Talous

Muista kohteliaisuus, mutta älä edes yritä kumarrella ellet todella osaa – Suomen vienti Japaniin kasvaa voimakkaasti, ja näin siellä pärjää

Suomen vienti Japaniin tekee tänäkin vuonna uuden ennätyksen, mutta pystyykö se hyötymään uuden vapaakauppasopimuksen avulla vahvasta maabrändistään täysitehoisesti?

Suomalais-japanilaisessa puhtaan teknologian seminaarissa Sasakawan rauhansäätiön rakennuksessa Tokion keskustassa vallitsi alkukesästä ymmärrettävän innostunut tunnelma.

Suomen vienti Japaniin on lyönyt kahtena vuonna peräkkäin entiset ennätykset ja yltänyt yli 1,4 miljardin euron. Tänä vuonna ennätys rikkoutunee jälleen helmikuussa solmitun EU:n ja Japanin vapaakauppasopimuksen myötä. Se on EU:n kauppasopimuksista toistaiseksi suurin.

Japani on yhä maailman kolmanneksi suurin talous, ja se on panostanut puhtaampaan teknologiaan merkittävästi vuonna 2011 tapahtuneen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.

Niinpä puhtaan teknologian osaamistaan kauppasivat seminaarissa esimerkiksi Fortum, Wärtsilä, Valmet, VTT ja monet muut suomalaistahot.

HS seurasi kaupantekoa ja kysyi pienen ja suuren suomalaisyrityksen edustajilta, mitkä ovat heidän vinkkinsä vienninedistämiseen Japanissa.



Ensimmäisessä esimerkissä vastakkain olivat Daavid ja Goljat: suomalaisen 20 henkeä työllistävän Parkkisähkö- eli Parking Energy -yrityksen operatiivinen johtaja ja Britannian-toimintojen vetäjä Mikko Summala ja laivanrakennuksesta suureksi japanilaiseksi monialakonserniksi laajentuneen japanilaisen IHI-yrityksen tuotekehitysjohtaja Itaru Irasaki.


Parking Energy tuottaa sähköautojen latauspalveluja esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusyhtiöille sekä kaupungeille. Kiinteistökaapeloinnin yhteydessä parkkipaikoille asennetaan patentoitu pikaliitin sähköautojen latausta varten.

Laskutusasiakkaita on Suomessa nyt yli 2 500, ja määrä kasvaa noin kymmenen prosentin kuukausivauhtia.

Pieni suomalaisyritys pääsi taannoin kahteen Britannian rahoittamaan Innovative UK -projektiin. Yritys on mukana myös vastaavissa EU-kehityshankkeissa Saksassa.

”Nyt laajennamme verkostoa Japaniin Suomen suurlähetystön ja Business Finlandin kontaktien avulla. Se tuo pienellekin yritykselle prestiisiä japanilaispiireissä”, Summala selittää.

Japanissa parkkitalot perustuvat usein siirreltäville tasoille, jolloin autoja voidaan pakata tiheämmin.

”Tavoitteena on saada pikaliitinjärjestelmämme suurimpiin parkkitaloihin ja parkkioperaattoreille.”

Se olisi valtava mahdollisuus, sillä Japanin sähköautomarkkinoilla on suuri kasvupotentiaali. Se näkyy myös siinä, että harvinaisempien metallien ja malmien vienti Suomesta Japaniin on jo moninkertaistunut, koska Japanin akkuteollisuus tarvitsee esimerkiksi Suomessa jalostettua kobolttia.

Myöhemmin saamme kuulla, että kaupanteko etenee, koska IHI-monialakonsernia kiinnostavat sähköautojen uudenlaiset latauspalvelut.

”Yhteistyö on päätetty aloittaa. Ensimmäiset tilaukset ovat tulleet.”

Alku on varovainen molemmin puolin. Luottamus rakentuu Japanissa vain vähitellen.

”Täällä on omat kulttuuriset kommervenkkinsä.”

Kommervenkeistä puhumme hetken kuluttua hieman lisää, mutta sitä ennen vierailemme suuremman kokoluokan kaupanteon ratkaisuhetkissä.

Tapaamme Nokian Japanin-maa­johtajan John Harringtonin eräässä diplomaatti­vetoisessa tilaisuudessa päivänä, jolloin hän on hieronut 5g-kauppoja japanilaisjättien kanssa.

”5g ei tule olemaan enää kuluttaja­vetoinen konsepti. Nyt on kyse esineiden internetistä ja Japanissa esi­merkiksi äly­satamien infra­struktuurista”, hän taustoittaa.

Harrington kertoo Nokian tekevän jo muuta bisnestä kaikkien 5g-verkon rakentamiseen oikeuksia ja velvollisuuksia saaneiden japani­laisten suuryritysten kanssa.

Toukokuun lopussa hän sai hyvän uutisen: yksi suurista, Softbank, on valinnut sekä Nokian että ruotsalaisen Ericssonin partnereikseen Japanin 5g-verkkoa kehittämään, mitä pidetään takaiskuna kiinalaiselle Huawei-yritykselle.

Kaikkiaan 5g-peli on kuitenkin vielä kesken.

Nopeasti noussut Japanin-vienti tasaa nyt yritysten Aasian-kaupan riskejä, kun Yhdysvallat ja Kiina uhittelevat toisiaan kauppasodalla.

Suomen välit sekä Japaniin että Kiinaan ovat hyvät, mutta Kiina on ajoittain yllättävänkin herkästi loukkaantuva yksipuoluediktatuuri. Loukkaantumisilla voi olla myös kauppaa hidastavia vaikutuksia, kuten Norjan ja Ruotsin tapauksista on opittu.

Kiina ja Ruotsi joutuivat riitoihin esimerkiksi Dalai-laman Ruotsin-vierailun ja ruotsalaisen satiiriohjelman vuoksi, mikä johti Kiinassa vaatimuksiin ruotsalaistuotteiden boikotoinnista.

Norjalle Kiina raivostui vuosikausiksi, kun Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin kiinalaiselle toisinajattelijalle Liu Xiaobolle vuonna 2010. Kiina jäädytti esimerkiksi korkean tason tapaamiset ja kauppasopimusneuvottelut Norjan kanssa.

Samaan aikaan Japani on maltillisemmin käyttäytyvä ja ennakoitavampi monipuoluedemokratia, jossa perinteinen valtapuolue liberaalidemokraatit voi silloin tällöin myös hävitä vaalit.

Kiinan talous nousi lopulta 2000-luvulla Japania isommaksi, mutta jos bruttokansantuote lasketaan asukasta kohti, Japani sijoittuu Ranskan ja Italian väliin. Kiina taas on maaseudun asukkaiden köyhyyden vuoksi Meksikon ja Kazakstanin tasolla.

Myös sosiaalinen liikkuvuus on pienehköjen tuloerojen Japanissa suurempaa kuin Kiinassa, jossa vanhempien varallisuus korreloi oman menestymisen kanssa enemmän.

Kansanluonteiden samanlaisuuskin auttaa suomalaisia. Japanilaiset ja suomalaiset ovat perinteisesti olleet hiljaisia suorittajia, joskin japanilaisten kohteliaisuuskulttuuri on paljon pidemmällä.

Silti Japanissa asunut suomalainen tietää, miten paljon hyvää tahtoa jo oman kansalaisuuden mainitseminen saattaa tuottaa. Suomi onkin Pohjoismaiden maabrändien ykkönen Japanissa tällä hetkellä.


Entä ne kulttuuriset kommervenkit? HS kokosi tuorein silmin Japaniin sillanpääasemaa raivaavan Mikko Summalan ja Nokian Japanin-toimintojen maajohtaja John Harringtonin vinkit kaupantekoon.

Niiden jälkeen mainitaan myös Japanissa asuneen ja sinne kolmena vuosikymmenenä työmatkoja tehneen HS-toimittajan perusvinkit, joista voi olla hyötyä myös turisteille.

Mikko Summalan viisi vinkkiä:

1. Tutustu kulttuuriympäristöön huomaavaisena ulkomaalaisena ja tee kotiläksyt Japanista. Vastavuoroisesti he eivät vaadi, että yrittäisit matkia japanilaisia.

2. Rakenna luottamukseen perustuva suhde. Tee, mitä lupaat ja kerro, mitä osaat turhia kehumatta. Vältä tilanteita, joissa vastapuoli menettäisi kasvonsa.

3. Kuuntele ennen kuin puhut. Sano rohkeasti, missä olet hyvä, mutta kehumatta.

4. Pukeutumisetiketti on odotuksiin nähden löysempi, joten varaudu moninaisuuteen.

5. Kieltäydy kohteliaasti, jos iso toimija haluaa ostaa vain pienen suomalaisyrityksen osaamisen eikä tarjoa tasapuolista sopimusta.

John Harringtonin viisi vinkkiä:

1. Kohteliaisuus ja ammattimaisuus ovat kaikki kaikessa.

2. Japanilaiset käyttävät epäsuoraa kommunikaatiota. Vältä suoraa konfrontaatiota.

3. Älä pelaa pelejä, temppuilu ei tuo tilauksia.

4. Kun yhteistyö alkaa, japanilainen näkee yrityksesi enemmän partnerina kuin asiakkaana.

5. Hyvät kontaktit auttavat ymmärtämään konteksteja. Ne eivät ole samoja kuin Euroopassa.

Vesa Sirénin viisi vinkkiä myös turisteille:

1. Englanniksi keskustelua arastellaan yhä, koska opetus painottuu lukemisen ymmärtämiseen ja kielioppiin. Jos opettelet peruskohteliaisuudet japaniksi, moni japanilainen rohkaistuu kommunikoimaan omalla kouluenglannillaan.

2. Japanilainen ei mielellään sano ei. Jos vastaus on ilman vetämistä sisään etuhampaiden välistä, se tarkoittaa vaikeuksia. Jos japanilainen sanoo: ”se on hieman vaikeaa”, kyseessä on jo melko voimakas kielto.

3. Käyntikortti annetaan perinteisesti kahdella kädellä ja saatua korttia tiiraillaan kohteliaammin ja pidempään. Kortit asetetaan palaverin ajaksi pöydän omalle puolelle näkyviin. Älä unohda kerätä saamiasi kortteja palaverin lopuksi! Jos kortissasi toinen puoli on japaniksi, japanilainen kiittää huomaavaisuudestasi.

4. Kättele länsimaisittain ja kumartele vain, jos todella osaat. Japanilaisten kohteliaisuuskulttuuri on kehittynyt vuosisatoja, ja sisältää lukemattomia nyansseja. Jopa Japanin kruununprinssi mieluiten kättelee ulkomaalaisia, koska ulkomaalaiset kuitenkin tekisivät virheitä kumarrustensa kanssa.

5. Ei kengillä tatamille! Japanissa bisnesillalliset saatetaan syödä tatamilla, ja tämä on hyvä muistaa.

Muista myös tämä: Nämä ohjeet ovat traditionaalisten japanilaisten kanssa toimimiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa opiskelleen japanilaisen start up -yrittäjän kanssa neuvoteltaessa kaikki on toisin.

Muista myös, että japanilainen ymmärtää ulkomaalaisten ulkomaalaisuuden. Pieniä mokia japanilaiskäytännöissä saa anteeksi, jos japanilainen aistii hyväntahtoisuutesi ja kohteliaisuutesi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      Valtion tuki maanviljelijöille kasvaa: Järjestelmän ansiosta viljelijät maksavat eläkkeistään muita yrittäjiä vähemmän

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    8. 8

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    9. 9

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    10. 10

      Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    10. 10

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää