Talous

Etlan uusi tutkimus: Kiky voi lisätä työllisyyttä kymmenillätuhansilla – SAK: ”Suomen kasvu ei voi olla ilmaisen työn varassa”

Noin 40 prosenttia työpaikkojen lisäyksestä selittyy työajan pidentämisellä ja loput sosiaalivakuutusmaksujen ja verotuksen alentamisella.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan kilpailukykysopimus (kiky) lisää työllisyyttä noin 20 000–42 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä.

Työllisyysvaikutuksen suuri haitari johtuu Etlan mukaan erilaisista laskentamalleista, joilla työvoimakustannusten vaikutusta työllisyyteen voidaan arvioida.

Etlan tutkimusjohtajan Antti Kauhasen mukaan suurempaan lukuun päädytään esimerkiksi valtiovarainministeriön käyttämällä mallilla. Pienempi luku vastaa Kauhasen mukaan yleisemmin käytettyä laskentamallia.

Laskelmat ovat peräisin Etlan maanantaina julkaisemasta raportista, jonka olivat tilanneet Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus.

Kiky tuli voimaan 2016. Se pidensi työntekijöiden vuosittaista työaikaa keskimäärin 24 tunnilla ilman, että palkka olisi noussut.

Etlan mukaan työajan pidennyksen osuus työllisyyden parantumisesta oli noin 40 prosenttia, loput kikyn työllisyysvaikutuksista selittyvät sosiaaliturvamaksujen ja verotuksen keventämisellä.

”Pelkän työajan pidennyksen voidaan odottaa lisäävän työllisyyttä siis noin 8 000‒16 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä”, Kauhanen sanoo.

Etlan laskelman mukaan kiky-sopimuksen aiheuttamasta työllisyyden kasvusta olisi tähän mennessä toteutunut enintään vajaat 30 000 työpaikkaa.

Kiky-sopimus on kasvattanut Etlan mukaan myös Suomen bruttokansantuotetta tähän mennessä vajaat puoli prosenttia verrattuna siihen, ettei kikyä olisi tehty. Heti sopimuksen jälkeen vaikutus oli tosin negatiivinen, koska sopimus heikensi kuluttajien ostovoimaa.

Syksyllä alkavissa työehtosopimusneuvotteluissa kikyn ennakoidaan nousevan isoksi kiistakysymykseksi.

Työnantajat haluavat työajan pidennyksen jatkuvan. Viimeksi asian linjasi Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle HS:n haastattelussa lauantaina.

Kikystä sovittiin aikanaan keskitetysti hallituksen kätilöimissä neuvotteluissa. Työnantajapuolellakaan ei silti haikailla keskitettyä sopimista uudesta kikystä, vaan samaan tavoitteeseen halutaan päästä liittokohtaisissa neuvotteluissa ja paikallisesti sopimalla.

Palkansaajapuolella pysyvään työajan pidennykseen ainakaan ilman vastaavaa palkankorotusta ei ole aikomustakaan suostua.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi tiedotteessa maanantaina, ettei Suomen talouskasvu voi olla ilmaisen työn varassa.

”Taloustilanne on parantunut, eikä Suomen kasvu voi olla pidemmän päälle ilmaisen työn varassa. SAK:n hallituksen jäsenet tuovat kentältä vahvaa viestiä, että kiky-sopimuksen mukana tulleet lisätunnit ilman palkkaa koetaan erittäin epäreiluiksi”, Eloranta sanoi.

Hänen mukaansa työllisyyden parantamista ei pidä tavoitella hinnalla millä hyvänsä.

”Kukaan ei halua Suomeen työssä käyvää köyhälistöä. Työllä on tultava toimeen ja sosiaaliturvan oltava kohtuullinen”, Eloranta muistuttaa.

Myös Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto toivoisi työnantajajärjestöjen keskittyvän muihin asioihin kuin kikyn jatkon ajamiseen.

”Kiky sovittiin tiettynä aikana tiettyjen tarkoitusten saavuttamiseksi. Nyt palkattomalle lisätyölle ei ole enää olemassa perustetta. Palkattomalla talkootyöllä ei ratkaista Suomen teollisuuden kohtaloa tai tulevaisuutta”, Aalto sanoo.

SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan mukaan Etlan raportti liioittelee jossain määrin työajan pidennyksen vaikutusta työllisyyteen, koska taustaoletuksissa on virhe.

”Tutkijat tukeutuvat työajan pidennyksen osalta valtiovarainministeriön vuonna 2016 tekemään pika-arvioon, jonka mukaan kaikkien palkansaajien työaika pitenisi kikyn myötä 24 tuntia. Se ei lopulta toteutunut, vaan jotkut alat kuten rakennusala jäivät sopimuksen ulkopuolelle, eivätkä kaikki alat ole työehtosopimusten piirissä ollenkaan.”

Kaukorannan mukaan kaikista palkansaajista 81 prosenttia oli mukana kikyssä.

”Kun tämä otetaan huomioon, työajan pidennyksen vaikutus työllisyyteen olisi ehkä haarukassa 6 000–12 000 työpaikkaa. Siinä on selvä ero raportin arvioon 8 000–16 000:sta työpaikasta, mutta ei se silti raportin antamaa suurta kuvaa muuta”, Kaukoranta sanoo.

Hänen mielestään kilpailukyky muodostuu kuitenkin niin monesta tekijästä, ettei työajan merkitystä kannattaisi keskustelussa liikaa korostaa.

Etla selvitti tutkimuksessaan myös työaikaa Suomessa ja muissa EU-maissa. Sen mukaan keskimääräinen viikkotyöaika Suomessa jää kikyn jälkeenkin vajaan tunnin EU-maiden keskiarvoa lyhyemmäksi.

Sekä kokopäiväisten että osa-aikaisten työviikot jäävät eurooppalaisessa vertailussa lyhyiksi.

Työaikavertailussa on käytetty Eurostatin tuoreinta työvoimatutkimusta.

”Tehty viikkotyöaika on relevantti kilpailukyvyn näkökulmasta. Se vaikuttaa siihen, miten työpaikat globaalisti sijoittuvat”, Etlan Kauhanen sanoo.

Miten sitten työajan pidentäminen, kuten kikysopimus parantaa työllisyyttä? Eikö ole päin vastoin niin, että kun työaikaa pidennetään, työtä riittää entistä harvemmalle?

Kikyn tapauksessa pidennys tehtiin korottamatta palkkoja vastaavasti, mikä alensi yksikkötyökustannusta.

Etlan mukaan kiky ja samoihin aikoihin solmitut hyvin vähän palkkoja korottaneet työehtosopimukset paransivat Suomessa tehdyn työn kustannuskilpailukykyä merkittävästi.

Kiky siis teki työntekijöiden palkkaamisesta entistä kannattavampaa, ja saattoi Kauhasen mukaan vaikuttaa jopa kansainvälisten yritysten päätöksiin tuotannon sijoittumisesta.

Kauhasen mukaan usein ajatellaan, että työajan lyhentäminen puolestaan jakaisi työtä useammille eli parantaisi työllisyyttä.

”Empiirinen näyttö ei tue ajatusta. Edes Kanadassa, jossa työaikaa lyhennettiin niin, että tuntiansiot pysyivät ennallaan eli säännöllinen kuukausiansio laski, työajan lyhentäminen ei kasvattanut työllisyyttä”, Kauhanen sanoi.

Oikaisu kello 11.30: Kiky kasvattaa työllisyyttä Etlan laskelmien mukaan 20 000–42 000:lla eikä 8 000-16 000:lla niin kuin artikkelissa ensin luki.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lisää vettä ryöppyää Helsingin taivaalta, suora lähetys keskustasta käynnissä

    2. 2

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    3. 3

      Maailman keuhkot puskevat nyt ilmaan hiiltä: Amazonilla riehuu valtavia metsä­paloja, joiden sytyttämisestä on todennäköisesti maksettu rahaa

    4. 4

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    5. 5

      Nainen lähti Alepasta, hyppäsi autoon ja törmäili pitkin Paloheinää – Kuvat näyttävät, millaista tuhoa epäilty rattijuoppo sai aikaan

    6. 6

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    7. 7

      Poliitikot vaativat brasilialaista lihaa pois kauppojen hyllyiltä – näin kauppaketjut vastaavat

    8. 8

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    9. 9

      Peliyhtiö Remedyn johto myi isoja osake­määriä ennen uuden pelin julkaisua – ”Ymmärrän, että voi syntyä kysymyksiä”

    10. 10

      Yhdysvaltain republikaanien merkittävä miljardööri­tukija David Koch on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rautatieasemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­liikenne pysäytetty keskustassa

    2. 2

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    3. 3

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    4. 4

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    5. 5

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    6. 6

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    7. 7

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    8. 8

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    9. 9

      Yhden sijoitustuotteen hinta nousee kohisten, ja se piirtää isomman kuvan talouden tilasta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    11. Näytä lisää