Talous

Reinojen kysyntä romahti: suosikki­tossujen valmistaja konkurssiin

Reino- ja Aino-tossuja valmistava PK Kappi on haettu konkurssiin.

Pirkanmaan käräjäoikeus asetti torstaina Reino- ja Aino-tossuja valmistavan PK Kappi oy:n konkurssiin.

Reinot ja Ainot nousivat suursuosioon viime vuosikymmeneltä alkaen, mutta niiden myynti on viime vuosina vähentynyt jyrkästi.

Reino- ja Aino-tuotteiden suosion huippu osui vuoteen 2010, josta myynti on romahtanut sittemmin murto-osaan.

Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto pieneni 1,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,3 miljoonasta eurosta. Myynnin romahdus ajoi yhtiön saneeraukseen, jossa se luopui Pälkäneellä sijainneesta tuotantoyksiköstään ja keskitti kaiken toimintansa Lieksan yksikköön.

Tilaukset tälle vuodelle jäivät kuitenkin niin heikoiksi, ettei toiminnan jatkamiselle enää ollut edellytyksiä.

”Meidän paukut eivät riittäneet nostamaan yhtiötä ja perinteikkäitä tuotteita uuteen kukoistukseen. Uskomme ja toivomme kuitenkin, että tuotteille löytyy uusi omistaja”, sanoo toimitusjohtaja Arto Huhtinen tiedotteessa.

Konkurssista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tossujen historia ulottuu vuoteen 1932. Viime vuodet tossuja valmistettiin Lieksassa 17 työntekijän voimin.

Osa tossuja valmistaneista työntekijöistä sijoittuu Huhtisen omistuksessa olevaan Lieksan rengastehtaaseen, joka valmistaa polkupyörien renkaita pääosin vientiin. Huhtisen mukaan yhtiö pystyy työllistämään työttömäksi jääneistä työntekijöistä puolet.

Konkurssipesän pesänhoitajan asianajaja Jussi Laakkonen kertoo tiedotteessa, että tuotantoa pyritään jatkamaan Lieksan tehtaalla ainakin siihen saakka, että on selvillä, kyetäänkö toiminnalle löytämään ostajaa.

”Pyrimme jatkamaan toimintaa yhteistyössä yhtiön tärkeimpien asiakkaiden kanssa, ja tätä kautta toimintaa pyritään jatkamaan siihen saakka, kunnes on selvillä, löytyykö toiminnalle jatkajaa vai ei.”

Toimitusjohtaja ja omistaja Huhtinen kertoi vuonna 2012 Talouselämän haastattelussa, miten hänestä tuli Reinojen valmistaja.

Huhtinen työskenteli aiemmin Nokian jalkineiden tehtaanjohtajana mutta päätyi yrittäjäkumppaninsa Tuire Erkkilän kanssa ostamaan Nokian Jalkineiden tuotannon ja Nokian Renkaiden polkupyöränrengastehtaan. Nokian Jalkineiden mukana heille päätyivät myös tossut.

Aiemmin Nokian Jalkineet oli valmistanut Reino- ja Aino-tossuja Tšekissä ja myynyt noin 50 000 tossuparia vuodessa.

Huhtinen ja Erkkilä palauttivat tuotannon Suomeen. He panostivat brändin rakentamiseen ja laajensivat yksinkertaisten tossujen valikoimaa tarjoamalla erivärisiä ja räätälöityjä tossuja. Laatu ja hinta nousivat, ja myynti kasvoi.

Huhtinen arvioi Iltalehdelle, että vuosina 2007–2016 yhtiö teki yli 2,5 miljoonaa paria tossuja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat yli­hintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennus­liikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    3. 3

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, sanoo psykologi

    4. 4

      Anni Sinnemäellä on harvojen tuntema erityinen suhde Itäkeskukseen, joka pian mullistuu hänen johdollaan täysin

    5. 5

      Suomi elää jauhelihalla ja lehmänmaidolla – kartat näyttävät, miksi ilmastoraporttien ruokavaatimusten toteutuminen on vaikeaa

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaisten elämäntapa on kestämätön

    7. 7

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    8. 8

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    10. 10

      Armeija haluaa uhrata pahimmissa taisteluissa vain osan sotilaista, George Clooney näyttelee törkeää sotilasta uudessa sarjassa, joka paljastaa yleismaailmallisen kaavan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    5. 5

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    6. 6

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    7. 7

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    8. 8

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    9. 9

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää