Talous

Japanilainen Softbank perustaa toisenkin sadan miljardin dollarin sijoitusrahaston – mukana muun muassa Apple ja Microsoft

”Tekoälyn vallankumousta kiihdyttävä” rahasto tulee sijoittamaan teknologian johtaviin kasvuyrityksiin, japanilaisyhtiö kertoo.

Japanilainen Softbank aikoo perustaa uuden jättimäisen sijoitusrahaston yhdessä muun muassa Applen ja Microsoftin kanssa, japanilaisyhtiö kertoi perjantaina.

Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja Reuters.

Sijoitusrahaston kooksi kerrotaan 108 miljardia dollaria eli noin 97 miljardia euroa, mistä Softbankin osuus on 38 miljardia dollaria.

Loput varat tulevat muun muassa Applelta, Microsoftilta, elektroniikkavalmistaja Foxconnilta, brittiläiseltä Standard Chartered -pankilta, japanilaisilta pankeilta sekä Kazakstanin kansalliselta pankilta.

Rahaston tarkoitus on kiihdyttää tekoälyn vallankumousta, Softbank kertoo.

”Rahasto tulee helpottamaan tekoälyn vallankumouksen kiihtymistä sijoittamalla teknologian johtaviin kasvuyrityksiin”, yhtiö sanoo AFP:n mukaan tiedotteessaan.

Softbank on aikaisemmin perustanut Vision Fund -rahaston, joka on sijoittanut muun muassa kuljetuspalvelu Uberiin.

Ensimmäinen noin sadan miljardin dollarin suuruinen Vision Fund perustettiin noin kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen rahaston varoista yli puolet tulivat Reutersin mukaan Saudi-Arabista sekä Abu Dhabista.

Nyt julkistetun rahaston osalta Saudi-Arabiaa ei ole mainittu sijoittajien joukossa, mutta aikaisempien tietojen perusteella asiasta neuvotellaan, AFP kertoo.

Suomessa japanilainen Softbank tunnetaan peliyhtiö Supercellin entisenä pääomistajana. Yhtiö myi osuutensa Supercellistä kesällä 2016.

Softbankin perustaja ja toimitusjohtaja Masayoshi Son on Forbesin mukaan Japanin rikkain ihminen. Huhtikuussa kerrottiin Sonin menettäneen bitcoin-kaupoissa noin 116 miljoonaa dollaria.

Oikaisu 26.7.2019 klo 13.00: Masayoshi Son on Japanin rikkain ihminen, ei maailman rikkain kuten jutussa aikaisemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    4. 4

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    5. 5

      Reuters: Boeingin lentäjät viestittelivät MCAS-järjestelmän ongelmista jo vuonna 2016

    6. 6

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    7. 7

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

    9. 9

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    10. 10

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    3. 3

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    8. 8

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Nettivideon jakaneelta pojalta rahaa vaatinut konstaapeli sai potkut Helsingin poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää