Lihan kulutus on kääntynyt Ruotsissa laskuun - Talous | HS.fi

Lihan kulutus on kääntynyt Ruotsissa laskuun

Suomessa kasvu on jatkunut, mutta määrät jäävät Ruotsia pienemmiksi.

Kulutuksen vähentyminen iskee Ruotsissa erityisesti tuontilihaan.

8.7.2019 12:46

Ruotsalaiset ovat parin viime vuoden aikana alkaneet vähentää lihan syömistä.

Kulutuksen huippuvuosi oli 2016, jolloin lihaa kului 87,7 kiloa henkilöä kohti, kertoo Ruotsin maatalousvirasto. Viime vuonna lihaa kulutettiin 83,5 kiloa.

Artikkeliin liittyviä aiheita