Talous

Työeläkemiljardien käytön takuumies valittiin: Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajaksi Mikko Kautto

Mikko Kautto, 53, saa ratkaistavaksi työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyteen kuten syntyvyyden laskuun liittyvät haasteet. ”Profiili sopii tähän tarpeeseen erinomaisesti”, perustelee hallituksen puheenjohtaja Jukka Ahtela.

Työeläkejärjestelmän keskuselimen Eläketurvakeskuksen (ETK) toimitusjohtajaksi on nimitetty ETK:n johtaja Mikko Kautto, 53. Hän aloittaa kesäkuun alussa, kun nykyinen toimitusjohtaja Jukka Rantala, 67, siirtyy eläkkeelle.

ETK:n toimitusjohtajan tehtävänä on olla eräänlainen työeläkemiljardien käytön takuumies. ETK:n toimitusjohtaja kuuluu keskeisimpiin työeläkejärjestelmän tulevaisuutta linjaaviin kokoonpanoihin.

Suomalaisten työeläkevaroja oli viime vuoden lopussa 193,4 miljardia euroa.

Eläketurvakeskus pyrkii olemaan puolueeton työeläketurvan kehittäjä ja asiantuntija toisin kuin Työeläkevakuuttajat Tela, joka on etujärjestö.

Eläketurvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Ahtela sanoo, että luotettavan ja objektiivisen työeläketiedon tarve kasvaa tulevissa eläkejärjestelmän haasteissa.

”Mikon [Kautto] keskeinen osaamisalue on ollut tiedon tuottaminen. Mikon profiili sopii tähän tarpeeseen erinomaisesti”, Ahtela perustelee valintaa.

Hakijoita tehtävään oli ”yhden käden sormin” laskettava määrä myös Eläketurvakeskuksen ulkopuolelta. Ahtela ei halua avata valintaprosessia sen enempää eli esimerkiksi loppusuoralle yltäneiden ehdokkaiden määrää.

”Valinnan ratkaisi kokonaisarvio. Mikon osaaminen ja kokemus asiantuntijaorganisaation johtamisessa sekä hänen profiilinsa sopivat hyvin työeläkejärjestelmän tuleviin haasteisiin”, Ahtela muotoilee.

Kautto saa ratkaistavaksi esimerkiksi eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyteen kuten syntyvyyden laskuun liittyvät haasteet.

Ahtelan mukaan on selvää, että Eläketurvakeskusta tarvitaan myös tulevaisuudessa, sillä se erottuu alan etujärjestökentästä.

”ETK on työeläkejärjestelmän lakisääteinen peruspilari. Se on ollut ETK:n perustehtävä työeläkejärjestelmän alusta asti”, Ahtela sanoo.

”ETK hengittää työeläkejärjestelmän tahtiin. Se on palveluorganisaatio, joka tuottaa luotettavaa ja objektiivista tietoa. Sitä tarvitaan entistä enemmän”, Ahtela sanoo.

Kautto itse sanoo uskovansa, että on hyödyksi ja avuksi työeläkejärjestelmälle, koska kokemusta alalta jo on.

”Ei ole tarkoitus tehdä isoja muutoksia siihen strategiaan, joka pari vuotta sitten ETK:n hallituksessa on hyväksytty. Yksi strateginen tavoite edelleen on riippumattoman tiedon tuottaminen”, Kautto muotoilee.

Hän sanoo avaavansa kesäkuun jälkeen enemmän sitä, mitä aikoo tehdä toimitusjohtajana.

Kautto on työskennellyt Eläketurvakeskuksen suunnittelu-, tutkimus- ja tilastotoiminnoista vastaavana johtajana vuodesta 2013 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli vuodesta 2007 alkaen ETK:n tutkimusosaston osastopäällikkönä.

Aiemmin Kautto on työskennellyt muun maussa Stakesissa ja valtioneuvoston kansliassa. Kautto on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt yliopiston dosenttina vuodesta 2004.

Kautolla on luottamustehtävä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa, jossa hän on hallituksen varapuheenjohtaja

Väistyvä toimitusjohtaja Jukka Rantala työskenteli Eläketurvakeskuksessa vuodesta 2001.

Eläketurvakeskus kertoo olevansa lakisääteinen työeläketurvan tietotalo eli kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. ETK kerää vuosittain eläkevakuuttajilta toimintaansa noin 36 miljoonaa euroa, millä summalla se rahoittaa toimintansa.

ETK valvoo myös sitä, että yritykset ja yrittäjät maksavat lakisääteiset työeläkemaksunsa. Julkisoikeudellisen keskuselimen palveluksessa toimii reilut 300 asiantuntijaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    2. 2

      Jussi Halla-aho kommentoi perussuomalaisten väkivallalla kuohuttanutta vaalivideota – Finnkino lopettaa mainoksen esittämisen teattereissaan

    3. 3

      Muellerin raportista tihkuu vielä herkullisia yksityis­kohtia ja Trump käy entistä rajummin lehdistöä vastaan, arvioi tutkija

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Narinkkatorilta tehtiin viisi ilmoitusta mielenosoittajien tekemistä pahoinpitelyistä lauantaina

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Häirikkö levittää valheellista tietoa hiihdon harrastajien latuinfosivustolla: ”Hei trollaaja, keksipäs nyt muuta tekemistä!”

    8. 8

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    9. 9

      Mielen­terveyden ongelmat piinaavat opiskelijoita, näillä keinoilla vältät karikot

    10. 10

      Apple pitää tänään show’n, johon on ladattu valtavat odotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    4. 4

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Mersukuski kaahasi reilusti yli kahtasataa – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    10. 10

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää