Talous

Päästöskandaalin pitkä häntä: Volkswagenin entiselle pääjohtajalle petossyyte sekä Yhdysvalloissa että Saksassa

Winterkornin lisäksi syytteen saa neljä muuta autoyhtiön johtajaa.

Autonvalmistaja Volkswagenin vuonna 2015 eronnut pääjohtaja Martin Winterkorn joutuu syytteeseen sekä Yhdysvalloissa että Saksassa sijoittajien petkuttamisesta.

Saksassa Braunschweigin syyttäjä kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan rikossyytteistä maanantaina. Winterkornin lisäksi syytteen saa neljä muuta autoyhtiön johtajaa.

Syyttäjän mukaan Volkswagenin johto sai tietää päästötesteissä huijaamisesta viimeistään toukokuussa 2014. Silti toiminnan annettiin jatkua. Huijaukset paljastuivat syyskuussa 2015.

Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoita valvova viranomainen SEC haastoi yhtiön ja sen johdon oikeuteen maaliskuun puolivälissä.

SEC:n mukaan Volkswagenin johto syyllistyi ”suureen petokseen” sijoittajia kohtaan, kun se huijasi diesel-autojen pakokaasujen testeissä.

SEC:n mukaan yhtiö antoi valheellisia tietoja autojensa ympäristöystävällisyydestä ja taloustilanteestaan myydessään muun muassa joukkolainojaan sijoittajille vuosina 2014 ja 2015.

Liittovaltion tuomari nosti Winterkornia vastaan henkilökohtaisen syytteen jo viime vuonna.

Päästöskandaali paljastui syyskuussa 2015, kun kävi ilmi, että todellisessa ajossa yrityksen diesel-autojen päästöt olivat jopa monikymmenkertaisia verrattuna virallisiin päästömittauksiin.

Yhtiö myönsi lopulta, että autoihin oli asennettu ohjelmisto, joka tunnisti testitilanteen ja sääti moottorin käyntiä niin, että erityisesti typpioksidipäästöt mahtuivat jopa Kalifornian osavaltion tiukkoihin päästörajoihin.

Yhtiö on jo maksanut kymmeniä miljardeja euroja sakkoja rikkeistään.

Saksassa myös joukko osakkeenomistajia on haastanut entisen toimitusjohtajan oikeuteen. He hakevat yhteensä yhdeksän miljardin euron vahingonkorvauksia.

Winterkorn sai erotessaan mukaansa 16,6 miljoonan euron eropalkan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Parikymppinen kaahari ajoi yli 250:tä kilometriä tunnissa satasen alueella Vantaalla – ”Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa”

    4. 4

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    5. 5

      Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kahdeksan räjähdyksen sarjassa jo yli 200 kuollutta – tämä iskuista tiedetään

    6. 6

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Vatsaa vihlovat dokumentit Josefin Nilssonista ja Michael Jacksonista osoittavat, miten helposti asioista vaietaan

    8. 8

      Miehen junan eteen Pasilassa työntänyt vangittu

    9. 9

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    10. 10

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    5. 5

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kahdeksan räjähdyksen sarjassa jo yli 200 kuollutta – tämä iskuista tiedetään

    7. 7

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    8. 8

      Vesku Loirin elämä täyttää koko ensi syksyn – Olli Lindholmin kuolema ei ollut vielä mitään

    9. 9

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    8. 8

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    10. 10

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää