Talous

Nuorisosäätiön vanhan johdon miljoona­tappioille uusia maksajia: nyt kärsivät kiinteistö­rahaston suur­sijoittajat ja varakkaat yksityis­henkilöt

Säätiön ongelmat leviävät sivullisille. Vuosi sitten kävi ilmi, että Nuorisosäätiön sotkuista kärsivät nuoret vuokralaiset.

Tuhansia nuoria asuttavan Nuorisosäätiön vanhan johdon tappiollisille liiketoimille on ilmaantunut uusia maksajia. He ovat suursijoittajia ja varakkaita yksityishenkilöitä, jotka ovat ostaneet Nuorisosäätiöön kytköksissä olevaa Fim-tonttirahastoa tai sen syöttörahastoa Fim Tontti Holding -rahastoa.

Fimin tonttirahastoon ovat sijoittaneet miljooniaan eläkesäätiö, osuuskauppa ja työttömyysrahasto. Sen syöttörahastoon taas on tehnyt sijoituksia noin 150 yhtiötä tai varakasta yksityishenkilöä.

Sijoittajat kärsivät, kun Nuorisosäätiön omistama kiinteistöosakeyhtiö kaatui kesällä konkurssiin. Siksi kiinteistöosakeyhtiö ei enää maksa puolen miljoonan euron vuosivuokraa Fimin tonttirahastolle.

Vaikka kyse on melko pienestä yksityiskohdasta Nuorisosäätiön tai Fimin asiakkaiden taloudessa, se kertoo Nuorisosäätiön ongelmien leviämisestä täysin sivullisten kontolle.

Aiemmat sivulliset kärsijät tulivat ilmi vuosi sitten kesällä. Tuolloin kävi ilmi, että Nuorisosäätiön entisen johdon tappiolliset kaupat näkyvät nuorten asukkaiden arjessa.

Nuorisosäätiö joutui myymään asuintalojaan, ja esimerkiksi Helsingin Sörnäisissä uusi omistaja korotti nuorten vuokraa heti 15 prosenttia.

Maksuvaikeuksiin ajautunut Nuorisosäätiö ilmoitti tuolloin myyvänsä osan omaisuudestaan, muun muassa seitsemän asuintaloa ja tonttivarallisuutta. Säätiö ajautui tuolloin lähelle konkurssia, kun sen rahat loppuivat entisen johdon tekemien epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten vuoksi.

Poliisi epäilee Nuorisosäätiön keskustataustaista entistä johtoa jopa kymmenien miljoonien eurojen hävittämisestä.

”Rahat loppuivat, ja Nuorisosäätiö on ollut niin sanotussa saneerausmenettelyssä 4. huhtikuuta lähtien”, sanoo Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine.


Yrityssaneeraus on tuomioistuimen hyväksymä toimenpide, joka on usein konkurssin vaihtoehto. Sen aikana johto neuvottelee uudelleen velkoja ja yrittää leikata niitä, jotta velallisen, kuten Nuorisosäätiön, toiminta voi jatkua.

Nuorisosäätiön uusi johto pyrkii pelastamaan säätiön muun muassa säätiön näkökulmasta ylihintaisten maanvuokrasopimusten purkamisella.

Yksi keino on hakea konkurssiin Nuorisosäätiön omistamia kiinteistöosakeyhtiöitä, jotka maksavat säätiön näkökulmasta ylihintaista vuokraa tontista sen omistajalle.

Yksi konkurssiin menneistä kiinteistöosakeyhtiöistä on Lauttasaaressa kahdessa osoitteessa sijaitseva kiinteistöosakeyhtiö Itälahdenkadun Tähti. Kiinteistöosakeyhtiö omistaa rakennukset osoitteissa Heikkiläntie 8 sekä Wavulinintie 4 ja 6, joiden tonteista kiinteistöosakeyhtiö eli käytännössä Nuorisosäätiö on luvannut maksaa vuokraa yli puoli miljoonaa euroa vuodessa.


Lauttasaaren tontit omistaa Fim-tonttirahasto I, johon ovat sijoittaneet Kemiran eläkesäätiö Neliapila (5 miljoonaa euroa), Kymen seudun osuuskauppa (15 miljoonaa euroa) ja Yleinen työttömyyskassa (miljoona euroa). Suurin sijoitus on Fimin omalla Tontti Holding I:llä (39 miljoonaa euroa), jonka vastuunalainen yhtiömies on Fim Kiinteistö.

”Tonttien ostajat eli sijoittajat eivät ottaneet huomioon konkurssiriskiä, kun he tekivät omasta näkökulmastaan houkuttelevia maanvuokrasopimuksia Nuorisosäätiön vanhan johdon kanssa. Alun perin vuokrasopimus tehtiin 50 vuodeksi”, Laine sanoo.

Hän arvioi, että Fimin tonttirahastoon sijoittaneet voivat kärsiä miljoonien eurojen tappiot.

Kun Nuorisosäätiön omistama kiinteistöosakeyhtiö menee konkurssiin, se ei enää maksa vuokraa tontin omistajalle. Kärsijänä on siis Fim-tonttirahasto eli siihen sijoittaneet. Laine kertoo, että Nuorisosäätiö tarjosi vuokrasopimusta myös Fimille mutta kiinnostusta ei ollut.

Jos Fim-tonttirahaston sijoittajat kärsivät, kuka voittaa?

Laineen mukaan kiinteistöosakeyhtiöiden konkursseissa voittajia ovat säätiön edunsaajat eli nuoret, sillä vastuiden vähentyessä Nuorisosäätiön varoja voidaan taas suunnata nuorten hyväksi.

”Tavoite on, että säätiö voi saneerauksen jälkeen keskittyä ainoastaan nuorten sosiaaliseen työhön ja asuntojen kohtuuhintaiseen vuokraamiseen.”

Nuorisosäätiön saneerausmenettely on ollut niin työläs, että säätiön varoja, velkoja ja muita sitoumuksia kaivamaan on tarvittu kaksi selvittäjää.

”Historia on niin monimutkainen, että yksi selvittäjä ei kykenisi käsittelemään kaikkia asioita.”

Nuorisosäätiön omistuksista konkurssiin on hakeutunut myös kaksi Espoon Suurpellossa Henttaalla sijaitsevaa kiinteistöosakeyhtiötä. Niiden vuokraamien rakentamattomien tonttien omistajia ovat Sampo-konserni ja sen läheisyritys Kaleva, jotka eivät enää saa luvattuja vuokria Nuorisosäätiön kiinteistöyhtiöltä.

”Näissä konkurssipesissä suurin velkoja on Nuorisosäätiö itse. Saatavamme pesistä on yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Lauttasaaressa saatavamme konkurssipesältä on puolisen miljoonaa euroa”, Laine selvittää mutkikasta kuviota.

Yksi mahdollisuus on, että Nuorisosäätiö saa vanhat sopimukset peruttua.

”Tällöin alkuperäiset maanvuokrasopimukset todetaan lainvastaisiksi ja perutaan ja rahat palautetaan Nuorisosäätiöön.”

Fim Kiinteistön toimitusjohtaja Petri Jokinen myöntää, että tilanteella on vaikutus ”lyhytaikaiseen kassavirtatuottoon”.

”Rahaston sijoittajille jakamaan tuottoon tulee pieni miinus. Mutta nämä [kiinteistöt] vuokrataan uudelleen vielä tämän vuoden aikana, joten vaikutus jäänee lyhytaikaiseksi.”

Hän muistuttaa, että Nuorisosäätiö on taannut vuokranmaksun kiinteistöosakeyhtiön puolesta.

”Alun perin koko vuokrasopimuksen vakuutena oli [kiinteistöyhtiön] omistajan eli Nuorisosäätiön takaus. Jos tytär menee nurin, emoyhtiö on vastuussa sitoumuksista.”

Toisaalta Nuorisosäätiökin on hakeutunut yrityssaneeraukseen eikä se Jokisen mukaan ole maksanut vuokriaan Fimin rahastolle.

”Luultavasti me kehitämme tämän kohteen loppuun uusien kumppanien kanssa. Meillähän on arvokkaat maa-alueet Lauttasaaressa.”

Tästä on kyse

Poliisi epäilee kymmenien miljoonien väärinkäytöstä


 Keskustataustaisen Nuorisosäätiön varallisuutta on poliisin epäilyjen mukaan kiertänyt Nuorisosäätiön entiselle johdolle ja heidän liikekumppaneilleen.

 Tutkinnan mukaan tämä on tapahtunut säätiölle epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten avulla.

 Säätiön entisen johdon tekemien epäedullisten kauppojen loppusumma saattaa paisua kymmeniin miljooniin euroihin.

 Pääepäiltyinä ovat nuorisosäätiön edellinen toimitusjohtaja Aki Haaro ja hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen. Haaro on kiistänyt hyötyneensä Nuorisosäätiön omaisuudesta. Kumpikaan ei keskiviikkona vastannut HS:n soittopyyntöön.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    6. 6

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    7. 7

      Nopeiden junayhteyksien rakentaminen lähivuosina ei ole realismia, sanoo liikenneministeri Sanna Marin

    8. 8

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    9. 9

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    10. 10

      Susanna Saapunki juoksee kesät jopa 20 kilometrin matkoja Italian Alpeilla ja on hämmästyttänyt paikalliset kestävyydellään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    4. 4

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää