Talous

Pihlajalinnan yt:t päättyivät – 180 työpaikkaa lähtee

Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä. Myös liikevoitto oli hivenen parempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

Hoivayritys Pihlajalinna on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen. Neuvottelujen tuloksena 180 työtehtävää lakkautetaan, pääosa irtisanomisin, yhtiö tiedotti torstaina. Lisäksi henkilöstöä vähennetään eläkkeelle siirtymisien kautta.

Irtisanomisten määrä jää pienemmäksi kuin neuvottelujen alkuvaiheessa ajateltiin. Vähennystarpeeksi ilmoitettiin neuvottelujen alkaessa 380 henkilötyövuotta. Yhtiö kertoo, että neuvottelujen aikana pystyttiin löytämään irtisanomisille vaihtoehtoisia säästökeinoja.

Yt-neuvottelujen taustalla oli yhtiön kova laajeneminen, joka on johtanut tarpeeseen järjestellä toimintaa uudelleen. Henkilöstöä saattaa esimerkiksi olla yhdessä paikassa liikaa palvelujen kysyntään nähden ja toisessa paikassa liian vähän, kuten yhtiön toimitusjohtaja Joni Aaltonen kuvaili HS:lle hiljattain.

Irtisanomisten lisäksi Pihlajalinna kertoo tehostavansa hallintoaan. Se muun muassa keskittää toimia yhtiön pääkonttoriin Tampereelle. Lisäksi se yhdistää toimipisteitään ja karsii päällekkäisyyksiä.

Tehostamistoimilta toivotaan 17 miljoonan euron säästöjä. Kustannussäästöt ja henkilöstövähennykset on määrä toteuttaa suurilta osin kuluvan vuoden aikana.

”Olen tyytyväinen yhteistoimintaneuvotteluiden aikana henkilöstön edustajien kanssa saavutettuun hyvään vuorovaikutukseen ja neuvotteluiden lopputulokseen, jossa mahdollisimman moni työpaikka kyettiin säilyttämään”, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Pihlajalinna on yksityinen hoivayritys, joka työllisti viime vuonna 5 850 työntekijää. Se kertoi torstaina myös toisen vuosineljänneksen tuloksestaan.

Liikevaihto oli huhti–kesäkuussa 129,7 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 3,5 prosenttia ja orgaanista kasvua 1,5 prosenttia. Orgaaninen kasvu tarkoittaa kasvua ilman uuden yritystoiminnan ostoja.

Oikaistu liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 2,0 miljoonaa euroa.

Yhtiö säilytti näkymänsä ennallaan. Se odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna vuodesta 2018. Oikaistun liikevoiton (EBIT) odotetaan paranevan selvästi viime vuodesta.

Pihlajalinnan liikevaihto oli vuonna 2018 vajaat 488 miljoonaa euroa ja liikevoitto 12,8 miljoonaa euroa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

    2. 2

      Joonas Pesonen muutti Korpilahdelta Helsinkiin ja päätyi asumaan vuodeksi luksushotelliin, ilmaiseksi – se on hänen työtään

    3. 3

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

    4. 4

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    5. 5

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    6. 6

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    7. 7

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    8. 8

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    9. 9

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    10. 10

      Jussi Halme halusi funkin kuninkaaksi, mutta päätyi tekemään kaikkien tuntemia tv-tunnuksia – 36 vuotta myöhemmin unelma toteutui erikoisella tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää