Talous

Millaisen arvion antaisit työnantajallesi nimettömänä netissä? Asiantuntija epäilee uutta palvelua, joka houkuttelee suomalaisia arvostelemaan yrityksiä

Tunto-palvelussa voi vaihtaa kokemuksiaan työnantajasta.

Työntekijöiden anonyymit arviot työnantajista tekevät tuloaan Suomeen.

Alma Media on käynnistänyt Tunto-nimisen digitaalisen palvelun, jossa käyttäjät voivat anonyymisti jakaa kokemuksiaan työnantajista.

”Palvelun tavoitteena on edistää työelämän läpinäkyvyyttä ja vahvistaa positiivista muutosta – työntekijöiden on helpompi löytää osaamisensa lisäksi myös arvoihinsa sopiva työnantaja”, Tunto kuvailee tiedotteessaan.

Arvioita voivat antaa ”yrityksen nykyinen tai entinen työntekijä tai yrityksen muutoin tunteva henkilö”. Palveluun on rekisteröidyttävä. Käyttäjien jättämiä sanallisia arvioita moderoidaan ja julkaistaan nimettöminä.

Tunto ilmoittaa, että palvelua voisi kuvailla ”työpaikkojen tripadvisoriksi”. Tripadvisor on maailman suurin matkailusivusto, joka perustuu kuluttajien arvioihin.


Yhdysvalloissa on toiminut lukuisia vastaavia sivustoja, joissa työntekijä voi nimettömänä vaikkapa purkaa raivoaan työpaikan ongelmista tai arvioida esimiestensä kykyjä.

Tuntoa lähellä on esimerkiksi Glassdoor, jonka sivustoilla ihmiset arvioivat yrityksiä ja niiden työkulttuuria, mutta myös vertailevat palkkojaan.

Glassdoor pyrkii pitämään moderoinnin avulla sivustolla käytetyn kielen asiallisena. Kiellettyjen listalla ovat muun muassa kirosanat, rasismi tai yritysten liikesalaisuudet. Sivusto myös poistaa arviot muista kuin yritysten johtoportaaseen kuuluvista ihmisistä.

Myös Tunto haluaa pitää saitilta pois vihapuheen, eikä arvioissa saa esiintyä nimiä.

Suomalaista työelämää vuosikymmeniä tutkinut organisaatiopsykologi Pekka Järvinen uskoo, että kirjoittajien nimettömyys voi vaikuttaa palvelun yrityksistä tarjoamaan kuvaan nimenomaan negatiivisesti.

”Nimettömät arviot saattavat johtaa siihen, että palvelusta tulee kaatopaikka, jolloin moni ei halua osallistua keskusteluun.”

Ilmiö on tuttu Glassdoorista. Kun käyttäjät arvioivat yrityksiä, huonoin arvosana eli yksi tähti korostuu, kertoi The New Yorker -lehti.

Glassdoorissa tätä kutsutaan J-käyräksi, sillä toisaalta yritykset saavat myös paljon täysiä pisteitä eli viisi tähteä.

Tunto-palvelusta vastaava Sanna Koivuranta uskoo, että arvioista ”leikkaantuvat ääripäät”, kun mukaan saadaan riittävästi käyttäjiä. Nyt Tuntoon on jätetty muutaman päivän jälkeen noin 400 arviota, ja palveluun on käynyt tutustumassa noin 15 000 vierailijaa.

The New Yorkerin mukaan amerikkalaiset työnhakijat seuraavat hyvinkin tarkasti, mitä yrityksistä keskustelupalstoilla kerrotaan, ja usein niissä ilmitulleita asioita puidaan työhaastatteluissa.

Pekka Järvinen muistuttaa, että yrityksen työntekijöiden kokemukset työnantajastaan saattavat vaihdella huomattavasti tehtävästä ja osastosta riippuen.

”Suhtautuisin itse kriittisesti nimettömiin arvioihin, jos olisin etsimässä uutta työpaikkaa”, Järvinen sanoo.

Almalla on ollut vastaava palvelu toiminnassa Tšekissä kahden vuoden ajan. Koivurannan mukaan kokemukset ovat osoittaneet, että saitilla voidaan käydä asiallista keskustelua yritysten toiminnasta ja arvopohjasta.

”Palvelun tavoitteena on edistää työelämän läpinäkyvyyttä”, Koivuranta sanoo.

Myös Järvinen puhuu läpinäkyvyyden ja avoimen keskustelukulttuurin puolesta. Hän kuitenkin kannustaa ihmisiä puhumaan työpaikoilla rohkeammin ja haastamaan jo tehtyjä ratkaisuja.

”Suomessa puhutaan pelolla johtamisesta, mutta usein työntekijät ovat kauhean arkoja ottamaan asioita esiin, vaikka siihen ei olisikaan esteitä.”

Verkkopalvelu on osa Alman rekrytointiliiketoimintaa. ”Työntekijöiden on helpompi löytää osaamisensa lisäksi myös arvoihinsa sopiva työnantaja. Työnantajille palvelu on mahdollisuus saada kulttuuriinsa sopivia työnhakijoita”, Tunto kertoo.

Tunto-palvelussa tarkoituksena on yhdistää käyttäjien arviointeihin työnantajayritysten taloustiedot Alma Talentin yritystietopalvelusta.

Käynnistymisvaiheessa palvelussa ovat kaikki suomalaiset yritykset, joissa on yritystietopalvelun mukaan yli 20 työntekijää. Mukana ovat yritysten taloustiedot, henkilöstömäärä ja toimiala.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    5. 5

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää