Talous

Kova kasvu­vauhti johti yt-neuvotteluihin Pihlaja­linnassa: Jopa 380 työpaikkaa saattaa kadota

Yhtiö tavoittelee 14 miljoonan euron kustannussäätöjä.

Yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja Pihlajalinna aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joissa vähennetään jopa 380 henkilötyövuotta vuositasolla.

Neuvottelujen piirissä on noin 2 400 työntekijää.

Pihlajalinna tavoittelee 14 miljoonan euron suoria vuosittaisia kustannussäästöjä.

”Pihlajalinna on kasvanut voimakkaasti yritysjärjestelyillä, laajentunut valtakunnallisesti ja olemme tehneet uusia sopimuksia alkuvuonna. Siksi on tarkasteltava, mihin asiakasvirta kohdistuu näissä uusissa sopimuksissa, ja onko sellaisia alueita, joissa toiminta on vakiintunut tietylle tasolle, ja tulisiko kustannukset sopeuttaa siihen toiminnan tasoon”, toimitusjohtaja Joni Aaltonen sanoo.

Hän lisää, että Pihlajalinnalla on säästöjen myötä mahdollisuus panostaa jatkossa kannattavaan kasvuun.

”Esimerkiksi palveluiden kehittäminen vaatii taloudellisia panostuksia. Haluamme myös vahvistaa Pihlajalinnan yrityskulttuuria. Neuvottelutuloksen saamme valmiiksi elokuussa”, Aaltonen sanoo.

Neuvottelut eivät koske Pihlajalinnan ja sen yhdessä kuntien kanssa omistamien kuntayhtiöiden henkilöstöä eivätkä liikuntakeskusyhtiöiden henkilöstöä. Lisäksi yhteistoimintaneuvotteluiden ulkopuolelle jäävät yhteistoimintaneuvottelujen kohteena olevissa yhtiöissä kokonaan kliinisessä hoitotyössä työskentelevät lääkärit.

Yhtiön tiedotteessa Aaltonen kertoo, että yhtiö arvioi neuvotteluissa toiminnan tehostamista ja johtamisjärjestelmän selkeyttämistä, yleistä kulujen hallintaa ja henkilöstön käyttöä joustavammin eri toimipisteiden välillä. Lisäksi yhtiö harkitsee päällekkäisten toimintojen karsimista ja tehtävien yhdistämistä.

Pihlajalinnalla oli vuoden 2018 lopussa henkilöstöä 5850, ja yrityksen liikevaihto oli lähes 490 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi samana vuona 15 prosenttia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki, sanoo kaiken nähnyt kaupunkitutkija jäähyväishaastattelussaan

    3. 3

      Edustajainhuone tuomitsi Trumpin twiitit rasistisina, demokraattiedustaja käynnisti virkasyytemenettelyn presidenttiä vastaan

    4. 4

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro Yhdys­valtain alahuoneen kuulemisessa Venäjän informaatio­sodasta: ”Saatamme saada kahden vuoden päästä selville, mitä juuri nyt on käynnissä”

    5. 5

      Alkoholin kaloreihin liittyy mysteeri: Suurkuluttaja saattaa jopa laihtua, mutta satunnaiskäyttäjä lihoo helposti

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Suomen Waffen-SS-pataljoonan historian kaivelu pitäisi jo lopettaa

    8. 8

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Ay-liikkeellä läheiset suhteet ministerien esikuntiin

      Tilaajille
    9. 9

      Ihmisten Sompasaareen hylkäämistä romulaivoista on kertynyt Helsingin kaupungille mittava siivouslasku: nyt saaren rannat ovat melkein tyhjät

    10. 10

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    3. 3

      Päivystyksissä jonottaa ihmisiä, jotka pitäisi hoitaa aivan muualla – Hus-johtaja: Lääkäreitä ei saa enää edes rahalla

    4. 4

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    5. 5

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    6. 6

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    7. 7

      Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

    8. 8

      Netflix poisti rajun itsemurhakohtauksen suositusta nuortensarjastaan, lääketieteen asiantuntijat varoittivat seurauksista lapsille

    9. 9

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uudessa Leijonakuninkaassa elottomat digieläimet laulavat, ja se on karmivan outoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    8. 8

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    9. 9

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    10. 10

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    11. Näytä lisää