Talous

Amerikkalainen huippu­yliopisto innostui Suomen koulu­ruokailusta – Nyt Mikko Jaatinen, 51, odottaa Yale-sopimuksen avaavan ovet USA:n valloitukseen

Jyväskyläläinen Jamix myi Yalen yliopistolle ohjelmiston, jolla ammattikeittiössä voi tehdä hyvää ruokaa halvalla.

”Amerikkalainen ymmärtää maksaa laadusta ja palvelusta. Ja markkina on satakertainen.”

Näin kertoo jyväskyläläinen yrittäjä Mikko Jaatinen puhelimitse Bostonista, minne hän muutti vaimonsa kanssa vuosi sitten rakentamaan ammattikeittiöille ohjelmistoja tarjoavan yrityksensä Amerikan-valloitusta.

Maailman parhaisiin kuuluvan Yale-yliopiston ruokaloissa raaka-aineiden, ravintoarvojen ja hävikin hallinta hoidetaan pian suomalaisella ohjelmalla. Yalessa valmistetaan 14 000 ruoka-annosta päivässä.

Jaatisen ja hänen yrityksensä taival on ollut pitkä.

30 vuotta sitten Mikko Jaatinen opiskeli Jyväskylän yliopistossa tietotekniikkaa. Hän laati suurtalousesimieheksi opiskelevalle tyttöystävälleen ohjelman, joka laskee aterioiden raaka-aineet, kustannukset ja ravintoarvot.

Siitä sukeutui ammattikeittiöille ohjelmistoja tuottava yritys Jamix oy, jonka ohjelmistosta Yalen väki kiinnostui kaksi vuotta sitten. Jaatinen oli ollut New Yorkissa messuilla esittelemässä tuotettaan. Paikalle saapui Yalen ruokapalveluiden johtajia esittämään kysymyksiä.

”He sanoivat ohjelmamme olevan game changer koko yliopistoruokailun alalla – mitään vastaavaa ei ole Yhdysvaltain markkinoilla nähty”, Jaatinen kertoo.

Myös suomalaisen ilmaisen kouluruuan liki satavuotinen historia kiinnosti.

Suomessa kouluruokailun tausta näkyy kaikessa lounasruokailussa – ihmiset olettavat saavansa terveellistä ruokaa edullisesti myös yliopistoissa, työpaikoilla ja vanhainkodeissa, Jaatinen selittää.

Pian Jaatinen pyydettiin yliopistolle esittelemään tuotettaan.

Viime viikon perjantaina Jamix ja Yale tekivät vuoden kestäneen tuotekehityksen ja projektipalavereiden jälkeen viimein sopimuksen.

Kahden tunnin ajomatkan päässä Bostonista sijaitseva Yale on tärkeä referenssiasiakas, jonka avulla Jamixille voi aueta ovet muidenkin yliopistojen ruokaloihin.

Alustavat neuvottelut ovat jo käynnistyneet kahden muun huippuyliopiston, Stanfordin ja Harvardin kanssa, Jaatinen kertoo.

Jamixin ohjelmiston avulla suurkeittiöt voivat optimoida ruuan raaka-aineiden tilaukset, tehdä ravitsevaa ja hyvää ruokaa halvalla ilman hävikkiä – tai laskea vaikka ruuan aiheuttaman hiilijalanjäljen.

Ohjelma laskee kustakin annoksesta esimerkiksi suolamäärät gramman tarkkuudella ja yhdistelee näitä tietoja tilausmääriä tehdessä tai reseptien terveysvaikutuksia arvioitaessa.

Ohjelman ensimmäisen version Jaatinen teki maaliskuussa 1990 ollessaan kolmannen vuoden opiskelijana. Tarkoitus ei ollut vielä silloin perustaa omaa yritystä. Jaatinen ehti mennä tuolloin kesällä vielä pankkiin kesätöihinkin.

”Kun ammattikoulunopettajat näkivät tekemäni ohjelman, he innostuivat”, Jaatinen kertoo.

Syksyllä puhelin alkoi soida.

”Joka kerta kun menin esittelemään, sain kaupan. Vuoden loppuun mennessä ohjelmia oli myyty yli 50, ja minä olin aina myymässä tai kouluttamassa.”

Toiminnan alkuvaiheissa selvisi, että ohjelmistolla pystyi säästämään työaikaa. Pienet koulukeittiöt saattoivat käyttää kokonaisen työpäivän yhden ruokalistaviikon kustannusten laskentaan, ja kiertävässä ruokalistassa viikkoja oli usein kuusi. Jos laskelmiin yritti vielä lisätä ravintoarvojen laskennan, tehtävästä tuli liki mahdoton, Jaatinen kertoo.

Kun Jaatinen oli myynyt ruokaohjelmistoaan vuoden ajan, yksi asiakas pyysi ohjelmistoon lisätyökalun, joka seuraa suurkeittiön ostojen kustannuksia, tekee suurkeittiöille varastohallintaa ja varastokirjanpidoa ja lähettää raaka-ainetilaukset tavarantoimittajille automaattisesti. Näin varastot saatiin pienemmiksi ja hävikkiä vähennettyä

1990-luvun puolivälissä Stockmannin Herkkukin kiinnostui ohjelmasta hallitakseen oman tuotantokeittiönsä ja tavaratalojensa tilauksia.

”Ohjelma määritti esimerkiksi, paljonko katkarapusalaattia tarvitaan kahden viikon päästä.”

Viimeisten kuuden vuoden aikana Jamix on kasvanut vajaan miljoonan euron liikevaihdosta 2,7 miljoonan liikevaihtoon.

Samana aikana firman väki on kasvanut kymmenestä 30 henkeen, joista kymmenen on tuotekehityksessä.

Jaatinen kertoo, että kasvu on tehty tulorahoituksella. Nyt apuna on myös Business Finlandin myöntämä laina.

”Rajoilla mennään. Loikka tehdään, koska se on mahdollista.”

Jaatinen kertoo yrittäneensä kansainvälistymistä jo kolmasti aiemmin, Australiassa, Britanniassa ja Etelä-Afrikassa. Hänen mukaansa hankkeet tyssäsivät tuolloin paikallisten agenttien saamattomuuteen.

Siksi Jaatinen on nyt kahden vuoden ajan tehnyt töitä Amerikassa omin päin.

Vuosi sitten hän muutti vaimonsa kanssa Bostoniin. Nelilapsisen perheen kaksi nuorinta tytärtä, nyt 18- ja 19-vuotiaat halusivat jäädä käymään koulua Jyväskylään.

”Sitä ei voi liikaa miettiä. Totta kai koko ajan perhettä kaipaa, on se uhraus.”

Jaatinen kertoo, että hänellä ei ole vaimonsa kanssa Bostonissa sosiaalisia piirejä. ”Kahdestaan tehdään kaikkea.”

Suomen asiat ovat koko ajan työlistalla, vaikka yhtiössä on neljä hyvää johtajaa, Jaatinen kertoo.

Suomessa yli puolet kunnista käyttää kouluruokailun suunnitteluun Jamixin ohjelmistoja. Asiakkaina on myös 2 500 muuta ammattikeittiötä.

Mutta kun Suomessa on yhteensä 15 000 ammattikeittiötä, niin Yhdysvalloissa niitä on 1,1 miljoonaa, Jaatinen vertaa.

”Yksin yliopistoissa ja collegeissa on 67 000 ammattikeittiötä.”

Muutenkin markkinoita riittää. Jaatinen kertoo esimerkin suuresta tavarantoimittajasta, jota hän havittelee asiakkaakseen.

Yhtiöllä on omina asiakkainaan satatuhatta ravintolaa.

”Jos ne maksaisivat kympin kuussa ravintolaa kohden, tulisi miljoona kuussa.”

Fakta

Sattumalta yrittäjäksi


 Mikko Jaatinen, 51, ryhtyi sattumalta yrittäjäksi, kun tyttöystävälle tehty tietokoneohjelma kiinnosti suurkeittiöväkeä.

 Nyt jyväskyläläinen Jamix oy on toiminut kohta 30 vuotta. Sen ohjelmaa käyttää yhtiön mukaan 57 prosenttia kaikista kunnista kouluruokailun suunnitteluun ja tuotannonohjaukseen.

 Jamixin liikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa vuonna 2018. Se työllistää 30 henkilöä.

 Yhtiö solmi viime viikon perjantaina sopimuksen Yale-yliopiston kanssa ohjelmiston käytöstä Yalen ruokahuollossa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jari Aarnion 10 vuoden huumetuomio pysyy voimassa: ”Poikkeuksellista häikäilemättömyyttä”, toteaa hovioikeus tuomiossaan

    2. 2

      Näin suomalainen älysormus päätyi prinssi Harryn sormeen – himoitun Ouran tarina

      Tilaajille
    3. 3

      Finnairin lento myöhästyi lähes kymmenen tuntia: Lentoyhtiö yritti luikerrella korvausvastuusta, mutta epäonnistui

    4. 4

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    5. 5

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty, 14, elää väärän suku­puolen kehossa ja vaatii, että poliitikot eivät pettäisi transnuoria

    6. 6

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    7. 7

      Keskellä Puu-Vallilaa on korttelikapakka, joka on sinnitellyt vuosikymmeniä, vaikka siellä on vain kymmenkunta asiakaspaikkaa

    8. 8

      Useiden tuhansien mehiläisten parvi keskeytti Hanna Sokkasen työpäivän: Kun mehiläisparven tapaa, on toimittava nopeasti, ettei jouduta vaikeuksiin

    9. 9

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    10. 10

      Onko Äänislinnasta mitään jäljellä? Suomalaismiehityksen päättymisestä Petroskoissa on kulunut 75 vuotta, eikä teatteriin enää tahdo riittää suomalaisia näyttelijöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Näin suomalainen älysormus päätyi prinssi Harryn sormeen – himoitun Ouran tarina

      Tilaajille
    3. 3

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    4. 4

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    7. 7

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    8. 8

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    9. 9

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    10. 10

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty, 14, elää väärän suku­puolen kehossa ja vaatii, että poliitikot eivät pettäisi transnuoria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää