Talous

Pihlajalinnan yt:t päättyivät – 180 työpaikkaa lähtee

Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä. Myös liikevoitto oli hivenen parempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

Hoivayritys Pihlajalinna on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen. Neuvottelujen tuloksena 180 työtehtävää lakkautetaan, pääosa irtisanomisin, yhtiö tiedotti torstaina. Lisäksi henkilöstöä vähennetään eläkkeelle siirtymisien kautta.

Irtisanomisten määrä jää pienemmäksi kuin neuvottelujen alkuvaiheessa ajateltiin. Vähennystarpeeksi ilmoitettiin neuvottelujen alkaessa 380 henkilötyövuotta. Yhtiö kertoo, että neuvottelujen aikana pystyttiin löytämään irtisanomisille vaihtoehtoisia säästökeinoja.

Yt-neuvottelujen taustalla oli yhtiön kova laajeneminen, joka on johtanut tarpeeseen järjestellä toimintaa uudelleen. Henkilöstöä saattaa esimerkiksi olla yhdessä paikassa liikaa palvelujen kysyntään nähden ja toisessa paikassa liian vähän, kuten yhtiön toimitusjohtaja Joni Aaltonen kuvaili HS:lle hiljattain.

Irtisanomisten lisäksi Pihlajalinna kertoo tehostavansa hallintoaan. Se muun muassa keskittää toimia yhtiön pääkonttoriin Tampereelle. Lisäksi se yhdistää toimipisteitään ja karsii päällekkäisyyksiä.

Tehostamistoimilta toivotaan 17 miljoonan euron säästöjä. Kustannussäästöt ja henkilöstövähennykset on määrä toteuttaa suurilta osin kuluvan vuoden aikana.

”Olen tyytyväinen yhteistoimintaneuvotteluiden aikana henkilöstön edustajien kanssa saavutettuun hyvään vuorovaikutukseen ja neuvotteluiden lopputulokseen, jossa mahdollisimman moni työpaikka kyettiin säilyttämään”, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Pihlajalinna on yksityinen hoivayritys, joka työllisti viime vuonna 5 850 työntekijää. Se kertoi torstaina myös toisen vuosineljänneksen tuloksestaan.

Liikevaihto oli huhti–kesäkuussa 129,7 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 3,5 prosenttia ja orgaanista kasvua 1,5 prosenttia. Orgaaninen kasvu tarkoittaa kasvua ilman uuden yritystoiminnan ostoja.

Oikaistu liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 2,0 miljoonaa euroa.

Yhtiö säilytti näkymänsä ennallaan. Se odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna vuodesta 2018. Oikaistun liikevoiton (EBIT) odotetaan paranevan selvästi viime vuodesta.

Pihlajalinnan liikevaihto oli vuonna 2018 vajaat 488 miljoonaa euroa ja liikevoitto 12,8 miljoonaa euroa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rauta­tie­asemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­asemaa ei ehkä voida avata huomennakaan

    2. 2

      Muinainen kasvi kukkii Britanniassa ulko­ilmassa ensimmäistä kertaa 60 miljoonaan vuoteen

    3. 3

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    4. 4

      Suuri epävarmuus ravistelee osake­markkinoita: Kiina määräsi uusia tulleja yhdys­valtalaisille tuotteille ja Trump antoi erikoisen ”määräyksen”

    5. 5

      Norjan poliisi: Viime syksynä kadonnut tietoturva-asiantuntija joutui todennäköisesti onnettomuuteen

    6. 6

      Maailman keuhkot puskevat nyt ilmaan hiiltä: Amazonilla riehuu valtavia metsä­paloja, joiden sytyttämisestä on todennäköisesti maksettu rahaa

    7. 7

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    8. 8

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    9. 9

      Yhdysvaltojen keskuspankin pää­johtaja varoittaa kauppasodan uusista haasteista – presidentti Trump suuttui

    10. 10

      Miten tulla onnelliseksi? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rauta­tie­asemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­asemaa ei ehkä voida avata huomennakaan

    2. 2

      Mies valitsee nuoren ja kauneimman, ja lopulta kaikki häviävät: Deittisovellusten data piirtää raadollisen kuvan parinmuodostuksesta

      Tilaajille
    3. 3

      Tarvitseeko lippua ostaa ollenkaan, jos HSL:n mobiilisovellus ei toimi? Näin HSL vastaa

    4. 4

      Helsingin keskustaan syntyi vesiputous: video näyttää, kuinka tulvavedet syöksyvät pyöräväylä Baanalle

    5. 5

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    6. 6

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    7. 7

      Heidi Myllylä on tehnyt töitä melkein yötä päivää, mutta joutui raha­pulassa muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse

    8. 8

      Yhden sijoitustuotteen hinta nousee kohisten, ja se piirtää isomman kuvan talouden tilasta

      Tilaajille
    9. 9

      Poliitikot vaativat brasilialaista lihaa pois kauppojen hyllyiltä – näin kauppaketjut vastaavat

    10. 10

      Miten tulla onnelliseksi? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    5. 5

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    8. 8

      Rankkasade on aiheuttanut ”valtavia vahinkoja” Helsingin rauta­tie­asemalla, osa tiloista menee remonttiin: Metro­asemaa ei ehkä voida avata huomennakaan

    9. 9

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää