Talous

Suomalaiset ovat paljon muita pohjois­maalaisia huolestuneempia taloudellisesta tilanteestaan

Danske Bankin mukaan huolen määrä näyttäisi riippuvan oman taloudellisen tilanteen tuntemisesta enemmän kuin siitä, onko rahaa paljon vai vähän.

Suomalaiset ovat selvästi huolestuneempia omasta taloudellisesta tilanteestaan kuin muiden Pohjoismaiden asukkaat, kertoo Danske Bankin teettämä kyselytutkimus. Muiden Pohjoismaiden asukkaista noin puolet kokee itsensä itsevarmaksi taloutensa suhteen, mutta Suomessa osuus on vain 24 prosenttia.

Tutkimuksessa kysytään muun muassa tuloihin, luottamukseen, varallisuuteen, tulevaisuuteen ja rahahuoliin liittyviä kysymyksiä.

Sen mukaan 27 prosenttia suomalaisista on huolissaan rahojensa riittävyydestä vähintään viikoittain. Vain viidennes ei ole huolestunut rahatilanteestaan juuri koskaan.

Neljäsosa suomalaisista kokee taloudellisen pärjäämisen suorastaan vaikeaksi. Heistä lähes puolet kertoo menojensa olevan jatkuvasti tuloja suuremmat.

Tutkimuksen mukaan rahahuolet liittyvät vahvasti siihen, ettei omaa taloudellista tilannetta tunneta.

”Yksi keskeinen havaintomme on, että omien raha-asioiden tunteminen on vahvasti sidoksissa siihen, kuinka varmoiksi tunnemme itsemme taloudellisesti. Olipa taloudellinen tilanteemme mikä hyvänsä, jos emme tiedä, millä tolalla asiat ovat, epävarmuus kaihertaa mieltä. Tärkeä ensiaskel kohti vahvempaa taloudellista mielenrauhaa on kannustaa suomalaisia entistä avoimempaan ja aktiivisempaan keskusteluun rahasta”, Danske Bankin maajohtaja Leena Vainiomäki sanoo.

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on tutkimuksen mukaan pysynyt suurin piirtein samalla tasolla kuin vuosi sitten. Muissa Pohjoismaissa mielenrauha on kasvanut, eniten Tanskassa.

Tutkimus löysi kaksi ryhmää, joita talousasiat painavat muita enemmän. Ruuhkavuosia elävät eli kolme-nelikymppiset ovat huolestuneempia taloudesta kuin suomalaiset keskimäärin.

”Tänä vuonna toteutetussa kyselyssä ruuhkavuosia elävien ohella myös eläkeikää lähestyvät, 55–64-vuotiaat korostuivat ryhmänä, jolla on heikompi luottamus omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Heistä jo suuri osa uskoo taloudellisen tilanteensa heikkenevän viiden vuoden kuluessa.”

Eniten suomalaiset kantavat huolta siitä, että heillä ei ole varaa odottamattomiin menoihin, eläke jää liian pieneksi tai että heillä ei ole varaa elää sellaista elämään kuin he haluaisivat.

Suomalaiset ovat nyt pessimistisempiä myös tulevaisuuden suhteen, sillä vuosi sitten yli puolet uskoi, että oma taloustilanne on viiden vuoden päästä parempi. Nyt näin uskoo vain kaksi viidesosaa.

Muutosta taloudellisesta mielenrauhassa kuvaa esimerkiksi kysymys, jossa kysyttiin, mihin suomalaiset käyttäisivät ylimääräiset sata euroa.

”Kaikista vastaajista vain reilu kymmenesosa lisäisi kulutustaan, jos heillä olisi ylimääräiset 100 euroa kuukaudessa käytettävissään. Tämä osuus on sama riippumatta iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, tuloista, työllisyystilanteesta tai muista taustatekijöistä. Säästämistä tukevat vaihtoehdot kasvattivat suosiotaan”, sanoo ekonomisti Jukka Alleqvist.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro Yhdys­valtain alahuoneen kuulemisessa Venäjän informaatio­sodasta: ”Saatamme saada kahden vuoden päästä selville, mitä juuri nyt on käynnissä”

    3. 3

      Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki, sanoo kaiken nähnyt kaupunkitutkija jäähyväishaastattelussaan

    4. 4

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    5. 5

      Netflix poisti rajun itsemurhakohtauksen suositusta nuortensarjastaan, lääketieteen asiantuntijat varoittivat seurauksista lapsille

    6. 6

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    7. 7

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Ay-liikkeellä läheiset suhteet ministerien esikuntiin

      Tilaajille
    8. 8

      Hurjat dinosaurukset saattoivat olla pulleitakin – uuden aallon paleotaiteilijat pohtivat, onko mielikuva hirmuliskoista oikea

      Tilaajille
    9. 9

      Keräilijä osti levyn lähes joka päivä, kuoleman jälkeen 16 000 levyn kokoelma arkistoitiin ja nyt vinyyleistä on julkaistu kirja

    10. 10

      Uudessa Leijonakuninkaassa elottomat digieläimet laulavat, ja se on karmivan outoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    2. 2

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    3. 3

      Päivystyksissä jonottaa ihmisiä, jotka pitäisi hoitaa aivan muualla – Hus-johtaja: Lääkäreitä ei saa enää edes rahalla

    4. 4

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    5. 5

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    6. 6

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    7. 7

      Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

    8. 8

      Netflix poisti rajun itsemurhakohtauksen suositusta nuortensarjastaan, lääketieteen asiantuntijat varoittivat seurauksista lapsille

    9. 9

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uudessa Leijonakuninkaassa elottomat digieläimet laulavat, ja se on karmivan outoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään”

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    11. Näytä lisää