Talous

Euroopan veturin Saksan talous yskii – Miten käy Suomen viennin?

Euroopan suurten talouksien ostopäällikköindeksien kertomat näkymät ovat heikot. Palvelusektorin veto pelastaa talouskasvun toistaiseksi, mutta uudet lukemat eivät näytä hyvältä.

Tärkein talouden tilaa ennustava mittari eli ostopäällikköindeksi ennakoi Eurooppaan ankeita aikoja. Markit-tutkimuslaitoksen keräämä euroalueen indeksi laski huhtikuussa lukemaan 51,3.

Alle 50 olevat lukemat ennakoivat talouden supistumista. Yli 50 oleva lukema kertoo siis kasvusta, mutta huomattavasti heikommasta kuin mitä vielä jonkin aikaa sitten odotettiin.

Erityisen heikosti menee euroalueen teollisuudella. Valmistavassa teollisuudessa indeksi on jo selvästi pakkasen puolella.

Markitin mukaan teollisuuden uusien tilauksien määrä laski seitsemättä kuukautta peräkkäin.

Myös Euroopan talouden veturimaassa Saksassa teollisuustuotanto alkoi supistua jo viime vuoden puolella ja huhtikuussa teollisuuden ostopäällikköindeksi oli lukemassa 44,5 eli selvästi supistumisen puolella.

Suomen viennistä noin 15 prosenttia suuntautuu Saksaan ja on pitkälti riippuvainen nimenomaan Saksan teollisuuden kysynnästä. Mitä uudet heikot luvut tarkoittavat Suomelle?

”Ulkoisen ympäristön heikkous alkaa väistämättä välittyä myös Suomeen, vaikka toistaiseksi talous kasvaa uusimpien lukujen valossa yhä kahden prosentin vauhtia. Euroalueen luvut tarkoittavat kuitenkin sitä, että ulkoinen vientikysyntä heikkenee”, Elinkeinoelämän pääekonomisti Penna Urrila sanoo.

Urrilan mukaan on ikävää, että suurimmat talousvaikeudet ovat juuri Suomelle tärkeillä lähialueilla, muun muassa brexitin piiskaamassa Euroopassa ja Venäjällä. Muualla maailmassa talouskasvu ei ole yhtä heikkoa.

Saksan teollisuuden luvuissa saattavat näkyä myös autoteollisuuden päästöskandaalin vaikutukset.

”Nyt teollisuuden ongelmat ovat kuitenkin jo laajemmalla. Saksassa on vedetty kasvuennusteita kaikkein eniten alaspäin esimerkiksi IMF:n tuoreessa ennusteessa. Toistaiseksi Suomi on pitänyt pintansa, mutta kriisinkestävyyttä pitäisi nyt vahvistaa”, Urrila sanoo.

Saksassa palvelualan liikevaihdon uskotaan edelleen kasvavan. Palvelualojen veto pitääkin taloudet toistaiseksi vielä kasvussa.

Saksan yhteenlaskettu ostopäällikköindeksi oli 52,1 eli hieman maaliskuuta parempi. Esimerkiksi Ranskassa lukema oli tasan 50, mikä merkitsee nollakasvua.

Talousennustajat odottavat Saksan talouden kasvavan vain noin prosentin vauhtia tänä vuonna.

Palvelualatkin voivat seurata teollisuutta, jos työllisyys heikkenee.

Suomessa rakennusala on jo selvästi hidastumassa asuntorakentamisen ennätysvuosien jälkeen. Urrilan mukaan varsinaista rysäystä rakennusalalla tuskin tulee, koska muuttoliike kaupunkeihin jatkuu.

”Pikemminkin odotettavissa on heilahdus, joka näkyy uusien rakennuslupien määrässä, mutta työmaita ei kuitenkaan panna jäihin. Tämä heilahdus on loppuvuoden talousennusteissa jo otettu huomioon”, hän sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    2. 2

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    3. 3

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    4. 4

      ”Tämä kohtaus pitäisi näyttää jokaisessa elokuvakoulussa” – Game of Thrones -fanin innostuneesta heitosta tuli netti-ilmiö

    5. 5

      Kuka viritti Itävallan oikeisto­populistiselle varaliitto­kanslerille ansan ja miksi? HS:n suomentamalla videolla näkyy, miten ibizalaisella huvilalla käyty keskustelu eteni

    6. 6

      Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli Kaljakellunnan kieltämisestä: ”Pitääkö jonkun oikeasti päästä hengestään?”

    7. 7

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    8. 8

      Marraskuussa 2001 Afganistanissa vangittu ”Amerikan taleban” John Walker Lindh pääsee torstaina vankilasta

    9. 9

      Espoo saattaa saada hallitusneuvotteluissa jättipotin: Pitkään unelmoitu kaupunkirata olisi kuin metro

    10. 10

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    9. 9

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    10. 10

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    8. 8

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää