Talous

Sähkösavukkeita valmistavan Juul arvioi liikevaihtonsa liki kolminkertaistuvan tänä vuonna 3,4 miljardiin dollariin

Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli runsaat miljardi dollaria.

Yhdysvaltalaisen sähkösavukkeiden valmistajan Juul Labs arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna 3,4 miljardiin dollariin, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Yhtiö ei ole kertonut ennusteestaan julkisesti, vaan Bloomberg on saanut tiedot asiasta perillä olevalta lähteeltään. Juul ei suostunut kommentoimaan Bloombergin hankkimia tietoja.

Tammikuussa Juul kertoi liikevaihtonsa olleen viime vuonna runsaat miljardi dollaria, mikä oli yli 800 miljoonaa dollaria enemmän kuin vuonna 2017. Bloombergin mukaan yhtiön voitto oli viime vuonna 12,4 miljoonaa dollaria.

Joulukuussa savukemerkkejä omistava Altria ilmoitti ostavansa 35 prosentin osuuden Juulista 12,8 miljardilla dollarilla eli 11,2 miljardilla eurolla. Yksi Altrian omistamista savukemerkeistä on Marlboro.

Sähkösavukkeiden kysyntää on kasvattanut se, että niitä ei pidetä terveydelle aivan yhtä haitallisina kuin poltettavia tupakoita.

Juulin sähkösavukkeet muistuttavat ulkoisesti muistitikkua. Yhdysvalloissa niistä on tullut etenkin nuorten keskuudessa suoranainen villitys.

Lue tästä artikkeli, jossa nuoret yhdysvaltalaiset kertovat Juulista.

Sanomalehti Wall Street Journalin syyskuussa teettämän mielipidekyselyn mukaan liki kolmannes 13–18-vuotiaista Yhdysvalloissa polttaa sähkötupakkaa säännöllisesti tai epäsäännöllisesti.

Perinteisten savukkeiden valmistajat ovat olleet jo pidemmän aikaa taloudellisissa vaikeuksissa, koska tupakointi on vähentynyt etenkin länsimaissa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tupakkaa tappaa vuosittain yli seitsemän miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    2. 2

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    3. 3

      Tulppaanipeltoja tallovat selfie-turistit saivat Hollannin ryhtymään vastatoimiin

    4. 4

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    5. 5

      Mies tarjosi yösijan puolisonsa kanssa riitaantuneelle naiselle ja raiskasi tämän vain hetkeä myöhemmin

    6. 6

      Rikosuhripäivystys: Kymmenet nepalilaiset kokit ovat hakeneet apua HS:n artikkelin jälkeen – Järjestön mukaan joidenkin työolot ovat parantuneet

    7. 7

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    8. 8

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    10. 10

      Uimahalli ymmällään: Jäisestä vedestä valittavat lapsiperheet pakenevat muualle, vaikka ”lämpötiloissa ei ole muutettu yhtään mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arabiemiraateista kotoisin oleva nainen heräsi koomasta 27 vuoden jälkeen

    2. 2

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    3. 3

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    5. 5

      Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

    8. 8

      Esperi Care sai Valviralta poikkeuksellisen määräyksen: Vanhustenhoidon epäkohdat kuntoon kaikissa yksiköissä, aikaa heinäkuun loppuun

    9. 9

      Pihvi näyttää tihkuvan verta mutta on herneestä tehty – Lihankorvikkeen kehittänyt yritys nousemassa miljardin euron arvoiseksi

    10. 10

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    8. 8

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    9. 9

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    10. 10

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    11. Näytä lisää