Talous

Sijoittajat höykyttivät Nokiaa pörssissä – liiketulos romahti yllättäen tappiolliseksi

Analyytikot arvioivat uutistoimisto Reutersin kyselyssä, että liikevoitto olisi ollut 303 miljoonaa euroa. Siksi 59 miljoonan euron liiketappio on suuri pettymys.

Verkkolaitteita valmistavan Nokian liiketoiminta sujui erittäin heikosti alkuvuonna, mikä pelästytti sijoittajat. Torstaina yhtiön osake halpeni Helsingin pörssissä yhdeksän prosenttia 4,70 euroon.

Nokian liikevaihto kasvoi tammi–maaliskuussa kolme prosenttia 5,1 miljardiin euroon, mutta liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli yllättäen 59 miljoonaa euroa tappiollinen. Esimerkiksi investointipankki Goldman Sachs pitää aamulla lähettämässään katsauksessa liiketuloksen romahdusta merkittävänä.

Uutistoimisto Reutersin ennakkokyselyssä analyytikot arvioivat liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä olleen alkuvuonna 303 miljoonaa euroa voitollinen.

Viime vuoden tammi–maaliskuussa liiketulos oli 239 miljoona euroa voitollinen, joten alkuvuoden tuloskehitystä voi pitää poikkeuksellisen huonona.

Toimitusjohtaja Rajeev Suri sanoo suoraan, että alkuvuosi oli heikko, mutta vakuuttaa vaikeuksien olevien tilapäisiä. On myös syytä ottaa huomioon, että ensimmäinen vuosineljännes on yleensä aina verkkolaitemarkkinoiden huonoin.

”Olemme luottavaisia, että heikkoon tulokseemme vaikuttaneet tekijät tulevat helpottumaan loppuvuoden kuluessa. Vaikka kokonaisriskit ovatkin hienoisesti kasvaneet, havaitsemme edelleen myönteistä kehitystä ja säilytämme koko vuotta koskevan ohjeistuksemme ennallaan”, sanoo toimitusjohtaja Suri osavuosikatsauksessa.

Tammi–maaliskuussa yhtiö ei pystynyt tulouttamaan 200 miljoonan euron liikevaihtoa 5g-myynnistä pääasiassa Pohjois-Amerikassa.

Nokian nettokassa ja lyhytaikaiset sijoitukset olivat maaliskuun lopussa 1,99 miljardia euroa. Viime vuoden maaliskuun lopussa ne olivat 4,18 miljardia euroa.

Nokia piti arvionsa tuloksensa kehittymisestä ennallaan, mitä voi pitää merkkinä vahvasta luottamuksesta tulevaan.

Lähiajan liiketoiminta on rakennettu pitkälti viidennen sukupolven (5g) matkapuhelintekniikan varaan. Siksi yhtiön kannalta on keskeistä, miten se menestyy teleoperaattoreiden 5g-verkkojen tarjouskilpailuissa.

”Odotamme liikevaihdon sekä liikevoittoprosentin paranevan merkittävästi vuoden edetessä. 5g-liikevaihtomme odotetaan kasvavan jyrkästi – erityisesti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla – 36 solmimamme kaupallisen 5g-sopimuksen ansiosta”, Suri arvioi.

Yhtiö arvioi, että kuluvan vuoden liikevoittoprosentti on 9–12. Alkuvuonna se oli –1,2. Kannattavuutta mittaava liikevoittoprosentti tarkoittaa liikevoiton osuutta liikevaihdosta.

Nokia piti ennallaan arvionsa liiketoiminnan kannattavuudesta. Saavuttaakseen sen yhtiön liikevoiton täytyisi kasvaa hyvin voimakkaasti seuraavilla vuosineljänneksillä.

Ilmeisesti myös kiinalaisen Huawein väitetyt tietoturvapuutteet ovat muuttaneet kilpailuasetelmaa markkinoilla Nokialle epäedulliseksi.

Nokia on jo pitkään korostanut, että se ei ole mukana aggressiivisessa hintakilpailussa kannattavuutensa kustannuksella. Väitettyjen tietoturvariskien takia osa teleoperaattoreista on päättänyt vaihtaa Huawein laitteita, mutta ne eivät ole ostaneet tilalle Nokian tuotteita ainakaan kovin paljon.

”Kilpailutilanne on kiristynyt hieman tietyissä asiakkuuksissa, kun eräät kilpailijat ovat omaksuneet aggressiivisemman lähestymistavan 5g:n käyttöönoton varhaisessa vaiheessa ja kun jotkut asiakkaat uudelleenarvioivat verkkotoimittajiensa toimintaa tietoturvariskien näkökulmasta”, Suri arvioi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    6. 6

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    7. 7

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    8. 8

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    9. 9

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    10. 10

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää