Talous

SVT: Ukrainan entinen presidentti käytti Swedbankia yli kolmen miljoonan euron varojen siirtoon

Swedbank tiesi lahjusrahoiksi epäiltyjen varojen alkuperästä vuodesta 2017, Ruotsin yleisradioyhtiö väittää.

Ukrainan entinen presidentti Viktor Janukovytš käytti rahanpesutapauksista epäiltyä ruotsalaista Swedbankia varojensa siirtelyyn, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Varojen epäillään tuleen Janukovytšille lahjuksina, SVT kertoo ukrainalaisen syyttäjäviranomaisen kertoneen.

Noin 3,7 miljoonan euron arvoiset varainsiirrot tapahtuivat vuonna 2011 Vega Holding Limited -yhtiön nimissä.

SVT:n hallussa olevien dokumenttien mukaan olleet Swedbankin tiedossa vuodesta 2017.

SVT:n jutussa kansantaloustieteen professori ja entinen Venäjän ja Ukrainan hallitusten neuvonantaja Anders Åslund sanoo Janukovitšin lähipiirin varastaneen noin kymmenen miljardin dollarin eli noin 8,8 miljardin edestä valtion varoja virkakaudellaan.

Kaikkiaan vallankumousta edeltäneen hallinnon väitetään kavaltaneen Kyiv Postin mukaan noin 40 miljardin dollarin edestä valtion rahoja.

Ukrainassa on meneillään useita oikeudenkäyntejä Janukovytšin liittolaisia vastaan. Heistä monet ovat poistuneet maasta.

Janukovytš tuomittiin tammikuun 25. päivänä tänä vuonna 13 vuoden vankeusrangaistukseen maanpetoksesta ja vihollisen avustamisesta poissaolevana.

Tuomion mukaan Janukovytšin toiminta edesauttoi sitä, että Venäjä valtasi keväällä 2014 Krimin niemimaan ja että Itä-Ukrainassa alkoi sota samana vuonna.

Hän on elänyt Venäjällä presidentti Vladimir Putinin suojeluksessa vuodesta 2014, SVT kertoo.

SVT paljasti viime viikolla, että Swedbankin epäillään osallistuneen laajaan ja järjestelmälliseen rahanpesuun.

Uppdrag granskning -ohjelma kertoi, että ainakin 40 miljardia kruunua (3,8 miljardia euroa) rahanpesuksi epäiltyä rahaa on kulkenut Swedbankin ja Danske Bankin Baltian-yksikön välillä vuosina 2007–2015.

Danske Bankin Viron-yksiköstä paljastui viime vuonna 200 miljardin euron edestä rahansiirtoja, joiden alkuperään liittyi epäselvyyksiä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    2. 2

      Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

      Tilaajille
    3. 3

      ”He ovat tulleet tänne katteettomien lupausten perusteella” – Suomi houkuttelee tutkijoita ja maksaa heidän koulutuksestaan miljoonia, muttei osaa pitää heistä kiinni

    4. 4

      Uusperheissä muutetaan liian nopeasti yhteen, sanoo asian­tuntija – HS etsi neuvot yleisimpiin uusperheiden ongelma­tilanteisiin

      Tilaajille
    5. 5

      Tosi miesten viimeinen taisto: Se pieni ero jyllää politiikassa, mutta ei ehkä kauan

    6. 6

      Oulun seksuaali­rikoksesta syytetty peitti kasvonsa huivilla – ensimmäinen oikeus­käsittely laajassa vyyhdissä alkoi

    7. 7

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    8. 8

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet kansanedustajat aloittavat tänään työnsä – Näin kokoomus­konkari Ben Zyskowicz neuvoo taloon tullutta puoluetoveriaan

    10. 10

      Löysitkö tällaisen kiven? Arvokkaista mineraaleista halutaan nyt havaintoja, ja näyte voi johtaa kaivoksen syntymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Olen onnellinen Jussin puolesta” – Rock­maailman hylkäämä Kari Peitsamo puhuu ihailemastaan Jussi Halla-ahosta, näyttää uuden kotinsa, ja kaiken sanottuaan puhkeaa itkuun

      Tilaajille
    4. 4

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    6. 6

      Sri Lankan pommi-iskuissa kuoli ainakin 310 ihmistä, hallituksen mukaan taustalla saattoi olla ”ulkomainen verkosto”

    7. 7

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    8. 8

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    9. 9

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi on löytänyt jälkiä ja verta melumuurin väliin kiilatusta autosta, joten pääsiäisen merkillisin liikenneonnettomuus voidaan vielä ratkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    8. 8

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    11. Näytä lisää