Talous

Trumpin suosikki vetäytyi ehdokkuudesta keskus­pankin johto­kuntaan

Liikemies Herman Cainin nimitystä vastusti myös osa republikaanisenaattoreista.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin aie liikemies Herman Cainin nimittämisestä maan keskuspankin johtokuntaan on kariutunut. Trump kertoi maanantaina Twitterissä, että Cain on pyytänyt presidentiltä, ettei häntä nimitetä. Trump sanoi kunnioittavansa Cainin toivetta ja luonnehti samalla häntä todella erinomaiseksi mieheksi.
Cain on muun muassa liikemies ja republikaanipoliitikko, joka on tavoitellut republikaanien presidenttiehdokkuutta. Hän on myös toiminut maan keskuspankin (Fed) Kansas Cityn johtokunnan puheenjohtajana.

Suunnitelmat Cainin nimittämiseksi ovat herättäneet paljon vastustusta, uutistoimisto Reuters kertoo. Esimerkiksi neljä republikaanisenaattoria on ollut nimitystä vastaan, mikä olisi todennäköisesti riittänyt siihen, ettei Cainin nimitys olisi saanut vahvistusta senaatissa, sillä myös demokraatit vastustivat nimitystä.

Myös moni taloustieteilijä on esittänyt huolensa Trumpin kannattajan nimittämisestä keskuspankkiin, joka on perinteisesti ollut puoluepolitiikan ulkopuolella, Reuters kirjoittaa. Cain on ajanut näkyvästi monia Trumpin tavoitteita.

Keskuspankin riippumattomuutta päivän politiikasta pidetään tärkeänä, jotta voidaan välttää ylivelkaantuminen, hyperinflaatio ja rahoitusjärjestelmän epävakaus.

Hiljattain Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi varoitti, että Fedin itsenäisyys on vaarantunut.

Trump on ajanut Fedin johtokuntaan myös Heritage Foundation -ajatushautomon tutkijaa Stephen Moorea, jota on Cainin tavoin luonnehdittu Trumpin samanmieliseksi kaveriksi.

Lisäksi Trump on arvostellut voimakasti Fedin pääjohtajaa Jerome Powellia. Trump on kutsunut Powellia muun muassa Yhdysvaltojen taloudelle suuremmaksi uhaksi kuin Kiinaa. Trump on patistanut Powellia keventämään korkopolitiikkaa, jotta talouskasvu vauhdittuisi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    2. 2

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    3. 3

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinne harmistui hallitusneuvotteluista medialle vuotaneista tiedoista: ”Mistä te tiedätte, että deadline on 22?” Rinne tivasi toimittajalta kolmeen otteeseen

    5. 5

      Espoo saattaa saada hallitusneuvotteluissa jättipotin: Pitkään unelmoitu kaupunkirata olisi kuin metro

    6. 6

      Viritettiinkö Itävallan oikeisto­populistiselle varaliitto­kanslerille ansa? Salakuvaaminen ibizalaisella huvilalla ei ole vaatinut isoja resursseja

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    9. 9

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    10. 10

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    5. 5

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    6. 6

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    7. 7

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    8. 8

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    9. 9

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    8. 8

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää