Talous

Kemissä iloitaan tehdasuutisesta, muuttoliikekin voi kääntyä: ”Kovin toivottu välipäätös kaupungillemme”

Joitain kemiläisiä mietityttää kuitenkin puun riittävyys. ”Minä olen vähän sitä mieltä, että se on siinä kinttaalla, riittääkö”, sanoo Olavi Ailinpieti.

Helsinki/Kemi

Metsäyhtiö Metsä Group kertoi perjantaina suunnittelevansa Kemiin miljardiluokan tehdasinvestointia.

Yhtiö aikoo korvata Kemin sellutehtaan kokonaan uudella tehtaalla, joka työllistäisi suoraan noin 250 henkeä. Uusi tehdas pystyisi tuottamaan puusta monenlaisia biotuotteita.

Tehtaan rakennusvaiheen työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan lähes 10 000 henkilötyövuotta, joista yli puolet olisi Kemissä.

Kemissä uutinen on otettu vastaan ilolla.

”Tämä oli kovin toivottu välipäätös meidän kaupungillemme ja seudullemme”, sanoo Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen.

Kyseessä ei ole vielä lopullinen investointi­päätös, vaan yhtiö kertoo käynnis­tävänsä hanke­suunnittelun. Lopullinen investointi­päätös tehdään arvion mukaan aikaisintaan kesällä 2020.

Nissinen sanoo tehtaan tulolla olevan suuria vaikutuksia sekä Kemiin että laajemminkin Pohjois-Suomeen. Alueen infrastruktuurissa on paljon investointitarpeita, jotta tiet ja rautatiet saadaan sellaiseen kuntoon, että tehdas saa tarvitsemansa raaka-aineen, Nissinen kertoo.


Hän haluaakin lähettää hallitusneuvotteluita käyvän eduskunnan suuntaan viestiä: ”Hereillä on oltava, että tuleviin ohjelmiin tulee tämän maan kilpailukyvyn kannalta hyviä asioita.”

Ilmoitus biotuotetehtaan hankesuunnittelun aloittamisesta otettiin myös nykyisellä tehtaalla vastaan hyvillä mielin.

”Tunnelma oli tehtaalla katossa, kun uutinen tuli. Kemin tehtaalle tämä on loistava asia”, sanoo tehtaanjohtaja Tomi Seppä.

Hankkeen koettiin olevan piristysruiske paitsi Kemille myös koko Meri-Lapille ja Lapille. Erityisesti iloittiin uusista työpaikoista.

”Ensimmäi­senä tuli mieleen, että nyt varmasti tulee työpaikkoja. Kyllä se on tänne meille hyvä asia – ja kyllä tätä on odotettu. Asuntoja ja palveluita uusille työntekijöille kyllä löytyy”, arvelee Tanja Pakarinen.

Henry Onquistin mukaan investointi tulee kumuloitumaan.

”Tämä on todella mahtava piristys­ruiske koko alueelle ja antaa uskoa tulevai­suuteen. Teollisuus ja työpaikat sekä Metsä-Botnialla [nykyinen Metsä Fibre] että Stora Ensolla ovat täällä vähentyneet niin paljon, mutta nyt tämän hankkeen mukanaan tuoma kaikki muu, infra ja muu investointi, jakautuu pitkälle ajalle tulevaisuuteen, ja uudet pysyvät työpaikat tuovat mukanaan taas uusia muita työpaikkoja ja lisää palveluja.”

Myös Veli-Pekka Rissanen odottaa miljardihankkeen tuovan perässään muita investointeja.

”Mielelläni otin päivän uutisen vastaan, ihan sydäntä lämmitti. Aina kun rahaa tulee tälle alueelle, niin alkavat muutkin investoida. Veikkaan, että lopullisen päätöksen jälkeen ei mene kuin kuukausi pari, niin tulee muitakin investointipäätöksiä. Esimerkiksi hotellihanke voisi lähteä liikkeelle.”

Puun riittävyys mietityttää Olavi Ailinpietiä.

”Nyt on semmoinen hanke, että ei ole ennen ollutkaan. Työtä tulee ihmisille, täällä on paljon työttömiä. Ainahan ne puhuu, että riittääkö puu. Minä olen vähän sitä mieltä, että se on siinä kinttaalla, riittääkö. Hanke voi olla varma mutta puun saanti ei. Ostavatko sitten Venäjältä, sieltähän saa. Olen ollut puunjalostusalalla, ja siellä on tuotu Venäjältä puuta kaiken aikaa.”


Tehtaan raken­tamisesta syntyvä melu ja ympäristö­haitat mietityt­tävät joitakuita.

”Eniten hirvittää, paljonko siitä rakentamisesta tulee meteliä meidän asuin­alueelle, kun asutaan siinä vieressä”, toteaa Sami Lehtola.

Kemin kaupungin työlli­syyteen ja asukas­määrään varsinkin tehtaan rakennus­vaiheen vaikutukset olisivat isoja. Muutto­liike Kemissä on ollut pitkään poispäin, joten uusia asuntoja ei välttämättä tarvitse rakentaa, Nissinen sanoo.

”Meillä on aika hyvä kyky ottaa vastaan tekijöitä olemassa olevaan kapasiteettiin niin palveluiden kuin asumisen osalta. Uusia avauksia mietimme tässä matkan varrella, kun hanke toivottavasti ensi vuoden puolella varmistuu.”

Nissinen arvelee uuden tehtaan poikivan alueelle myös pienempiä investointeja.

”Kyllähän nämä isommat hankkeet ovat toteutuessaan mahtavia katalyytteja.”

Toteutuessaan investoinnin koko olisi noin 1,5 miljardia euroa ja tehtaan vuosittainen sellukapasiteetti noin 1,5 miljoonaa tonnia. Uusi tehdas on kokoluokaltaan samassa sarjassa kuin Metsä Groupin Äänekosken-tehdas.

Äänekoski on Euroopan kaikkien aikojen suurin metsäteollisuusinvestointi. Tehdas käynnistyi vuonna 2017.

Oikaisu 26.4. kello 22.10: Jutussa oli aiemmin virheellisesti pääkuvana kuva tehtaan työntekijästä Marko Aallosta, mutta kuvatekstissä hänen kerrottiin olevan tehtaanjohtaja Tomi Seppä. Kuva on vaihdettu. Oikaisu 27.4. kello 9.27: Jutussa oli aiemmin virheellisesti kuva kemiläisestä Pekka Tiitisestä, mutta kuvatekstissä hänen kerrottiin olevan Olavi Ailinpietiä. Kuva on vaihdettu.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten outoon kritiikkiin: ”Joku aasi voi olla, joka ajattelee niin”

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      Tiivistävätkö nämä kuvat suomalaisuuden ytimen? ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”, sanoo edelliset Leijona-fanien torijuhlat ikuistanut HS:n kuvaaja Sami Kero

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    7. 7

      Suomalaisasukkaat katosivat Pietarista: Idänkaupan ammattilaiset pitävät nykyään perheen Suomessa ja käyvät junalla töissä Venäjällä

    8. 8

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    9. 9

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    10. 10

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    5. 5

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    11. Näytä lisää