Talous

Synkät ennustukset toteutuivat: Saksan talous supistui

Vientivetoisen Saksan talous on kärsinyt maailmantalouden epävarmuudesta.

Saksan talous supistui huhti–kesäkuussa alustavien tilastotietojen perusteella. Tammi–maaliskuuhun verrattuna bruttokansantuote pieneni 0,1 prosenttia, Saksan liittovaltion tilastotoimisto kertoo.

Saksan talouden sakkaamista oli jo ennakoitu, sillä useat ennusteet odottivat juuri 0,1 prosentin negatiivista kehitystä. Jos Saksan talous supistuu myös seuraavalla vuosineljänneksellä, maan katsotaan vajonneen taantumaan.

Positiivinen uutinen kuitenkin oli, että tammi–maaliskuun alustavat arviot 0,4 prosentin talouskasvusta tarkentuivat nyt samaan lukuun. Saksan talous kasvoi myös vuoden takaiseen vuosineljännekseen verrattuna 0,4 prosenttia.

Vientivetoisen Saksan talousongelmien taustalla on maailmantalouden epävarmuus.

Erityisesti Saksan vientivetoinen teollisuus on kärsinyt kolauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodasta, mahdollisen Brexitin tuomasta epävarmuudesta ja Yhdysvaltain mahdollisista autotulleista EU:lle.

Lue lisää: Saksan talous yskii pahasti ja maata pyörittävä autoteollisuus on suurissa vaikeuksissa – ”Nyt ollaan aidosti jo pysyväisluonteisissa ongelmissa”

Saksa on Euroopan suurin talous, joten sen talouden kehityksellä on vaikutusta koko maanosan talouskasvuun. Myös Suomi on vahvasti kytköksissä Saksan talouskehitykseen, sillä Saksa on Suomen suurin vientimaa tavaraviennillä mitattuna.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mysteerimies osti maailman kalleimman uuden auton – sen huippunopeus on 420 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    3. 3

      Uhatun hiidenkourun puolustajille takaisku, ely-keskus ei estä louhimista – Vapaavuorta ja Sinnemäkeä rienataan rajusti ratikkatyömaalla

    4. 4

      Olen syvähaastatellut isoa sinkkujoukkoa ja todennut: deittailussa ennen oli paremmin

    5. 5

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    6. 6

      Hevosen kyljestä valunut veri katkaisi huippuratsastajan EM-kilpailut ja vei Englannilta EM-mitalin, sosiaalinen media hyökkää rajusti ratsastajaa vastaan

    7. 7

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    8. 8

      Vasemmistoliiton Li Andersson uskoo koulutusrahoista syntyneen kiistan olevan ”väärinymmärrys”

    9. 9

      Uusi tietokirja antaa ajattelemisen aihetta: Menestystä ei tuokaan varhainen erikoistuminen eikä jälkeen jäämistä pidä pelätä

      Tilaajille
    10. 10

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    2. 2

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    3. 3

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    6. 6

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    7. 7

      Tee tämä liike, etkä tarvitse muita – Turkkilainen ylösnousu on klassikko, joka vahvistaa nopeasti sekä käsiä, keskivartaloa että jalkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    9. 9

      Kaksi kolmekymppistä miestä sai tuomion tunteja jatkuneesta silmittömästä väkivallasta Helsingissä

    10. 10

      Trump lykkää tapaamista Tanskan pääministerin kanssa, koska tämä ei halua myydä Grönlantia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää