Talous

The Guardian: Mastercard voi joutua maksamaan satojen eurojen korvauksen melkein jokaiselle brittiaikuiselle – ”Vastaavaa kannetta voitaisiin harkita Suomessakin”

Kuluttaja-asiamiehen sijaisen mukaan vastaavaa ryhmäkannetta voitaisiin harkita Suomessakin, jos Britannian kanne johtaa korvauksiin.

Luottokorttiyhtiö Mastercard voi joutua maksamaan korvauksen melkein jokaiselle aikuiselle britille, jos korttiyhtiötä vastaan nostettu ryhmäkanne etenee. Tapauksesta kertoo sanomalehti The Guardian.

Entisen rahoitusalan kuluttaja-asiamiehen Walter Merricksin ajaman ryhmäkanteen mukaan kaikki brittikuluttajat ovat kokeneet taloudellista vahinkoa vähittäiskaupan liian kalliista hinnoista, jotka johtuivat korttiyhtiön perimistä liian korkeista palkkioista, niin sanotuista toimitusmaksuista.

Sekä Visan että Mastercardin perimiin toimitusmaksuihin puututtiin EU:ssa kymmenisen vuotta sitten.

Sittemmin palkkiot ovat alentuneet huomattavasti. Ne ovat joitain prosentin kymmenesosia ostoksen loppusummasta. Kaupalta perittävästä palkkiosta osa menee kortin liikkeeseen laskeneelle pankille ja osa maksunvälitysjärjestelmää pyörittävälle korttiyhtiöille.

Suomen kuluttaja-asiamiehen sijaisena toimivan Outi Haunio-Rudangon mukaan vastaavaa kannetta voitaisiin harkita Suomessakin, jos Britannian kanne lopulta johtaa korvauksiin.

”En tunne Britannian kanteen tarkempia perusteita, mutta ensin varmasti testattaisiin yksittäisellä tapauksella, onko korvausvelvoite olemassa ja sen jälkeen voitaisiin harkita ryhmäkanneprosessin käynnistämistä”, Haunio-Rudanko sanoo.

Merricksin kanteen mukaan liian korkeat palkkiot ovat nostaneet kuluttajien maksamia hintoja kaikissa kaupoissa. Yhteensä hän hakee oikeudessa 14 miljardin punnan (eli noin 16 miljardin euron) korvauksia.

Merricksin mukaan 46 miljoonaa aikuista, jotka tekivät ostoksia Britanniassa vuosien 1992 ja 2008 välillä voisivat olla oikeutettuja enimmillään 300 punnan eli noin 350 euron korvaukseen.

Kaksi vuotta sitten kilpailuasioita käsittelevä tuomioistuin kieltäytyi ottamasta tapausta käsittelyyn, koska se katsoi, ettei toimitusmaksujen siirtymisestä hintoihin ollut riittävää näyttöä.

Nyt ylempi oikeusaste päätyi vastakkaiseen ratkaisuun ja tapaus etenee varsinaisen tuomioistuimen käsittelyyn.

Mastercard kiistää väitteet ja aikoo vastustaa niitä tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti. Yhtiö tulkitsee oikeuden päätöstä myös toisin kuin Merricks.

”Tämä päätös ei ole lopullinen ratkaisu eikä esitetyn vaateen uutta käsittelyä ole edes hyväksytty. Tuomioistuin on ainoastaan todennut, että tietyistä asiakohdista tulee järjestää uusi kuuleminen”, yhtiö tiedotti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    5. 5

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    6. 6

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    7. 7

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    8. 8

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    9. 9

      Taistele, pakene vai sittenkin lamaannu – kuka pystyy toimimaan tarkoituksen­mukaisesti hengen­vaarassa?

      Tilaajille
    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    8. 8

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    9. 9

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    10. 10

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää