkkokauppa 2018 -tutkimuksen mukaan nimittäin yli neljä viidestä suomalaisesta verkkokaupan asiakkaasta pitää sekä ilmaisia toimituksia että ilmaisia palautuksia tärkeinä tekijöinä valitessaan verkkokauppaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    5. 5

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    6. 6

      Puolikuun laulaja Kari Pesonen on kuollut

    7. 7

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    8. 8

      Via Crucis keräsi tuhansia katsojia Helsingin keskustaan

    9. 9

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    10. 10

      Pohjois-Irlannin poliisi epäilee järjestäytynyttä ryhmää toimittajan ampumisesta – Mikä on Uusi IRA, jonka kirjain­yhdistelmällä on paha kaiku?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    4. 4

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    5. 5

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    6. 6

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    9. 9

      Cecilia Vuorimaa, 20, on tilausprinsessa

    10. 10

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää