Talous

Fortum rakensi Venäjän ensimmäisen tuuli­puiston Uljanovskiin, missä monet eivät ymmärrä miksi niitä pitää ylipäänsä olla

Lännessä naapurit vastustavat usein tuulipuistoja muun muassa esteettisistä syistä. Kuvernööri Sergei Morozovin mukaan Uljanovskissa ongelmat liittyivät maailmankatsomukseen: monet eivät ymmärrä, miksi tuulipuistoja pitäisi rakentaa.

Moskova

Keski-Venäjällä sijaitsevan Uljanovskin alueen kuvernöörillä Sergei Morozovilla ei ole alueellaan öljyä eikä kaasua, mutta tuulta on.

Niinpä maakuntaan aukesi viime vuonna Venäjän ensimmäinen tuulipuisto eli ryhmä tuulivoimaloita. Toinen käynnistyi tämän vuoden alussa.

Molemmissa on mukana suomalainen energiayhtiö Fortum. Ensimmäinen tuulipuisto on sen oma, toisen rakensi Venäjän valtiollisen Rusnano-yhtiön ja Fortumin yhteinen tuulipuistoyritys. Yhteisyrityksellä on oikeus rakentaa Venäjälle 1 823 megawatin verran tuulivoimaa.

Tuulivoima on ainakin vielä pieni tekijä Venäjän energia-alalla, samoin Fortumin Venäjän-liiketoiminnoissa.

Fortum on ilmoittanut, että sen yhteisyritykseen sijoittaman oman pääoman määrä on enimmillään noin 200 miljoonaa euroa. Fortumin 35 megawatin tuulipuisto maksoi noin 65 miljoonaa euroa. Summat voi suhteuttaa Fortumin kaikkiin Venäjän-sijoituksiin, joiden arvo on noin 4 miljardia euroa.

”Tärkeintä kuitenkin on, että tämä on ensimmäinen konsortio ja ensimmäinen mahdollisuus Venäjälle siirtyä vihreään energiaan”, Morozov sanoo.

Lännessä naapurit vastustavat usein tuulipuistoja muun muassa esteettisistä syistä. Uljanovskissa ongelmat liittyivät Morozovin mukaan ”maailmankatsomukseen” – monet eivät kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi tuulipuistoja pitäisi rakentaa.

”Olemme tottuneet siihen, että energian suhteen olemme omavarainen maa. Meillä on öljyä, kaasua ja valtava määrä kivihiiltä.”

Uljanovskin alue yrittää lisätä tuuli-, aurinko-, vesi- ja ydinvoiman määrää.

”Olemme alue, joka ei rakenna talouskehitysmalliaan raaka-aineiden varaan.”

Volgan rannalla sijaitseva Uljanovsk on osa Venäjän perinteistä teollisuusvyöhykettä, jossa on valmistettu muun muassa autoja ja lentokoneita. Samalla se on ollut presidentti Vladimir Putinin vankkaa tukialuetta.

Alue tunnetaan myös vallankumousjohtaja Vladimir Leninin synnyinpaikkana. Kaupunki ja koko alue ovat saaneet nimensä Leninin alkuperäisestä sukunimestä Uljanov.

Viime aikoina Uljanovsk on pyrkinyt houkuttelemaan lisää ulkomaisia sijoittajia. Morzov puhuukin mielellään 1,3 miljoonan asukkaan alueensa koulutetusta väestöstä ja teknisestä osaamisesta.

Länsimaisen bisnesväen keskuudessa Uljanovskilla on varsin hyvä maine. Silti ainakin länsimaisten sijoitusten houkuttelu on haastavaa. On pakotteita ja uusien pakotteiden uhkaa. Venäjän talouskin kasvaa varsin kituliaisesti. Oikeusvaltiota ei ole.

Lisäksi sijoittajat saivat viime kuussa jälleen muistutuksen riskeistä, kun tunnetuin ulkomaalainen sijoittaja Michael Calvey pidätettiin suuren petostutkinnan yhteydessä.

Suomen kanssa Morozov haluaisi tehdä lisää kiertotalouteen liittyvää yhteistyötä. Kierrätyksen lisääminen on nyt Venäjällä kova sana, kun melkein kaikki jäte päätyy kaatopaikoille sellaisenaan.

Lisäksi uusista tuulivoimahankkeista keskustellaan jo, hän kertoo.

”Keskustelemme nyt Fortumin kanssa mahdollisuudesta toteuttaa vielä muutamia tuulialan projekteja. Olemme valmiita rakentamaan vielä neljä samanlaista tuulipuistoa.”

Fortum kertoo pohtivansa useita vaihtoehtoja eri puolilla Venäjää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kartta näyttää miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

    2. 2

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    3. 3

      Lapsen kiukun laannuttamiseen on yksi, yksinkertainen keino

      Tilaajille
    4. 4

      Selvitys: Viranomaiset eivät löydä käyttöä kansalaispalveluksen suorittaneille

    5. 5

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    6. 6

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä” – miksi tekijän oma selviytyminen vaikuttaa rangaistukseen?

      Tilaajille
    7. 7

      Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

    8. 8

      Tutkijat: Ilmastonmuutoksen kieltäjien jääkarhuväite tukeutuu yhteen lähteeseen, joka ei perustu tieteeseen

    9. 9

      Flunssat harvenivat, kun askelissa tuli kymppitonni täyteen

    10. 10

      Moskova vie jätteensä muiden riesaksi: Sadan kilometrin päässä tienristeyksessä on mökki, josta kyläläiset vahtivat luvattomia jätekuljetuksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    3. 3

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    4. 4

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    5. 5

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    6. 6

      Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

    7. 7

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    9. 9

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    10. 10

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää