Talous

Svea Ekonomi antoi väärää tietoa: Ei ollutkaan pyytänyt 83-vuotiaalta Krister Lindéniltä tulotietoja

HS ehti oikaista sunnuntaina ilmestyneen artikkelin tietoja Svea Ekonomin vaatimuksesta. ”Pyydän anteeksi”, toimitusjohtaja sanoo nyt.

Rahoitusyhtiö Svea Ekonomi antoi väärää tietoja sekä asiakkaalleen Krister Lindénille, 83 että HS:lle liittyen Lindéniltä evättyyn luottoon.

HS kertoi sunnuntaina tapauksesta, jossa Lindén oli halunnut maksaa verkkokaupasta tekemänsä rakennustarvikeostoksen laskulla. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska Svea Ekonomi ilmoitti, ettei hän ollut luottokelpoinen. Päätös johtui Lindénin iästä.


Lindén kanteli kohtelustaan tietosuojavaltuutetulle, joka katsoi helmikuussa antamassaan päätöksessä, ettei luottokelpoisuutta voi arvioida pelkän iän perusteella.

Lindén ihmetteli HS:n artikkelissa sitä, että Svea Ekonomi väitti Lindénille tänä keväänä lähettämässään kirjeessä, että häneltä olisi pyydetty luottopäätöksen tekemistä varten myös tulo- ja varallisuustietoja.

Lindénin mukaan tämä ei pitänyt paikkansa.

Svea Ekonomi väitti vielä sunnuntaina toista. Toimitusjohtaja Pasi Väre kertoi HS:lle sunnuntaina, että tulo- ja varallisuustietoja olisi pyydetty ja vakuutti, että yhtiöllä olisi näyttöä asiaa koskevista viesteistä.

Tällä perusteella HS teki artikkeliin oikaisun.

Maanantaina Väre kuitenkin myönsi, että yhtiö oli antanut väärää tietoa sekä Lindénille että HS:lle.

”Asia on niin, että mitään sellaista viestiä, jossa olisi kysytty tulo- ja varallisuustietoja ei ole meiltä lähetetty asiakkaalle. Meillä oli tästä sisäinen väärinkäsitys”, Väre sanoo.

Väre pahoittelee tapahtunutta.

”Pyydän anteeksi. Asiakas on ollut aivan oikealla asialla, ja me olemme vielä sotkeneet asioita antamalla hänelle väärää tietoa”, Väre sanoo.

Svea Ekonomi ostaa luottomallit Väreen mukaan alihankkijalta.

Jo vuosi sitten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta käsitteli Svea Ekonomin luottopäätösten perusteita. Iän lisäksi esimerkiksi hakijan asuinpaikka, äidinkieli ja sukupuoli vaikuttivat päätöksiin. Lautakunnan mukaan niiden käyttäminen oli käytännössä syrjintää.

Sekä tietosuojavaltuutettu että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta edellyttivät, että Svea Ekonomi muuttaa luottopäätöksen perusteita. Lautakunta tehosti päätöstä 100 000 euron uhkasakolla.

Svea Ekonomi on sittemmin poistanut syrjivät kriteerit luottopäätöksistä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    4. 4

      Syvähengittävän unirobotin pitäisi auttaa nukahtamaan: Testasimme, kokemus oli hämmentävä

    5. 5

      Republikaanit kommentoivat vihdoin Trumpin tuomittuja twiittejä: Trump ei voi olla rasisti, koska hänen liikenneministerinsä on syntynyt Kiinassa

    6. 6

      Suomen lapsikato on ennustettuakin rajumpaa: ”Kysymys on siitä, riittääkö lapsia kaikkiin päiväkoteihin”

      Tilaajille
    7. 7

      Koulun uusi julkisivu valmistui: nyt vantaalaiset keräävät adressia, jotta teos maalattaisiin piiloon

    8. 8

      James Bond ei ole häviämässä minnekään – Miksi 007:n sukupuolella on väliä?

    9. 9

      HS-analyysi: Trumpin rasistiseksi syytetty Twitter-hyökkäys neljää kongressi­edustajaa vastaan kertoo, millainen vaalikampanjasta on tulossa

    10. 10

      Italian poliisin pidättämiltä uusnatseilta löytyi ilmataisteluohjus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    2. 2

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    3. 3

      Koulun uusi julkisivu valmistui: nyt vantaalaiset keräävät adressia, jotta teos maalattaisiin piiloon

    4. 4

      Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

    5. 5

      Uuden James Bond -elokuvan agentti 007 on nainen – Myös termi ”Bond-tyttö” jätettiin historiaan

    6. 6

      Suomen lapsikato on ennustettuakin rajumpaa: ”Kysymys on siitä, riittääkö lapsia kaikkiin päiväkoteihin”

      Tilaajille
    7. 7

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    8. 8

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    9. 9

      Trump joutui ankarien rasismi­syytösten kohteeksi: kehotti kongressi­edustajia menemään ”takaisin sinne mistä tulivat”

    10. 10

      Ergonomisesti muotoillut terveyssandaalit ja varvassandaalit eivät ole fiksu valinta jaloille, sanoo fysioterapeutti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    5. 5

      Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään”

    6. 6

      Polttavat hyytelö­eläimet valtasivat Portugalin ja Espanjan rannat: Tutkijat ovat ymmällään, ja hengen­pelastajat pakkaavat ensiapu­laukkuun etikkaa

    7. 7

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    9. 9

      Vessaan luikkijoiden hallinta oli riistäytyä käsistä baarissa Kalliossa, sitten työntekijät keksivät pyytää maksun Jalluna

    10. 10

      Näkökulma: Ylikuormittuneita opiskelijoita kutsuttiin syöttöporsaiksi, mutta ehkä ensin olisi kannattanut vilkaista tilastoja

    11. Näytä lisää