Talous

Pörssiin on tunkua Yhdysvalloissa, kun pääoma­sijoittajat yrittävät rahastaa miljardi­omistuksensa hyvän sään aikana: ”Täysin erkaantunut reaalimaailmasta”

Torstaina listautuu viestipalveluyhtiö Slack. Sijoittamisen ammattilaiset pitävät hintoja hyvin korkeina.

Nyt vedellään todennäköisesti kymmenen vuotta jatkuneen maailmantalouden nousukauden viimeisiä henkosia.

Aavistus lopusta näkyy muun muassa siinä, että Yhdysvalloissa on tunkua pörssiin. Tänä vuonna listautuvat kymmenet erityisesti uutta alustataloutta edustavat startup-yritykset.

Pörssiin niitä ajavat yrityksiin miljardeja dollareita sijoittaneet pääomasijoittajat, joilla on kiire rahastaa omistuksensa hyvän sään aikana.

Torstaina vuorossa on yrityksille viesti- ja ryhmätyöalustaa myyvä Slack, jota käytetään monessa suomalaisessakin yrityksessä. Keväällä ovat listautuneet suomalaisten tuntemista yrityksistä muun muassa kuvanjakopalvelu Pinterest sekä kyytipalveluyritykset Lyft ja Uber.



Sijoitusalan ammattilaiset ovat kuitenkin varovaisia. Näitä yrityksiä ja kymmeniä muita listautujia yhdistää nimittäin pari yksityiskohtaa, jotka herättävät huolta.

Yritykset ovat tehneet koko olemassaolonsa ajan tappiota. Ne ovat polttaneet joissain tapauksissa useita miljardeja dollareita sijoittajien rahaa, ja nyt niistä pyydetään sijoittajilta aivan mieletöntä hintaa.

”Olin muutama viikko sitten sijoittajatapaamisessa Espanjassa, ja siellä meille tarjottiin Slackin osakkeita arvostuksella 18,2 kertaa seuraavan vuoden ennustettu liikevaihto. Se on jo täysin erkaantunut reaalimaailmasta”, sanoo startup-sijoittaja Kim Väisänen.

Pörssilistauksessa hinnan odotetaan muodostuvan noin 17 miljardiksi dollariksi eli noin 15 miljardiksi euroksi. Sillä hinnalla Slackin osakkeilla on käyty sijoittajien välillä kauppaa ennen osakeantia esimerkiksi CNBC-uutissivuston tietojen mukaan.

Väisäsen mielestä pääomasijoittajat ja muut vanhat omistajat yrittävät näissä osakeanneissa rahastaa sen, mitä irti saavat. Hän muistuttaa, että erityisesti loppuvaiheessa rahoittajiksi tulleilla pääomasijoittajilla on usein ehtoja, jotka takaavat heille tietyn tuoton, ja se näkyy hinnoittelussa.

”Olisin hyvin varovainen lähtemään sijoittamaan näihin ennen antia. Voi hyvin olla, että näissä tavallinen kansa joutuu pääomasijoittajien tuottojen maksajaksi, jos he uskovat annettuja lupauksia”, Väisänen sanoo.


Moni uskoo. Kyytifirma Lyft meni sijoittajille kaupaksi maaliskuun lopussa 24 miljardin dollarin eli 21 miljardin euron hintaan, kyytiyritys Uberista maksettiin toukokuussa 82 miljardia dollaria eli 72 miljardia euroa, ja Pinterest listautui huhtikuussa 12 miljardin dollarin eli noin 11 miljardin euron arvostuksella.

Näitä hintoja voi verrata siihen, että Helsingin pörssin suurimpien yritysten joukossa Nordean markkina-arvo on noin 30 miljardia euroa ja hissiyhtiö Koneen noin 20 miljardia euroa. Ne tekevät kuitenkin miljardiluokan tulosta omistajilleen tasaiseen tahtiin.

Mikään näistä nimekkäistä listautujista ei ole tehnyt voittoa koko olemassaoloaikanaan. Sama koskee suurinta osaa tämän vuoden kaikista pörssitulokkaista Yhdysvalloissa.

Kovaa kasvua hakeville aloitteleville yrityksille tappiollisuus ei sinänsä ole harvinaista. Myös Facebook oli listautuessaan tappiollinen, mutta ennen pitkää tuloksen pitäisi tietysti kääntyä voitolle.

Niin sanotun alustatalouden yritysten strategia perustuu yleensä siihen, että ensimmäiset vuodet käyttäjämäärää kasvatetaan kuluja säästämättä mahdollisimman nopeasti. Ala on osoittanut, että suurimman asemaan pääsevä näyttää vahvistavan asemiaan helposti entisestään.

Kun hallitseva asema on saavutettu, sillä voidaan alkaa rahastaa vaikkapa mainosten tai mahdollisesti käyttäjämaksujen muodossa.

Esimerkkiä ovat näyttäneet Google ja Facebook. Ne ovat saavuttaneet omilla alueillaan aseman, jota kilpailijoiden on hyvin vaikea haastaa. Vuonna 2012 Facebook listautui 38 dollarin osakekurssilla, mutta nyt osake maksaa yli 190 dollaria eli 170 euroa.

Onko uusilla tulokkailla enää mahdollisuutta päästä vastaavaan asemaan?

Ainakin kyytipalveluissa se näyttää vaikealta. Jopa Suomen mitättömän kokoisilla taksimarkkinoilla toimii iso joukko yrityksiä. Uberin tai Lyftin toimintamalli on suhteellisen helppo kopioida, ja markkinoille tulon kynnys on melko matala.

Microsoft on tuonut Slackin kaltaisen oman tuotteen tarjolle yritysasiakkailleen. Microsoftilla on suora asiakassuhde suureen osaan länsimaiden yrityksistä, mikä antaa sille ison kilpailuedun myynnissä.

Onko Slack niin ylivoimaisen hyvä, että se pystyy pitämään pintansa tällaisia kilpailijoita vastaan? Sitä ei tiedä kukaan. Toistaiseksi yhtiöllä on noin 600 000 organisaatioasiakasta, joista kuitenkin vain 88 000 maksaa palvelusta.

Yrityksen listautumisesitteessä tulevaisuuden tuottonäkymiä ei mitenkään hehkuteta.

”Olemme tuottaneet merkittäviä tappioita jokaisena perustamisen jälkeisenä vuotena. Odotamme tappioiden jatkuvan ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa, emmekä välttämättä saavuta kannattavuutta tulevaisuudessa”, esitteessä kirjoitetaan.


Vaasan yliopiston rahoituksen professori Timo Rothovius sanoo, että tappiollisten startup-yritysten tapauksessa onkin olennaista analysoida, mikä on tappioiden syy: johtuvatko ne voimakkaan kasvun vaatimista markkinointikustannuksista ja muista kasvupanoksista, vai onko perusliiketoimintakin tappiollista?

Jos perusliiketoiminta on tervettä, voi ajatella, että kasvun myötä toiminta muuttuu kannattavaksi, kun markkinointikulujen ja kiinteiden kustannusten suhteellinen osuus pienenee.

Sijoituskohteina Rothovius suhtautuu tulokkaisiin hyvin varovaisesti.

”Näitä yrityksiä on valtavasti, ja niistä on hyvin vaikea sanoa, mistä tulee menestyjä ja mistä ei. Varmaan olisi aikoinaan pitänyt sijoittaa Alphabetiin [Google] tai Facebookiin, mutta niidenkin kohdalla ansaintalogiikan arvioiminen etukäteen oli vaikeaa.”

Osakesijoittajakin voisi suhtautua startup-yrityksiin samalla tavalla kuin suurella riskillä sijoittavat pääomasijoittajat. Ne sijoittajat moniin yrityksiin, eikä ajatuskaan ole, että kaikki menestyvät. Yksi tai kaksi menestyjää tuottaa sitten voittoja muidenkin tappioiden edestä.

”Näiden yritysten hinnoittelu on kuitenkin pörssiin tuotaessa jo niin korkealla, että vaikka yksi sijoituskohteista menestyisi, siitä on todella vaikea saada tuottoa koko salkulle”, Rothovius sanoo.

Hänkin muistuttaa, että pääomasijoittajat ovat menneet mukaan yrityksiin paljon varhaisemmassa vaiheessa ja saaneet osuuksia edullisesti. Ne saavat listautumisvaiheessa isot tuotot, ja muille se voi olla jo vaikeampaa.

Kaikki yritykset eivät hae listautumisissa uutta pääomaa lainkaan. Esimerkiksi Slackin listautumiseen ei liity ollenkaan osakeantia, vaan ainoastaan nykyisten omistajien osakkeet tulevat pörssiin kaupan.

Kim Väisäsen mukaan moni ammattisijoittaja kiertää jo kaukaa Piilaakson menestyjät.

”Kun olen tavannut kansainvälisiä sijoittajia, monet ovat sanoneet, että he eivät sijoita enää Yhdysvaltain länsirannikolle lainkaan.”

Oikaisu kello 8.40: Microsoft on jo tuonut oman Slackia vastaavan tuotteensa tarjolle, eikä ole vasta tuomassa sitä niin kuin tekstissä aiemmin sanottiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    7. 7

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    8. 8

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    9. 9

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    10. 10

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää