Talous

Suuryritysten johtajat julistavat poikkeuksellisessa kannan­otossa muunkin kuin voiton olevan tärkeää

EK:n mukaan vastaava ajattelutapa on Suomessa jo arkipäivää.

Yhdysvaltalaisten suuryritysten johtajat tekivät maanantaina tiukan kannanoton. Heidän mukaansa yrityksen tarkoitus ei ole vain palvella osakkeenomistajia, vaan yrityksen pitäisi hyödyttää muitakin tahoja.

Toimitusjohtajat julistivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon kuuluu muun muassa työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen investoiminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

”Vaikka edustamillamme yrityksillä on omanlaisensa toimintatavat, meillä on kuitenkin yhteisiä sitoumuksia eri sidosryhmille”, Business Roundtable -niminen järjestö totesi lausunnossaan.

”Siksi sitoudumme tuottamaan arvoa heille kaikille, jotta yritystemme, yhteisöjemme ja maamme menestys on turvattu”, lausunnossa sanotaan.

Vaikka kyseessä on symbolinen kannanotto, se edustaa erilaista ajattelua yritystoiminnan tarkoituksesta kuin mitä Yhdysvalloissa on aiemmin laajasti ajateltu: yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Perinteisen ajattelun pohjalta on perusteltu esimerkiksi mittavia irtisanomisia.

Lausunnon on allekirjoittanut 180 johtajaa, esimerkiksi Applen toimitusjohtaja Tim Cook, Amazonin Jeff Bezos ja Wal-Martin Doug McMillion.

Joukossa ovat myös esimerkiksi Yhdysvaltain suurimman pankin, JP Morgan Chasen, ja maailman suurimman lentoyhtiön, American Airlinesin, toimitusjohtajat, uutistoimisto Reuters kertoo.

Yhdessä he edustavat miljoonia työntekijöitä ja satojen miljardien eurojen liikevaihtoa.

Viime aikoina Yhdysvalloissa on keskusteltu laajasti yritysten kasvaneesta vaikutuksesta yhteiskuntaan ja niiden vastuusta toimistaan.

Yhdysvaltain lainsäädäntö ei velvoita yrityksiä maksimaaliseen voitontavoitteluun. Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, jollei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) viestintäjohtaja ja vastuullisuudesta vastaava Jenni Järvelä pitää yhdysvaltalaisten toimitusjohtajien avausta räväkkänä.

”Mutta Suomessa se on monissa yrityksissä arkipäiväistä toimintaa ja tekoja. Vastuullinen toiminta on keskeinen arvo suomalaisyritysten toiminnassa”, hän sanoo.

Järvelä kuitenkin muistuttaa, että vain kannattava yritys voi kasvaa, työllistää ja investoida.

”Eli tehdä asioita, jotka johtavat yhteiskunnan kannalta hyvään eli esimerkiksi verotuloihin, joilla pohjoismaisessa yhteiskunnassa voidaan tarjota hyvinvointipalveluja kansalaisille. Kannattavuus ja vastuullinen toiminta kulkevat käsi kädessä”, hän lisää.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi ei usko yritysten tekevän voittoa parhaalla mahdollisella tavalla, jos se on ainoa toimintaa ohjaava asia.

”Sen sijaan jos yrityksellä on korkeampi tavoite tuottaa jokin ihmisiä hyödyttävä palvelu tai tuote, voitto seuraa perässä”, hän sanoo.

Romakkaniemen mukaan asiaa voi ajatella myös yritysvastuullisuuden kautta, jota vaaditaan nykyään aiempaa enemmän ympäri maailman. Vastuullisesti toimivat yritykset ovat hänen mukaansa tutkitusti myös tuottaneet voittoa omistajilleen muita paremmin 2000-luvulla.

”Eli se ei ole joko tai, vaan sekä että”, hän sanoo.

Romakkaniemi lisää, että Suomessa yrityskulttuuri on ollut historiallisestikin yhteisöllisempää ja vähemmän voittoa korostavaa.

”Suuret teollisuusyritykset tarjosivat työntekijöilleen asuntoja ja koulutusta suljetun talouden aikana”, hän sanoo.

Oikaisu 20.8. kello 19.38: EK:n viestintäjohtajan nimi on Jenni Järvelä, ei Järvinen, kuten uutisessa ensin virheellisesti kerrottiin. Oikaisu 20.8. klo 17.06: Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Jutun alkuperäisestä muotoilusta saattoi saada virheellisen kuvan, että lainsäädäntö velvoittaisi suomalaisia yrityksiä maksimaaliseen voitontavoitteluun.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    2. 2

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    8. 8

      Ilmastopaneelin puheenjohtajan mielestä tiukka ilmastopolitiikka on etu suomalaisille vientiyrityksille: ”Suomessa on tästä omituinen harha”

    9. 9

      Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa

    10. 10

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    10. 10

      Aalto-yliopiston professori nimitti korkeakoulua arvostelleita opiskelijoita ”kaheleiksi”, yliopiston mukaan kommentit ovat asiattomia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää